Kommentti: Suomen MM-sensaatio maksoi kalliita oppirahoja – näin Leijonat välttää katastrofin Prahassa
Leijonien kokema yllätystappio tietää käytännössä sitä, että Suomen pitää napata kolmesta viimeisestä alkusarjan ottelustaan vähintään kaksi voittoa jääkiekon tämän kevään MM-kisoissa. Tähän Leijonat voi hyvinkin yltää, sillä tilanne ei ole lainkaan toivoton, kirjoittaa kisoja paikan päältä seuraava toimittaja Ilari Savonen.
Ylen kokenut ja pitkän linjan MM-kisareportteri Jussi Saarinen linjasi torstain Urheiluruudun suorassa lähetyksessä sen, miten Leijonat koki hänen mielestään yhden MM-kisahistoriansa rumimman sulamisen, kun se hävisi ”hämmentävällä tavalla” Itävallalle. Samoja päivityksiä näkyi myös sosiaalisen median puolella.
En nyt ehkä ihan lähtisi vertailemaan yhtä alkusarjan tappiota siihen, mitä esimerkiksi keväällä 2003 tapahtui kotikisoissa Helsingissä.
Kyllä, Leijonat koki historiallisen tappion, kun se hävisi ensimmäistä kertaa koskaan Itävallalle miesten MM-tasolla. Jos asian painaa aitoon kontekstiin, huomaa, ettei nyt nähty ollut mikään totaalinen jättiyllätys.
Itävalta osoitti vaarallisuutensa jo aiemmin viikolla, kun se nousi päätöserässä viiden maalin takaa Kanadan rinnalle. Tämä kertoi kovaa kieltä siitä, että Leijonat kohtaisi aidosti vaarallisen joukkueen, jota ei saattanut yhtään vähätellä.
Leijonien MM-kisasensaatio Oliver Kapanen (6+0) maksoi torstaina kalliita oppirahoja. Kapanen teki avauserässä hienon maalin, kun hän ryösti kiekon Itävallan pelaajalta ja painoi sen jälkeen ranteet lukkoon. Omassa päässä kuitenkin kolisi.
Itävalta painoi kaksi osumaa Kapasen läpi, kun 20-vuotiaan hyökkääjän blokkauspeli petti kriittisillä hetkillä.
Mikäli Kapanen olisi ollut kiekon edessä, ei dramaattista viimeisen sekunnin johto-osumaa olisi koskaan syntynyt.
Tähän Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen osaltaan viittasi pelin jälkeen, kun hän puhui siitä, miten Suomen pelissä esiintyi tiettyjä, toistuneita puolustuspelivirheitä. Ne nostivat nyt ensimmäistä kertaa kunnolla päätään tämän kevään turnauksen aikana.
***
Leijonat sai tärkeän oppitunnin kahden heikkotasoisemman haasteen jälkeen. Itävallan äärimmäisen dynaaminen hyökkäysalueen hyökkäyspeli sai sinipaidat varpailleen.
Leijonien kaikista suurin ongelma ei liittynyt kuitenkaan siihen, mitä omassa päässä tapahtui, vaan siihen, miten omiin ylipäätänsä päädyttiin. Suomen hyökkäysalueen hyökkäyspeli yskähteli toisessa ja kolmannessa erässä. Jatkumoja ei tullut ja Suomi luopui herkästi kiekosta.
Vain eläimellisesti esiintynyt nelostrio Saku Mäenalasen johdolla loi uhkaa Itävallan päätyyn.
Leijonien ailahtelu lähti rakentumaan pitkälti kärjen kautta. Suomen ykkösketju puski peliä, eikä se pystynyt tarjoamaan otollisia jatkoja perässä tulleille yhdistelmille. Eipä ihme, että Leijonien valmennusjohto lähti muutosten tielle jo Itävalta-pelin loppuhetkillä. Oli vain ajan kysymys, että milloin Mikael Granlundin, Valtteri Puustisen ja Jere Innalan ketju rikotaan.
Erityisesti Valtteri Puustinen on ollut todella vaisu tämän kevään MM-turnauksessa. Puustinen on kantanut aivan liian isoa painolastia hartioillaan, eikä hän ole saanut vahvuuksiaan Leijonien käyttöön. Energinen hyökkäysalueen hyökkäyspeli on jäänyt aivan unholaan.
Ei olisi edes totaalinen yllätys, mikäli Puustinen tipahtaisi kokonaan Leijonien pelaavan kokoonpanon ulkopuolelle lauantain Kanada-ottelussa. Muutoksia on syytä tehdä.
***
Peilaten siihen, miten lupaavalta Leijonien tekeminen näytti vielä Itävalta-pelin avauserässä, ei nyt voi puhua mistään aidosta kriisistä. Uhkaava tilanne on, mutta ei kriisi.
