Brysselin ja Berliinin syvät näkemyserot ovat EU:lle vielä suurempi ongelma kuin Saksan hallituskriisi. Suomi peesaa liittokansleri Angela Merkeliä sokeasti paitsioon, kirjoittaa MTV Uutisten Saksan-kirjeenvaihtaja Tapio Nurminen.
Suomi on 100-vuotias. Meillä osataan. Paremmin kuin muualla. Varsinkin imagon rakentaminen ja markkinointi – ja varsinkin tänä vuonna. Muiden kannattaisi (tässäkin) ottaa mallia. Ihan varmasti.
Itsetuntopuhurin on täytynyt olla vähintään tätä luokkaa, kun joku Helsingissä jonain rännän runtelemana päivänä sai päähänsä palkita liittokansleri Angela Merkelin suomalaisella tasa-arvopalkinnolla. Kesken EU-huippukokouksen. Kesken Merkelin pakolaispolitiikan aiheuttaman kitkerän riitelyn.
Pieleen meni. Monella tapaa.
Kilpi ei kirkastunut. Merkel ei ollut erityisen vakuuttunut suomalaisten markkinointitempusta. Kuva kertoi enemmän kuin sata sanaa.
Ennen muuta toikkarointi taisi vahvistaa käsitystä, jonka mukaan Suomi roikkuu uskollisesti Berliinin perälaudassa, vaikka likimain koko muu Eurooppa menisi mieluummin toiseen suuntaan.
Saksan mahtiasema murenee
Toisin kuin ehkä ajatellaan ja uskotaan, Saksan mahtiasema EU:ssa murenee. Myös saksalaisten itsensä mielestä. Eikä syy ole pelkästään akuutti hallituskriisi, joka jäädyttää EU:n uudistukset.
Berliinin ja Brysselin EU-komission välinen syvä näkemysero unionin tulevaisuudesta on paljon hallitusvenkoilua kriittisempi ongelma. Se on nakertanut Saksan vaikutusvaltaa jo pitkään. Itseasiassa koko sen ajan, kun Jean-Claude Juncker on heiluttanut komission puheenjohtajana tahtipuikkoa Brysselissä.
Kriittisin näkemysero koskee tietysti euroaluetta ja komission havittelemaa yhteisvastuun lisäämistä. Saksa haraa viimeiseen asti vastaan. Eikä merkittävää muutosta ole odotettavissa, jos Merkel jatkaa kanslerina.
Berliini torjuu sekä Brysselin tarjoaman komissioon kuuluvan EU:n finanssiministerin että komission ohjaaman Euroopan valuuttarahaston. Yhteistä talletussuojaa Saksa yrittää lykätä niin pitkälle hamaan tulevaisuuteen kuin mahdollista.
Toki komissio myös provosoi. Syystä tai toisesta. ”Ehdotuksissa ei ole mitään houkuttelevaa Saksan ja Suomen kannalta”, Merkelin hallituksen neuvonantajakaartiin kuuluva EU-konkari luonnehti, kun Juncker julkisti omat visionsa syksyllä.
Aivan. Ei mitään hyvää Saksan ja Suomen kannalta. Ehkä joukkoon voisi vielä liittää Hollannin.
Etelä haluaa yhteisvastuuta
Kaikki muut EU-maat ovatkin sitten jotain muuta mieltä. Tai ainakin eri mieltä Saksan kanssa. Juuri tämä on lopulta huolestuttavaa ja jopa vaarallista myös Suomelle.
Euroalueen Saksa-vastainen rintama on etelässä. Sitä johtaa Ranska, jonka painoarvo on presidentti Emmanuel Macronin johdolla kasvanut.
Vaikka Saksaan syntyisi oikeistounionin ja demareiden suuri koalitio, Merkelin ja Macronin sulavasti etenevä uudistustandem voi jäädä haaveeksi.
Yhteisvastuu on Saksassa edelleen kirosana. Sen tietää myös EU-parlamentin entinen puhemies, demarijohtaja Martin Schulz. Hän ajaa Euroopan liittovaltiota, mutta joutuu oletettavasti perääntymään, kun näkee, miten toitottaminen vaikuttaa mielipidemittauksiin.
Idässä torjutaan pakolaiset
Merkelin ulkomaalaispolitiikkaa vastustava Itä-Euroopan rintama sai merkittävän vahvistuksen, kun Itävaltaan muodostettiin keskustaoikeistolaisen kansanpuolueen (ÖVP) ja oikeistopopulistisen vapauspuolueen (FPÖ) hallitus. Puolan, Unkarin ja Tsekin öykkärit saavat Itävallan uudesta liittokanslerista, ÖVP:n Sebastian Kurzista salonkikelpoisen puhemiehen EU:n tuleviin vääntöihin pakolaiskiintiöistä ja rajavalvonnasta.
Wien on tähän asti pyrkinyt olemaan silta itäisen ja läntisen EU:n välillä. Jatkossa Kurzin ja FPÖ:n puheenjohtajan Heinz-Christian Strachen johdolla Itävallan vaaka kallistuu itään. Aina Moskovaan asti. Nimenomaan Strache ihailee sumeilematta Venäjän presidenttiä Vladimir Putinia.
Käytännössä Suomi on siis Saksan liittolainen Euroopan unionia lähivuosina repivässä kahden tai jopa kolmen rintaman taistelussa. Vastaiskuja sataa EU:n komissiolta Brysselistä, yhteisvastuun kannattajilta Etelä-Euroopasta ja pakolaisia päättäväisesti torjuvasta Itä-Euroopasta.
Jääräpäinen Berliinin perälaudassa roikkuminen ei välttämättä vie asioita pitkässä juoksussa Suomen kannalta parempaan suuntaan. Pikemminkin päinvastoin. Jos Merkel ei suostu ohjaamaan pehmeämmin, EU-vankkuri suistuu ojaan tai täräyttää päin puuta. Se tekee kipeämpää Helsingissä kuin Berliinissä.