Venäjä ja Yhdysvallat sanovat nyt rakentavansa rauhaa Ukrainaan. Mutta onko Venäjä nyt saamassa sen, mitä se vaati länneltä ennen hyökkäystään Ukrainaan?
Vuodenvaihteessa 2021–2022 Venäjän ja presidentti Vladimir Putinin tunnelmat alkoivat toden teolla kiristyä. Putin vaati useaan otteeseen, että Nato ei saa laajentua itään. Samalla Venäjä lisäsi joukkojaan Ukrainan rajalla – ihan vain muka harjoituksia varten.
Ulkoministeri Sergei Lavrov lähestyi länttä kirjeellä 1. helmikuuta 2022. Kirjeessä Lavrov toisti Venäjän vakavan huolen "sotilaspoliittisen jännityksen kasvusta sen länsirajojen välittömässä läheisyydessä". Kirjeen teemana oli turvallisuuden jakamattomuus, ja se lähetettiin kaikille Euroopan turvallisuus- ja yhteistyö- järjestön Etyjin jäsenmaille erikseen, niin myös Suomelle.
Putin neuvottelemaan nyt koko Euroopasta?
Presidentti Donald Trumpin hallinnon ansiosta Putin voi nyt olla saamassa haluamansa, vaikka Nato laajenikin Suomen ja Ruotsin voimin itään. Ukrainan Nato-jäsenyys ei Trumpille ja puolustusministeri Pete Hegsethille käy. Länsimaat ovat pitäneet Putinia sotarikollisena viimeistään 24. helmikuuta 2022 alkaen, mutta nyt Putin on pääsemässä tasaveroisena osallistujana neuvotteluihin rauhasta Ukrainassa.
Eikä vain siitä. Putin haluaa puhua Euroopan yli koko Euroopan turvallisuudesta. Se nostaisi esiin Lavrovin kirjeen vaatimukset etupiireistä – mitä Venäjän ulkopuolista aluetta Venäjä oikeasti hallinnoisi.
Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Jussi Lassila kommentoi torstaina MTV:lle, että nykyinen tilanne kuvastaa toisen maailmansodan Jaltassa Krimin niemimaalla pidettyjä neuvotteluita. Vuonna 1945 pidetyssä Jaltan konferenssissa Neuvostoliitto, Britannia ja Yhdysvallat päättivät Saksan yhteisestä miehityksestä ja valvonnasta.
– Jaltan neuvotteluiden kaltaiset neuvottelut ovat Putinin suuri haave, että suurvallat eli tässä tapauksessa Venäjä ja Yhdysvallat neuvottelevat Euroopan yli.
Lue lisää: Lue lisää: Tutkija MTV:lle: Putin hyödyntää Trumpin pakkomiellettä toteuttaakseen haaveensa – Euroopassa turhaa toiveajattelua
Etupiireistä historiaa muistaville esiin nousee Molotov-Rippentrop-sopimus elokuussa 1939. Tuolloin Eurooppa jaettiin Saksan ja Neuvostoliiton etupiireihin – Suomen kuuluessa jälkimmäiseen.
Mihin suurvaltajohtajat nyt vetävät viivan?
Juttu jatkuu kirjeen jälkeen.
Näin Lavrov muotoili Venäjän vaatimukset kirjeessä
Venäläinen osapuoli esitteli eskalaation torjumiseksi 15. joulukuuta 2021 kaksi toisiinsa liittyvää kansainvälisoikeudellista asiakirjaa – sopimuksen Venäjän ja Yhdysvaltain turvallisuustakuista ja sopimuksen toimista Venäjän ja Pohjois-Atlantin puolustusliiton jäsenvaltioiden turvallisuuden takaamiseksi.
Yhdysvaltain ja Naton vastaukset saapuivat 26. tammikuuta 2022. Ne todistavat näkemysten eroavan merkittävästi koko eurooppalaisen turvallisuusarkkitehtuurin kannalta perustavanlaatuisesta tasavertaisen ja jakamattoman turvallisuuden periaatteesta. Pidämme välttämättömänä viivyttelemättä selventää tätä vuoropuhelun jatkon kannalta ratkaisevan tärkeää kysymystä.
Eurooppalaisen turvallisuuden peruskirjassa, joka allekirjoitettiin Etyjin huippukokouksessa Istanbulissa marraskuussa 1999, on muotoiltu järjestön osallistujavaltioiden perusoikeudet ja -velvollisuudet suhteessa turvallisuuden jakamattomuuteen. Siinä on korostettu jokaisen osallistujavaltion oikeutta vapaasti valita, miten se takaa turvallisuutensa tai muuttaa sitä sekä oikeus neutraaliuuteen.
