Brexit-sopimus tulee, jos Boris Johnson saa joukot taakseen. Asetelma on poikkeuksellisen lupaava. Samaa ei voi sanoa Brysselin EU-huippukokouksen muista isoista asioista, joita puheenjohtajamaa Suomi on onnistunut edistämään korkeintaan välttävästi.
Sopimus syntyi. Sen vahvistavat sekä komission pian eroava puheenjohtaja Jean-Claude Juncker että Britannian pääministeri Boris Johnson. EU:n pääneuvottelijan Michel Barnierin kertoman perusteella sekä EU että britit ovat neuvotteluissa tulleet vastaan.
Eli sitä sopimusta, josta ei pitänyt muuttaa pilkkuakaan, on lopulta muutettu ihan merkittävästi.
Tällaista EU-teatteri on. Lopputulos, joka on aina vähiten huono kompromissi, ratkaisee.
Vielä ei tiedetä saako Johnson paketin läpi maan parlamentissa. Ainakin Pohjois-Irlannin unionistipuolue DUP, jolla on ratkaiseva rooli, vilkuttaa edelleen punaista valoa.
Lue myös: Brexit-sopimus on syntynyt Britannian ja EU:n välille!
Johnsonilla täytyy olla tuntuma
Tuskin Johnson kuitenkaan pelaa upporikasta ja rutiköyhää. Lontoon pörröpäällä täytyy olla jonkinlainen tuntuma siitä, että sopimus hyväksytään Westminsterissä lauantaina.
Varmaa se ei tosin ole edelleenkään.
EU:n jatkon kannalta on oleellista, että osapuolet pääsivät sopimukseen poliittisesta julistuksesta, joka viitoittaa tietä neuvotteluihin EU:n ja Britannian tulevista kauppasuhteista.
Ilmeisesti linjaus tyydyttää molempia osapuolia. EU saa ainakin jonkinlaiset takeet siitä, ettei Britanniasta tule kiusallista kilpailijaa EU-maille.
Lopullisesti asia ratkeaa neuvotteluissa, mutta lähtökohdat eivät nyt ole huonoimmat mahdolliset.
Vaikka toisin voisi luulla, brexit ei ole Brysselin huippukokouksen ainoa iso asia. Pöydällä on paljon muutakin merkittävää edistettävää. Niiden edistymisen suhteen tilanne on nyt – ehkä vähän yllättäenkin – brexitiä huonompi.
Lue myös: Kommentti: Jäitä hattuun! Mistään "brexit-sovusta" on vielä ennenaikaista iloita
Turkkia on vaikea piiskata
Turkin hyökkäystä Syyriaan ja erityisesti sen seurauksia EU-johtajien on pakko käsitellä tavalla tai toisella. Mitään kouriintuntuvaa tuskin on luvassa, ellei Turkin toimien yksimielistä tuomitsemista lueta sellaiseksi.
EU on suhmuroinut itsensä altavastaajaksi Turkki-suhteissa. Euroopan pakolaistilanne on pysynyt hallinnassa vain ja ainoastaan Turkin kanssa solmitun pakolaissopimuksen ansiosta.
EU-maat ovat ilmeisen yksimielisiä siitä, että Turkkia pitäisi tavalla tai toisella rokottaa öykkärimäisestä valloitusretkestä Pohjois-Syyriaan. Omapäisen presidentti Recep Tayyip Erdoğanin todennäköinen vastaveto kuitenkin hirvittää.
Turkki voi avata rajansa ja päästää 3,6 miljoonaa pakolaista Eurooppaan.
Pekka Haavisto (vihr.) on vetänyt EU-puheenjohtajamaan ulkoministerinä Turkki-asiassa tiukkaa linjaa, mutta mistään todella rohkeasta ei Suomen johdolla ei ole pystytty päättämään. Ja tuskin pystytään nytkään.
Pakolaiskramppi ei hellitä
EU:n tuleva pakolaispolitiikka liittyy oleellisesti Turkki-ongelmaan.
Siinäkin askeleita on taidettu ottaa enemmän taakse kuin eteen. Sisäministerit eivät pystyneet Suomen johdolla sopimaan edes siitä, miten veneillä Välimeren yli ennen muuta Italiaan tulevia turvapaikanhakijoita sijoitetaan.
Kysymys on pienestä ihmismäärästä. Siitä huolimatta sopua ei synny.
Entä sitten, jos Turkki toteuttaa uhkauksensa ja avaa rajansa? Mitä silloin tehdään?
Brysselissä keskustellaan tänään ja huomenna myös EU:n tulevasta vuosien 2021–2027 rahoituskehyksestä.
Suomi linjasi budjettiraamin edistämisen yhdeksi puheenjohtajakautensa avaintavoitteeksi. Tulokset ovat olleet vaatimattomia eivätkä ne tässäkään huippukokouksessa juuri muuksi muutu.
Suomen suunnitelmalle kylmää kyytiä
Suomi yritti paimentaa jäsenmaita ruotuun huippukokouksen alla. Ilmeisen monissa EU-pääkaupungeissa ollaan sitä mieltä, että pikemminkin mentiin ojasta allikkoon.
Financial Times tiesi kertoa, että ”ainoa saavutettu konsensus oli se, että lähes kaikki hallitukset vihaavat Suomen suunnitelmaa”. Ihme on, jos pääministeri Antti Rinne (sd.) ja kumppanit saavat tämän näyttämään ”edistysaskeleelta”.
Hallitus tosin kyllä tunnetaan viestinnällisistä sirkustempuista. Aika epäonnistuneista, mutta kuitenkin. Siksi kaikki on mahdollista
Vähintään yhtä jumissa on keskustelu Albanian ja Pohjois-Makedonian EU-jäsenyydestä. Tiellä on Ranskan kokoinen este eikä Suomi ole onnistunut avaamaan takalukkoa.
Tarpeetonta intoa ja puhinaa
Helsingin loppukesän vouhotus Suomen EU-puheenjohtajuudesta oli jo sinällään kiusallista. Ilmassa oli monenlaisia pontevia lupauksia oikeusvaltioperiaatteesta ja kestävästä kehityksestä.
Mitä niistä on jäänyt käteen? Ennen muuta nippu omituisia väärinrymmärryksiä. Pahimpana esimerkkinä oikeusvaltioperiaatteen sitominen EU-rahojen jakamiseen.
Siksi tuo muutaman kuukauden takainen vouhotus näyttää nyt vielä kiusallisemmalta. Jos tiedot epäonnistuneista yrityksistä edistää rahoituskehystä, vielä pitävät paikkansa, mennään jo säälittävän puolelle.
Törmäsin Brysselissä pitkän linjan demarivaikuttajaan, joka oli aidosti huolissaan puoleensa puheenjohtajan tähänastisista EU-näytöistä. Huoli ei ole aiheeton, mutta liian kriittinenkään ei pidä olla.
Epävarmuutta ei pidä paljastaa
Antti Rinteellä oli kovin vähän kokemusta EU-politiikasta ennen pääministeriksi tuloaan. Siksi epävarmuus on ymmärrettävää. Sama näkyi myös Juha Sipilän (kesk.) otteissa, kun hänet tönäistiin EU-parketeille.
Rinteen EU-ura on mennyt heti alkumetreillä tötöilyksi, koska hän on varomattomilla lausunnoillaan paljastanut kokemattomuutensa.
Avainkysymys kaiketi on, miksi Rinteen perässä hiihtävä mittavahko avustajakaarti ei ole tehnyt mitään? Vai kuuluuko pääministeri niihin setämiehiin, jota on yksinkertaisesti vaikea auttaa tai neuvoa?