Kommentti: SM-liigan finaalit, isät vastaan pojat

Täytyy sanoa, että olo on hieman pettynyt. Etukäteen mielen valtasi tunne siitä, että jääkiekon SM-liigassa nähtäisiin upeat ja vaihderikkaat finaalit. Vaikutti siltä, että Pelicans olisi nyt valmiimpi ja että se voisi tosissaan haastaa Tapparan.

Näin jälkikäteen ei voi kuin ajatella sitä, että olisi pitänyt olla fiksumpi.

Tampereen Tappara kertoi totuuden jo 12. huhtikuuta Kuopiossa pelatussa ottelussa.

Ennen sitä KalPa oli hallinnut joukkueiden välieräsarjaa ja näytti siltä, että se voisi kivuta jopa kirvesrintojen edelle kahden helpohkon tappion jälkeen.

Tappara näytti närhen munat haihatteluille, kun se palasi juurilleen.

Tapparan koko tämän kauden teema on ollut se, että se yrittää olla jotain uutta. Uuden päävalmentajan Rikard Grönborgin johdolla lähdettiin pelaamaan entistä aktiivisempaa ja aggressiivisempaa jääkiekkoa, missä ei jarruteltu tai vetäydytty kuoreen.

Aktiivisuus toi mukanaan myös uhkakuvia. Kysymys kääntyi siihen, että onko Tappara riittävän tiivis kevään ratkaisuhetkillä? Kuopiossa tähän saatiin vastaus.

Tappara puolusti taas ydintään sillä tyylillä, mitä se on toistanut jo kymmenien vuosien ajan. Ensin KalPa pyöri ulkokehällä ja nyt sitä samaa tekee Pelicans.

Tullaan siihen lopputulemaan, että on ihan sama vaikka Tappara pistäisi "kasvonsa uusiksi" – se on loppupeleissä pohjimmiltaan ja sielultaan Tampereen Tappara. Joukkue, joka oppi voittamaan 2010-luvun keskivaiheilla.

Kommentti jatkuu kuvan alla.

***

2013, -14 ja -15. Tappara joutui joka kerta nöyrtymään kevään huipennuksessa. Nyt tätä samaa hintaa maksaa Lahden Pelicans.

Ilman yllätyksiä Pelicans häviää myös tämän kevään SM-liigan finaalit. Kyse ei ole siitä, etteikö päävalmentaja Tommi Niemelä olisi luonut Lahteen puitteet, joissa Pelicans voisi pelata laadukasta jääkiekkoa. Pelicans oli vakuuttava koko talven ajan – aina siitä hetkestä lähtien, kun se kerääntyi Lahden Isku Areenan ytimeen pelaamaan dartsia.

Kun kaikki yksilöt saatiin samalle sivulle, Pelicans alkoi pelaamaan kollektiivisesti tuottavaa ja tuloksellista jääkiekkoa.

Se ei vain nyt riitä Tampereen Tapparaa vastaan.

Pelillisesti voisi kuvailla, että Pelicans on ollut jopa ajoittain Tapparaa edellä finaalisarjan aikana. Pelicans vei avausfinaalin toista ja kolmatta erää. Samoin kävi osittain myös maanantaina Lahdessa, ensimmäisen ja kolmannen erän aikana.

Tuolla ei ole kuitenkaan mitään väliä, sillä Tappara on ollut vahvempi ratkaisevilla hetkillä.

Koko finaalisarja on kiteytynyt isät vastaan pojat -asetelmaan, kun puhutaan urheilun jylhimmästä voimasta eli voittamisen taidosta.

Tappara on ollut kuin vaaniva villipeto, joka on odottanut hetkeään. Kun se on haistanut veren, se on hyökännyt.

Jos mennään kielikuvissa urheilun puolelle, kutsutaan tätä ilmiötä vaikkapa termillä "voittamisen kulttuuri". Sen yhteydessä on syytä nostaa esille useampi nimi:

Otto Rauhala, Veli-Matti Savinainen, Veli-Matti Vittasmäki, Anton Levtchi ja Christian Heljanko.

Viisikosta Rauhala, 29, oli jo silloin mukana, kun Tappara opetteli voittamista. Hän koki polun, missä hopeajoukkueesta tuli voittava joukkue. Rauhala tekee jäällä pieniä asioita mestarimaisen hyvin. Hän on ratkaisupaikoissa fyysisesti ja henkisesti niin läsnä kuin urheilija voi ollakaan. On sitten kyse puolustamisesta, tärkeän aloituksen voittamisesta tai hyökkäyspäässä oikeiden asioiden tekemisistä kriittisillä hetkillä.

Veli-Matti Savinaisen, 38, kohdalla ei tarvitse nostaa kuin esille maanantain toisen finaalin 0–2-maali. Rikard Gröborgin kuvailema ”maailmanluokan maalinedustapelaaja” teki taikojaan ja näytti sitä erikoisosaamistaan, mikä häneltä löytyy. Kiekko aivan Pelicansin maalin tuntumassa haltuun, vahva suojaus ja limppu nopealla reagoinnilla yläkulmaan. Oppikirjamainen pudotuspelimaali, josta lähti liikkeelle maanantain pelin ratkaiseva käänne. Savinaisella on ilmiömäinen kyky nousta tiukoilla hetkillä parrasvaloihin.

