Koulut ovat jälleen hyvässä vauhdissa ja monissa luokissa tapaillaan ensimmäisiä sanoja vieraalla kielellä. Yhä harvemmassa luokassa tuo kieli on venäjä, kirjoittaa MTV Uutisten toimittaja Veera Nikkanen kommentissaan.
Valinnaisten kielten opiskelun suosio peruskoulussa ja lukiossa on romahtanut eikä venäjän kieli tee poikkeusta. Viime vuosien aikana kevään ylioppilaskirjoituksissa lyhyen venäjän kirjoittajien määrä on laskenut vuosi vuodelta. Ylioppilaslautakunnan mukaan venäjän kielen lyhyen oppimäärän kirjoitti viime keväänä enää 267 abiturienttia koko Suomen yli 20 000 abiturientista. Viisi vuotta aiemmin vuonna 2018 kevään venäjän kielen ylioppilaskokeeseen ilmoittautuneita oli vielä 530. Yhä useampi oppilas tuntuu ajattelevan, että englannin osaaminen riittää.
Menettämällä potentiaaliset vieraiden kielten osaajat menetämme mahdollisuuksia ymmärtää ja kohdata. Ihmisen kohtaaminen hänen omalla kielellään auttaa hahmottamaan toisen maailmaa, kulttuuria ja yhteiskuntaa. Kielen osaaminen on kiinnostusta ja arvostusta. Yhteinen kieli voi luoda siltoja, jotka muuten jäisivät rakentamatta.
Voiko Venäjää koskaan oppia ymmärtämään?
Lukiossa kauan sitten tein neljän ikätoverini kanssa epätavallisen ratkaisun opiskella venäjää. Innostuin kauniista kirjaimista, Tšeburaška- eli Muksis-piirretystä ja Anna Kareninasta. Jatkoin yliopistoon mielessäni maidemme välinen pitkä raja, venäläisturistit ja Venäjän monimutkainen historia. Yliopistossa opettajani Irina auttoi minua ymmärtämään venäläistä mentaliteettia ja nauttimaan venäläisen kirjallisuuden rikkaudesta.
Venäjän kielen taidosta on sittemmin ollut hyötyä kaikilla elämän osa-alueilla ja se on rikastuttanut kohtaamisiani vuodesta toiseen. Opiskeluaikana matkustin Siperiassa ja tapasin junassa ikääntyneen kirgisialaisherran, joka tahtoi jakaa kanssani evääksi ottamansa keitetyt kananmunat ja paistetun kanankoiven. Aukaistessaan hellästi folioon käärittyä kanankoipeaan hän kertoi ylpeydellä Kirgisian luonnosta ja omasta jännityksestään: hän oli matkalla Habarovskiin tapaamaan poikaansa, jota ei ollut nähnyt kolmeenkymmeneen vuoteen.
Kielen osaaminen ei tarkoita sodan hyväksymistä
Venäjän aloitettua brutaalin hyökkäyssotansa Ukrainaan suhtautumiseni Venäjään tuntuu vaikealta: miten kaikki tapaamani vieraanvaraiset ja ystävälliset ihmiset voivat olla samasta maasta kuin Ukrainassa tuhoa ja kuolemaa kylvävät sotilaat?
Kielen osaaminen ei tarkoita Venäjän täysin järjenvastaisen sodan hyväksymistä. Venäjä on maailman kahdeksanneksi puhutuin kieli. Sitä puhuu äidinkielenään 160 miljoonaa ihmistä ja sen osaajia on lisäksi noin 110 miljoonaa. Se on myös monen ukrainalaisen äidinkieli. Suomessa venäjä on selvästi yleisin vieras kieli.
On totta, että Suomen kaupankäynti Venäjän kanssa on menneen talven lumia pitkälle tulevaisuuteen eikä kieltä kuule enää Helsingin Kauppatorilla lainkaan niin usein kuin muutama vuosi sitten. 1300 kilometrin yhteinen rajamme ei kuitenkaan ole kadonnut minnekään.
Omassa työssäni pidän tärkeänä esimerkiksi sitä, että voin esimerkiksi seurata venäjänkielistä mediaa alkuperäiskielellä. Ilman kielitaitoa on vaikeampi tietää, mistä Venäjällä keskustellaan sosiaalisessa mediassa tai miten esimerkiksi Suomesta puhutaan. Venäjän osaaminen antaa myös lisää mahdollisuuksia seurata Venäjän ulkoministeriön tiedotteita tai haastatella venäjää puhuvia ihmisiä. Täydellistä kielitaidon ei tarvitse olla. Taitoa tärkeämpää on halu käyttää kieltä ja oppia lisää.
Jos venäjän kielen taitomme katoaa, myönnämme menettäneemme myös toivon siitä, että rajanaapurimme joskus muuttuu. Haluaisin uskoa, että vielä jonain päivänä Venäjällä on uusi sukupolvi, jonka kanssa voimme pitää yllä diplomaattisuhteita ja käydä kauppaa. Kävi niin tai näin, venäjän kielen taidon ei pitäisi antaa kadota.