Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa kääntyi uusi sivu tällä viikolla, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Vaikka Venäjän etupiiriajattelussa ei olekaan mitään uutta, tällä kertaa raja on ylitetty aivan eri tavalla kuin aiemmin, kirjoittaa sotatieteiden tohtori Jarno Limnéll.
Venäjän toimien vuoksi perjantaina järjestettiin Naton huippukokous, johon myös Natoon kuulumattomat rauhankumppanimaat Suomi ja Ruotsi osallistuivat. Venäjän viimeaikaisten toimien takia tapahtuma sai paljon huomiota, vaikka kyseessä ei ole mitään poikkeuksellista: viimeisen kymmenen vuoden aikana Suomi on osallistunut Naton huippukokoukseen viisi kertaa. Tällä kertaa kuitenkin sekä tasavallan presidentti että pääministeri pitivät asiasta suoran tiedotustilaisuuden televisiossa myöhään perjantai-iltana, mitä voi pitää hyvin poikkeuksellisena.
Venäjä ei koe saavuttavansa dialogilla mitään
Venäjän toiminta on muuttanut Euroopan turvallisuustilannetta ja -ajattelua. Naton turvatakuut ovat yhtäkkiä samanlaisessa kaiken mediatilan valtaavassa asemassa kuin koronapandemia kaksi vuotta sitten. Eikä se ole yllättävää: Putinin Venäjä ei kunnioita rajanaapureidensa suvereniteettia, vaan sotii avoimesti keskellä Eurooppa. On tyrmistyttävää, että äskeinen lause ei tämän viikon jälkeen enää edes hätkäytä.
Ruotsin maanpuolustuskorkeakoulun dosentti Tomas Ries sanoi perjantaina Helsingin Sanomissa, että “Putinin Venäjältä (...) voi odottaa mitä tahansa.” Venäjän ulkoministeriön edustaja Maria Zaharova puolestaan ilmoitti, että Suomen liittymisellä Natoon olisi “sekä sotilaallisiin että poliittisiin seuraamuksiin.”
Venäjä ei selvästikään koe, että vuoropuhelulla olisi enää mitään saavutettavaa. Olemme valitettavasti siirtyneet vaiheeseen, jossa Venäjä näyttää voimaansa ja dialogille ei ole sijaa.
Lue lisää: Presidentti Niinistö: Venäjän viestit Suomen ja Ruotsin mahdollisesta Nato-jäsenyydestä eivät poikkea aiemmista
Suomen ulkopolitiikkaa johtaa presidentti Sauli Niinistö yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Niinistön sana painaa niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin, joten on syytä muistaa hänen määritelmänsä Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan “pilareista”.
Niinistö esitti jo ensimmäisellä presidenttikaudellaan ajatuksen siitä, että Suomen turvallisuus nojaa neljän pilarin varassa, ja jos yksi jää vajaaksi, täytyy toista täydentää. Nämä neljä pilaria ovat uskottava puolustuskyky, läntiset kumppanuudet, hyvät suhteen Venäjään sekä YK ja kansainväliset yhteisöt.
Meidän ei tule tyytyä rauhaan, vaan vaatia vapautta
Tämän viikon jälkeen on selvää, että neljästä pilarista vain kolmen varaan voi laskea. Ei siksi, että Suomen ja Venäjän välit olisivat mitenkään erityisen huonot vaan siksi, että Venäjä on osoittanut olevansa valmis rikkomaan länsimaisia arvoja ja kansainvälistä järjestelmää vastaan. On mahdoton luottaa sopimuskumppaniin, joka pelaa omilla säännöillään.
Lue lisää: Venäjän sotaperustelut eivät uppoa: "Pseudohistoriallista huttua – tyypillistä Putinia"
Venäjän presidentti Vladimir Putinin tämänviikkoiset puheet osoittavat täyttä piittaamattomuutta, sydämettömyyttä sekä kylmää ihmiskuvaa, sekä tulevat aiheuttamaan kohtuuttomat määrät hätää ja kärsimystä. Kolmen vuosikymmenen jälkeen kylmä sota on taas saavuttanut Euroopan, vuonna 2022.
Mikäli yksi neljästä pilarista pettää, tulee kolmeen muuhun panostaa aiempaakin vahvemmin.
Ensinnäkin, uskottavalle suomalaiselle puolustuskyvylle pitää antaa sen ansaitsema tunnustus, arvostus sekä budjetti.
Toiseksi, läntisten kumppanuuksien arvo, erityisesti EU:n ja Naton sekä Ruotsin ja Yhdysvaltojen kanssa tehtävää yhteistyötä tulee syventää. Liian usein ei voi toistaa sitä tosiasiaa, että Suomi kuuluu länsimaiseen arvoyhteisöön.
Kolmanneksi, kansainvälisissä yhteisössä tulee nyt osoittaa kaikki tuki Ukrainalle, kaikissa mahdollisissa foorumeissa. Suomen tulee tukea Ukrainaa myös konkreettisesti, pelkät talouspakotteet eivät enää riitä. Perjantaina myönnetty taloudellinen tuki on hyvä alku.
Meidän ei tule tyytyä rauhaan, vaan vaatia vapautta. Sekä Ukrainalle, itsellemme että kaikille muillekin ihmisoikeuksia kunnioittaville demokratioille. Vapauden turvaajaksi riittää hyvin kolmekin pilaria, kunhan ne ovat riittävän tukevia.
Kirjoittaja on Sotatieteiden tohtori, työelämäprofessori ja Maailman talousfoorumin asiantuntijaverkoston jäsen.