Samassa peruskirjan artiklassa oikeuden edellytykseksi asetetaan suoraan velvoite, ettei mikään valtio saa vahvistaa omaa turvallisuuttaan muiden turvallisuuden kustannuksella. Yksikään valtio, valtioryhmä tai järjestö ei voi ottaa ensisijaista vastuuta rauhan ja vakauden tukemisesta Etyjin alueella tai lukea jotain sen osaa omaan vaikutuspiiriinsä.
Etyjin huippukokouksessa Astanassa joulukuussa 2010 maidemme johtajat hyväksyivät julkilausuman, jossa nämä velvoitteet vahvistettiin.
Läntiset maat kuitenkin jatkuvasti poimivat siitä vain niille tarpeellisia kantoja – nimenomaisesti valtioiden oikeuden valita vapaasti liittoutuman yksinomaan oman turvallisuutensa takaamiseksi. Häpeällisesti sivuutetaan ”niiden kehityksen mukaan”, koska tämä kohta oli myös ainesosa ”jakamattoman turvallisuuden” ymmärtämisessä, nimenomaan sotilasliittojen välttämätön luopuminen niiden alkuperäisestä tehtävästä pelokkeena ja pidäkkeenä ja niiden integraatio yleiseurooppalaisen arkkitehtuuriin kollektiivisiin, ei kapeiden ryhmien tarpeisiin.
Turvallisuuden jakamattomuuden periaatetta tulkitaan valikoiden perusteluna Naton vastuuttomalle laajenemiselle.
Lännen edustajat välttävät mainitsemasta Euroopan turvallisuuden peruskirjaa ja Astanan julkilausumaa, kun he kommentoivat valmiutta kehittää Euroopan turvallisuusarkkitehtuurista. He viittaavat vain aikaisempiin Etyjin asiakirjoihin, erityisen usein Pariisin vuoden 1990 uuden Euroopan peruskirjaan, jossa ei ole ”epämukavaksi” muodostunutta velvoitetta olla vahvistamatta omien valtioiden turvallisuutta toisten kustannuksella.
Länsi yrittää olla kiinnittämättä huomiota myös Etyjin asiakirjoihin vuodelta 1994, jotka koskevat turvallisuuden sotilaspoliittisia näkökohtia: Valitessaan keinoja turvallisuutensa takaamiseksi, mukaan lukien jäsenyys liitoissa, valtioiden on ”otettava huomioon muiden valtioiden lailliset turvallisuusedut”.
Niin asia ei mene. Turvallisuuden jakamattomuudesta tehtyjen sopimusten merkitys on siinä, että turvallisuus on yksi kaikille tai sitten sitä ei ole kenelläkään. Ja kuten Istanbulin peruskirjassa on sovittu, jokaisella Etyjin osallistujamaalla on tasavertainen oikeus turvallisuuteen, ei vain Naton jäsenillä, jotka tulkitsevat tämän oikeuden koskevan yksinomaan pohjoisatlanttisen ”eksklusiivisen” klubin jäseniä.
En ala kommentoida muita Naton suuntaviivoja ja toimia, joille on luonteenomaista tämän ”puolustuksellisen” liiton pyrkimys sotilaalliseen ylivoimaan ja voimankäyttöön YK:n turvallisuusneuvoston ensisijaisuutta kiertäen. Sanon vain, että sen kaltaiset toimet ovat ristiriidassa perustavanlaatuisten yleiseurooppalaisten velvoitteiden kanssa, mukaan lukien mainituissa asiakirjoissa mainitut velvoitteet ylläpitää sotilaallista potentiaalia, ”joka on yhteismitallinen laillisten yksilöllisten tai kollektiivisten tarpeiden kanssa turvallisuuden alalla, ottaen huomioon kansainvälisen oikeuden velvoitteet, ja myös muiden valtioiden lailliset turvallisuusintressit”.
Puhuessaan nykytilanteesta Euroopassa kollegamme Yhdysvalloista, Natosta ja Euroopan unionista jatkuvasti kehottavat ”de-eskalaatioon” ja vaativat Venäjää ”valitsemaan diplomatian tien”. Haluamme muistuttaa: me olemme jo useamman kuin yhden vuosikymmenen ajan kulkeneet tätä tietä. Tärkeimmät tienviitat – Istanbulin ja Astanan huippukokousten asiakirjat – olivat juuri suoraa seurausta diplomatiasta. Se tosiasia, että nyt länsi yrittää avoimen yksipuolisesti tarkistaa näitä kaikkien Etyj-maiden johtajien diplomaattisia saavutuksia omaksi edukseen, herättää syvää levottomuutta. Tilanne vaatii kantojen rehellistä selventämistä.