Veli-Matti Vittasmäkeä, 33, on vaikeampi erottaa, koska hän ei erotu. Ja sen takia hän on niin äärettömän hyvä omassa roolissaan. Vittasmäki on iso syy sille, miksi Pelicansilla on ollut huomattavia vaikeuksia päästä Tapparan maalille. Hän on Liigan paras puolustava puolustaja ja hän on kirvesrintojen takalinjojen vuodenvarma kivijalka. Hän tekee voittamisen eteen tismalleen oikeita asioita jatkuvalla syötöllä.

Anton Levtchi, 28, erottuu helpommin hänen kultakypäränsä ansiosta. Ei tarvitse katsella kuin sitä, että kuinka vaarallinen ja samaan aikaan luotettava Levtchi on – vaihdosta toiseen. Tai kuinka vakuuttavan rauhallisesti Christian Heljanko, 27, operoi kirvesrintojen tolppien välissä.

Nämä ovat niitä pelaajia, jotka näyttävät suuntaa Tapparassa. He määrittävät riman, jota muut seuraavat.

Pelicansilla on nyt vain 20-vuotias nuorisotähti Niklas Kokko, eikä oikein mitään muuta.

Isät vastaan pojat.

Kommentti jatkuu kuvan alla.

***

Koitin toitottaa itselleni finaaleiden alla, että Tapparaa ei voi yhtään aliarvioida. Olin oikeassa ja tein silti alitajunnassani virheen, koska annoin toiselle sauman.

Olisi pitänyt tunnistaa se, että maaginen voima on saapunut tähän valtakuntaan.

Tappara on löytänyt tekemiseensä uskomatonta harmoniaa. Se on yhä paikan tullen erittäin aktiivinen, ja se antaa yhä valtavaa painetta niillä hetkillä, kun tälle on tilausta. Kaikista isoin juttu on se, että Tappara pelaa nyt sitä peliä, mitä peli pyytää.

Tappara opetteli alkukaudella intensiivistä paineen antoa ja se hyödyntää nyt noita taitoja entistä järkevämmällä tavalla. Jos ei ole syytä juosta, niin Tappara ei juokse. Mutta se on koko ajan valmiina.

Tappara on alistanut kummassakin finaalissa Pelicansin ratkaiseviin virheisiin. Tampereella avauserässä ja Lahdessa toisessa erässä. On pelkkää Tapparan hyvyyttä, että se johtaa finaalisarjaa voitoin 2–0.

Pelicansin päävalmentaja Tommi Niemelä kirosi maanantain pelin jälkeen sitä, miten hänen joukoiltaan puuttui riittävää kärsivällisyyttä. Niemelä viittasi suoraan Tapparaan ja sen tyyliin.

Eli aiemmin mainittuun villieläimen toimintatapaan: vaanimiseen.

LUE: Häikäisevä Tappara mykistää SM-liigan finaaleissa – jopa Pelicansin Tommi Niemelä myöntää: "Pitää ihailla"

Vaikka Pelicansilla on Juhamatti Aaltosta, Ryan Laschiä ja Patrik Carlssonia, jotka ovat voittaneet urallaan isoja pystejä, tämä esimerkki ei heijastu nyt isoon kuvaan. Carlssonin ja Laschin ketju on pystynyt aiheuttamaan Tapparalle haasteita, mutta ei aitoja vaikeuksia. Kaiken lisäksi Tappara räppäsi avausfinaalissa kolmea maalia, kun Carlssonin ketju oli jäällä.

Tapparalla tilanne on täysin toinen. Sen johtavat pelaajat ovat olleet aivan ytimessä. Siitä pitää antaa kunniaa niin heille kuin kirvesrintojen valmennukselle.

SM-liigassa ei tarvitse kainostella sen suhteen, että voiko jotain väittää ylivertaiseksi. Tappara on ollut ja on sitä.

Se on aidosti dynastia. Niin nyt kuin jatkossa.

Tappara lähti järisyttämään Suomi-kiekon identiteettiä täysin toisenlaisella, mutta äärimmäisen kaivatulla lähestymistavallaan. Suomi-kiekko junnasi paikoillaan hyvin puolustusorientoituneella identiteetillä, jossa passiivisuus syrjäytti aktiivisuuden.

Vaikka Olli Jokinen oli ajanut toisenlaista kulttuuria ja poikkeavaa linjaa Jukureissa, Grönborg oli se, joka sai suomalaiset jääräpäät uskomaan.

Valtaseura teki jotain poikkeavaa. Ja valtaseura sattuu vieläpä menestymään poikkeavalla pelitavalla.

Tässä vaiheessa voisi toki pyöritellä sillä, että finaalisarja on vasta lukemissa 2–0. Ettei mikään ole vielä ohi.

Noh, tavallaan on.

Koska vaikka Pelicans onnistuisi parantamaan, Tappara pystyy tekemään ihan sitä samaa. Ja jos mennään raa'asti siihen, että kumpi saa enemmän irti omasta materiaalistaan, Tapparalla on sitä huomattavasti enemmän kuin lahtelaisilla.

Pelicansin ainut mahdollisuus kumpusi pelitavallisen edun kautta. Että se olisi vahvempi kollektiivi ja että se määrittäisi pelin suuntaa myös tuloksellisesti.

Noh. Pelicans ei ole ollut vahvempi kollektiivi, eikä se ole määrittänyt tuloksellista suuntaa.

Nyt vaaditaan aivan poikkeuksellisia käänteitä, jotta finaalisarjan suunta voisi muuttua.

Se on huono lähtökohta, kun vastassa on kahden edelliskevään mestari, joka tarvitsee viidestä pelistä enää kaksi voittoa.