Tavallista saksalaista kismittää se, että Puola ja Unkari eivät suostu ottamaan osaansa pakolaistaakasta. Varsovan ja Budapestin hallitukset tietävät tämän ja heittävät lisää vettä kiukaalle.
Hyppäsin muutama viikko sitten taksiin, jota ajoi unkarilaissyntyinen mies. Puhe kääntyi pakolaisiin. Mies kertoi kauhistuneena, miten Budapestissa syyrialaiset olivat raiskanneet ja pahoinpidelleet kokonaisen unkarilaisperheen.
Tarina on kuulemma tosi. Saksalaisissa ja muissa eurooppalaisissa tiedotusvälineissä ei kuskin mukaan vain haluta kertoa asiasta.
En ryhtynyt väittelemään asiasta. En muistuttanut kertojaa siitä, että Unkarissa on häviävän vähän viime vuosina Eurooppaan tulleita syyrialaispakolaisia. Jos on ollenkaan.
Kansainvälisestä mediasta ei pienen haravoinnin perusteella tällaista uutista löytänyt. Rohkenen epäillä, että moiseen hirmutekoon olisi tartuttu, jos se pitäisi edes osin paikkansa. Toivottavasti olen oikeassa.
Lupsakan taksikuskin tarina on yksi osoitus siitä, millaisessa mielipideilmastossa unkarilaiset elävät. Ja mihin pääministeri Viktor Orbanin vahva valta-asema perustuu.
Vain muutama päivä taksikeskustelun jälkeen tapasin saksalaistuneen puolalaiskaverini, joka oli palannut lomalta entisestä kotimaasta. Hän ei kannata Puolan nykyistä Jarosław Kaczynskin PiS-puolueen vetämää kansallismielistä hallitusta.
Kaveriparka sanoi pelkäävänsä, että ”pian räjähtää”, jos mitään ei tehdä. Hän kertoi lomalla näkemästään televisiokeskustelusta, jossa varoitettiin Kaczynskin provosoivan tahallaan sekä Euroopan unionia että Saksaa siinä toivossa, että Puola potkitaan lopulta pois EU:sta ja unionin puolalaiset kannattajat kääntyvät sitä vastaan.
Näistä tarinoista ei pidä tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Omalla karulla tavallaan ne kertovat kuitenkin Euroopan syvenevästä kahtiajaosta, jolla voi olla vaarallisia seurauksia.
Väitteet Puolan Kaczynskin ja Unkrain Orbanin häikäilemättömistä provokaatioista eivät ole tuulesta temmattuja. Molemmat yrittävät villitä kannattajiaan sekä Euroopan unionia että Saksaa vastaan.
Puolan viimeisin veto on avata uudelleen keskustelut korvauksista, joita Saksan pitäisi maksaa toisen maailmansodan aikana Puolassa aiheuttamistaan tuhoista ja kärsimyksistä.
Hanke on Kaczynskin käsialaa. Hän tietää tarkasti, mitä tekee. Oikeudellisesti vaatimukset ovat huteralla pohjalla, mutta moraalisesti Saksa on näissä asioissa aina heikoilla.
Puolan hallitukselle on tärkeinta, että puolalaiset riemastuvat vaatimuksista. Ja että kansallismieliset äänestäjät kääntyvät Saksassa liittokansleri Angela Merkeliä vastaan.
Varsovan ja Budapestin pakolaislinjauksissa noudatetaan samaa käsikirjoitusta. Saksan ja EU:n vastainen uhittelu parantaa kannatusta kotimaassa. Saksassa taas oikeistopopulistien vetovoima kasvaa, kun itä-eurooppalaiset viittavat kintaalla pakolaiskiintiöille ja EU-tuomioistuimen niitä koskeville päätöksille.
Viimeisimpien mielipidemittausten mukaan Itä-Euroopan vetoapu tuottaa myös tulosta. Rasisteja hyysäävä oikeistopopulistinen Vaihtoehto Saksalle -puolue (AfD) voi hyvin nousta kolmanneksi suurimmaksi viikon päästä pidettävissä vaaleissa.
Lisähöyryä AfD:lle tuli kuluneella viikolla Strasbourgin EU-parlamentista, missä komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker päätti näyttää olevansa pohjimmiltaan kaikkien EU-haihattelijoiden isä. Junckerin vaatimukset euroalueen nopeasta laajentamisesta tai Bulgarian ja Romanian liittämisestä Schengenin alueeseen satavat vääjäämättä Saksan oikeistohörhöjen laariin.
Välitöntä poliittista mullistusta AfD:n vaalivoitto ei aiheuta. Hallitukseen puole ei pääse. Ei nyt eikä nähtävissä olevassa tulevaisuudessa.
Mutta liittokansleri Angela Merkelin ja Ranskan presidentin Emmanuelle Macronin savotta EU:n uudistamiseksi vaikeutuu oleellisesti. Juuri niin Varsovassa ja Budapestissa toivotaan. Brysselissä toivottavasti ei.
Jos oikeistopopulistit menestyvät nyt Saksassa, brittien lähdön jälkeinen EU-myötätuuli hiipuu ja iso osa Merkelin ja Macronin hehkuttamasta ”tuhannen taalan paikasta” tärvääntyy jo ennen kuin sitä päästään käytännössä hyödyntämään.