EU-eliitti on pahasti eksyksissä. Petettyjä lupauksia ja odotuksia yritetään lunastaa vielä pidemmällä listalla lupauksia, joiden lunastamiseen edes lupaajat eivät usko.
Niin pitkään kuin kuin minun ikäiseni mies jaksaa muistaa, Luxemburgin monikärkipolitiikko Jean-Claude Juncker on ollut EU:n ytimessä tekemässä eurooppalaisten elämään vaikuttavia suuria ja pieniä ratkaisuja. Ensin lilliputtimaansa edustajana ja nyt EU-byrokratian ylipäällikkönä eli komission puheenjohtajana.
Juncker kantaa yhdessä viime vuosikymmenten eurooppalaisten päättäjien kanssa kiistatta vastuun siitä savuavasta kasasta, jota me edelleen kutsumme Euroopan unioniksi.
Keskiviikkona tämä päivä päivältä raihnaisemman oloiseksi muuttuva EU-veteraani piti "odotetun linjapuheen" unionin tilasta. Siitä, miten savuava kasa saataisiin nostettua uuteen kukoistukseen.
Kasa savuaa. Sitä on turha kiistää. EU on historiansa pahimmassa kriisissä.
Entinen rauhan ja hyvinvoinnin takaaja on muuttunut riitaisaksi joukoksi sisäänpäin kääntyneitä maita. Monissa näistä maista on viimeksi kuluneen vuoden aikana tehty vakavia terrori-iskuja. Unionin rajan takana soditaan taas kerran. Koko maanosa yrittää epätoivoisesti selvitä poikkeuksellisesta pakolaistulvasta. Vain harvat EU-maat pärjäävät kansainvälisessä taloudellisessa kilpailussa. Valtava määrä eurooppalaisia nuoria on vailla työtä.
Päälle päätteeksi yksi merkittävä kansakunta on päättänyt erota unionista. Ja muita saattaa seurata perässä.
Valitettavasti Junckerin puhe alleviivasi vain sitä neuvottomuuden tilaa, missä EU:n puolesta hampaat irvessä puhuva Brysselin ja jäsenmaiden eliitti tällä hetkellä on. Komission puheenjohtaja yritti rauhoitella turhiin lupauksiin ja toteuttamatta jääneisiin päätöksiin pettyneitä eurooppalaisia lupaamalla vielä enemmän.
Ensin tuli hurskas lista pyhiä periaatteita. Juncker maalasi uuden Euroopan, joka suojelee, säilyttää eurooppalaisen elämäntavan, voimaannuttaa kansalaisensa ja kantaa vastuunsa.
Sen jälkeen laskeuduttiin käytännön tasolle, koska piti osoittaa, että Brysselissä ymmärretään eurooppalaisten arkea. Juncker kaivoi pohjattomasta aarrearkustaan muiden muassa kohtuuhintaisen maidon, ilmaisen nopean nettiyhteyden kaikille, oikeudenmukaisen palkkauksen, sopivan määrän vapaakauppaa ja tuplamäärän investointimiljardeja yrityksille.
Ollaan rehellisiä. Näiden listojen toteutumiseen ei usko edes paatunein EU-partiolainen. Siksi on lapsellista odottaa, että tällä joulupukkitaktiikalla vakuutetaan kaikki ne pettyneet, jotka ovat kääntyneet kannattamaan kansallismielisiä populisteja.
Nippelivyörytyksen tilalle tarvitaan suuri linja. Muutama riittävän suuri yhteinen nimittäjä, joiden taakse saadaan riittävä määrä jäsenmaita. Suuri linja löytyy kyllä Junckerinkin sekatavarakaupausta. Mutta komissiosta ja sitä johtavasta tahdottomasti höpertelevästä EU-veteraanista ei ole tuon linjan toteuttajaksi.
Vastuu on jäsenmailla. Ei vähiten siksi, että juuri ne ovat ajaneet EU:n nykyiseen surkeuteen. Tästä myös Juncker jaksoi muistuttaa.
Jäsenmaiden keskuudesta pitää löytyä se johtaja tai ryhmä johtajia, joilla on rohkeutta keskittyä yhdessä niihin muutamiin asioihin, joilla eurooppalaiset juuri nyt rauhoitetaan.
EU:n pitää pystyä osoittamaan, että seuraavaa hallitsematonta pakolaistulvaa ei enää tule ja että tähän mennessä unionin jäsenmaihin saapuneet turvapaikanhakijat pystytään joko kotouttamaan tai kotiuttamaan. Tähän kaikkeen tarvitaan yhteistä tehokasta ulkopolitiikkaa ja rajavalvontaa.
Euroalueen vahvojen ja velkaantuneiden maiden syvä intressiristiriita pitää pystyä tasoittamaan. Verenhimoinen säästäminen ei edesauta uudistuksia eikä nosta heikkoja suosta. Vahvojen on ymmärrettävä tämä. Heikkojen taas pitää hoitaa kilpailukykynsä kuntoon ja noudattaa sovittuja sääntöjä, kun pahin on ohi.
On selvää, että katseet kohdistuvat Saksaan. Liittokansleri Angela Merkel on sukkuloinut ennen loppuviikon huippukokousta jäsenmaiden välillä löytääkseen juuri näitä yhteisiä nimittäjiä.
Toiveet eivät voi olla kovin korkealla, koska Merkelin asema on heikompi kuin koskaan. Toisaalta Saksan johtajalla ei ole mitään menetettävää. Vakavasti otettava yritys suuren eurooppalaisen kompromissin löytämiseksi tuskin ainakaan huonontaisi Merkelin kortteja ensi vuoden vaalitaistelussa.