Leijonilta kaivataan pieniä korjausliikkeitä, joiden kautta se saa peliä paremmin uomiinsa. Erityisesti Leijonien nelosketjun tekemisessä on tällä hetkellä paljon sellaisia elementtejä, jotka pitäisi pystyä heijastamaan myös kaikkien muiden triojen puolelle. Miten tuet hoidetaan, miten reagoidaan ja miten kamppailukovuutta saadaan esiin.
Leijonat joutuu lauantaina eittämättä puolustuskannalle Kanadaa vastaan, minkä myötä Suomen kärsivällisyys päätyy testiin. Leijonien puolustuspelissä päävalmentaja Jalonen on painottanut yhtä isoa seikkaa: asennetta. Niin erikoiselta kuin se kuulostaa, kaikkien pelillisten elementtien keskellä.
Mutta juuri asenne oli se, mikä petti torstain Itävalta-pelissä. Viimeiset blokit jäivät matkalle.
Tämä korjaantuu aivan varmasti lauantaina, kun Leijonat on altavastaajan asemassa Kanadan NHL-tähtiä vastaan.
Kun asenne on aivan tip top, ja kun Leijonat pistää ketjukombinaationsa paremmalle tolalle, Suomella on kaikki mahdollisuudet yllättää Kanada. Ei Leijonien pohjapeli ole kuitenkaan kadonnut yhtään minnekään. MM-katastrofi on yhä vältettävissä.
Oikeilla korjausliikkeillä Suomi voi hyvinkin napata kolmesta viimeisestä alkusarjan ottelustaan (Kanada, Tanska, Sveitsi) kaksi tarvittavaa voittoa.
Jos Kanada vie lauantaina Suomea ja jos Leijonien hyökkäystriot ovat yhä levällään, silloin voidaan puhua orastavasta kriisistä. Mutta ei vielä.
Kinkkiseksi tilanne on mennyt kyllä. Jukka Jalosen viimeinen Leijonat-kevät ei ole sujunut aivan ruusuilla tanssiessa.
Se on ollut kuin opiston luokkaretki, missä on nautittu kevätauringosta ja saatu välillä oikein kunnolla karttakepistä näpeille. Sen jälkeen on pitänyt ryhdistäytyä.
Uusimmat
-
15:38
Keskustan kansanedustaja kävi Itäkeskuksessa ja pelkää nyt sharia-lain korvaavan demokratian Suomessa – näin kollegat reagoivat ulostuloon
-
15:23
Voi säätösauva: Loviisan ydinvoimalaitoksen vuosihuolto pitkittyy jälleen
-
15:19
Israel valmistelee vastausta Iranin 200 ohjuksen hyökkäykseen – MTV seuraa
-
15:05
Venäläiskone ammuttiin alas Donetskissa – epäselvää, oliko iskun takana Ukraina vai venäläiset itse
-
15:05
HS: Sirpa Selänne jyrähtää Suomen verotuksesta – haluaisi poistaa perintöveron: "Kateellisten keksimä"
-
14:59
Zaporizhzhjan ydinvoimalan työntekijä kuoli autopommi-iskussa – video ei herkille
-
14:57
Traaginen tieto 18-vuotiaan kuolemasta: Tapauksella silminnäkijä – makasi silti puolitoista tuntia maastossa
-
14:48
Autoryöstöstä epäillyn pako päättyi piikkeihin
-
14:47
"Kaikkeen tottuu": Tällaista on Suomen rauhanturvaajien elämä nyt Libanonissa, johon Israel kohdistaa iskujaan
-
14:25
Olkiluoto 2 palaa vajaatehoisena, jottei se ole vaarassa mennä heti uudelleen rikki
-
14:21
Zelenskyi kertoo Ukrainan voitonsuunnitelmasta: "Selkeät, yksityiskohtaiset askeleet sodan oikeudenmukaiselle päätökselle"
-
14:03
Tiesitkö? Kahvin valmistustapa vaikuttaa kolesteroliarvoihin
-
13:59
Poliisi etsii öljyä suojatielle levittänyttä Joensuussa
-
13:47
Laskettelukeskukselta yllätys 10-vuotiaille: Mäkeen ilmaiseksi!
-
13:40
Laulaja Tuuli aikoo muuttaa julkisuuskuvaansa totuudenmukaisemmaksi: "Minäkin kamppailen asioiden kanssa"
-
13:18
Onko HIFK kirottu? Rujoja faktoja lähihistoriasta: "Kannattaisi kyllä katsoa"
-
13:18
Asiantuntijat: Toimimalla oikein vanhempi voi säästää lapsen koko elämää painavalta häpeältä
-
13:10
Huulirasvariippuvuudesta ei ole helppoa ulospääsyä – tässä vinkit vieroitukseen
-
12:59
Näin Helsingin pikkuveljestä tuli oikea kaupunki, jossa on puhuttu jo vuosia yli sataa kieltä
-
12:56
Näillä ehdoilla Kela voi korvata hoitokustannuksiasi ulkomailla
-
Lataa lisää