Me haluamme saada täsmällisen vastauksen kysymykseen siitä, kuinka kumppanimme ymmärtävät velvoitteensa olla vahvistamatta omaa turvallisuuttaan toisten valtioiden kustannuksella turvallisuuden jakamattomuuden periaatteen pohjalta. Kuinka Teidän hallituksenne aikoo konkreettisesti noudattaa tätä velvoitetta käytännössä? Jos Te irrottaudutte tästä velvoitteesta, pyydämme ilmoittamaan siitä selvästi.
Ilman täyttä selvyyttä tästä avainkysymyksestä, joka koskee korkeimmalla tasolla hyväksyttyjä oikeuksien ja velvollisuuksien yhteyksiä, on mahdotonta taata etujen tasapainoa, joka on vahvistettu Istanbulin ja Astanan huippukokousten asiakirjoissa. Teidän vastauksenne auttaa ymmärtämään paremmin, missä määrin kumppanimme kykenevät sopimaan ja noudattamaan sovittua sekä missä määrin on mahdollista edetä yhdessä jännitteiden lieventämiseksi ja yleiseurooppalaisen turvallisuuden vahvistamiseksi.
Odotamme pikaista vastausta. Sen ei pitäisi viedä paljon aikaa – onhan kyse niiden käsitysten selittämisestä, joiden perusteella Teidän presidenttinne tai pääministerinne allekirjoitti kyseiset velvoitteet.
Lähdemme myös siitä, että vastaus tähän viestiin annetaan kansallisella tasolla, koska mainitut velvoitteet hyväksyi jokainen valtioistamme yksilöllisesti eikä jonkin liittouman nimissä tai jäsenenä."
Haavisto ei nähnyt vielä huolta
Kirjettä kommentoi Suomen osaltaan tuoreeltaan MTV Uutisille. silloinen ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.). Haavisto ei uskonut, että Venäjä haluaisi nimenomaan Suomelta mitään, ja kirje noudatti itänaapurin aiempaa linjaa.
– Tässä on kyse siitä samasta kertomuksesta ja narratiivista, joka heillä (Venäjällä) on ollut näissä muissa kirjeissä USA:lle ja Natolle. He ajattelevat, että heidän turvallisuutensa on heikentynyt, ja muut Euroopassa lisäävät omaa turvallisuuttaan heidän kustannuksellaan.
– Tämä on se heidän ilmaisemansa huoli, Haavisto totesi Seitsemän uutisten suorassa lähetyksessä.
Dialogi on tärkeää erilaisten näkemysten takia
Selvityspyynnössä oli Haaviston mukaan kyse siis kirjeenvaihdosta, jota Venäjä oli aiemminkin harjoittanut eurooppalaisten Nato-jäsenmaiden kanssa.
– He etsivät tällaista tulkintaa Etyjin säännöstöistä, joista on aikanaan sovittu. Etyjin säännöstöissä on se, että kun jokainen maa voi halutessaan liittoutua ja olla sotilasliittojen jäsen.
– Selvästi etsitään nyt tälle rajoitteita, jotka liittyvät heidän (Venäjän) omaan turvallisuutensa, Haavisto pohtii.
Länsimaiden ja Venäjän näkemykset turvallisuustilanteesta poikkesivat Haaviston mukaan paljon toisistaan. Länsimaat katsoivat, että Venäjä on heikentänyt Ukrainan turvallisuutta erilaisin toimin usean vuoden aikana.
– Krimin laiton miehitys, Donbasissa sisällissodan ylläpitäminen – nämähän ovat vahingoittaneet Ukrainan turvallisuutta, Haavisto kertoo esimerkkeinä Venäjän toimista.
Haavisto kokikin tuolloin, että asiasta on tärkeää käydä dialogia juuri siksi, että näkemykset Venäjän ja lännen välillä ovat niin erilaiset.
Miten Venäjän turvallisuusselvitykseen vastataan, ministeri Haavisto?
Keskustelua vastauksesta Venäjän selvityspyyntöön käytiin Haaviston mukaan tuolloin monella eri tasolla – ainakin EU-maiden kesken ja mahdollisesti myös ”Etyjin puitteissa”. Yhdysvallat ja Nato olivat antaneet omat vastauksensa Venäjälle.
– Tässä nyt tätä diplomaattista raidetta edelleen edetään, mutta kun samaan aikaan sotilaskalustoa lisätään, tottakai riski, että sitä käytetään, on aina olemassa, Haavisto kommentoi Ukrainan tilannetta.
– Niin kauan kuin diplomaattinen raide toimii, niin silloin on vielä toivoa ilmassa, Haavisto kommentoi kolme viikkoa ennen, kun Venäjä aloitti suurhyökkäyksensä Ukrainaan.
Se vaimensi keskustelun diplomatiasta, sillä nyt Eurooppa oli sodassa, jota kolme vuotta myöhemmin yritetään saada loppumaan.