Saksa juhlii nyt Euroopan lähihistorian hienointa yötä. 9.11.1989 tavallisten itäsaksalaisten väkivallaton vastarinta kaatoi kommunistisen diktatuurin. Juhlahumussa kaikkien olisi hyvä kerrata, miksi DDR:n talous oli jo ennen muurin murtumista ajanut päin seinää.
Tältä näytti, kun Berliinin muuri sortui. Katso video!
6:10
Kansanedustaja Anna Kontulan (vas.) mukaan kasvuun perustuva talousjärjestelmä on sortumassa. Ekologinen kriisi on kuulemma osoittanut, että se ei enää toimi.
– Se on matemaattinen fakta. Niin kauan kuin irtikytkentää ei ole tapahtunut, me emme voi pitää palloa elinkelpoisena ihmislajille ja jatkaa nykyisellä talousjärjestelmällä, Kontula tietää kertoa Kansan Uutisissa.
Sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekosen (vas.) ponteva erityisavustaja Juho Orjala linjaa twitterissä näin:
– Thomas Piketty on sanonut viisaasti, että miljardöörejä ei pitäisi olla olemassa. Kaikkein rikkaimpien varallisuus tulisi suurimmaksi osaksi palauttaa yhteiskunnalle verotuksen keinoin.
Piketty on ranskalainen arvostettu, mutta myös kiistelty taloustieteilijä.
Pääministeri Antti Rinne (sd.) täräyttää eduskunnassa, että työeläkerahastoista voitaisiin "irrottaa" 200-300 miljoonaa euroa naisten eläkkeiden korottamiseen ilman, että se olisi keneltäkään pois. Eli Rinteen mielestä korotus onnistui ilman, että muiden eläkkeitä leikataan tai eläkemaksuja korotetaan.
Vapaassa demokratiassa erilaiset poliittiset linjat ja linjaukset kilpailevat. Paras, eli eniten kannatusta keräävä, voittaa.
Edellä listatut esitykset ja linjaukset kuuluvat vapaaseen demokratiaan, politiikan markkinatalouteen. Ei ole pelkästään hyvä, että niitä esitetään, vaan niitä pitää esittää.
Jos ei ole erilaisia näkemyksiä yhteisten asioiden hoitamisesta, ei ole demokratiaa.
Näissä ajankohtaisen poliittisen pälpätyksen toisistaan täysin irrallisissa esimerkeissä on kuitenkin yksi piirre, jota sietää miettiä.
Sietää erityisesti nyt, kun Saksassa juhlitaan Berliinin muurin murtumista 30 vuotta sitten.
Kuulun itse niihin, joiden mielestä nimenomaan marraskuuta 9. päivän pitäisi Saksassa olla suuri kansallinen juhlapäivä. 9.11.1989 tavallisten itäsaksalaisten rauhanomainen vastarinta mursi Saksoja jakaneen muurin ja teki lopun DDR:n sortokoneistosta.
Virallisesti suurempi kansallinen juhlapäivä Saksassa 3. lokakuuta, jolloin Saksat teknisesti yhdistyivät.
Valitettavasti vuosi toisensa jälkeen juhliessa unohdetaan – ehkä halutaankin unohtaa – että DDR:n talous oli jo paljon ennen muurin murtumista ajanut päin seinää.
Epäilen, että juuri sen myös Anna Kontula, Juho Orjala ja Antti Rinne osin unohtavat. Tai eivät halua muistaa.
Pähkähullu ideologia ja pienen eliitin etujen valvonta oli DDR:ssä jo pitkään ja paljon ennen lopullista romahdusta ollut jyrkässä ristiriidassa talouden karujen totuuksien kanssa. Kommunistinen järjestelmä ei yksinkertaisesti enää pystynyt tuottamaan niitä pääomia, joita järjestelmän ylläpitämiseksi olisi tarvittu.
Antti Rinteen ajatuksen juoksua vapaasti lainaten rahaa ei Itä-Saksassa enää pystytty irrottamaan mistään niin, ettei se olisi ollut jostain tai joltain pois. Rahaa ei yksinkertaisesti ollut.
Jo 1980-luvun loppupuolella Saksan demokraattinen tasavalta oli selvitystilassa. Loppumetreillä se pysyi käytännössä pystyssä vain laittoman ihmis-, myrkky- ja asekaupan avulla, joka toi länsivaluuttoja ja jota pyöritti DDR:n ylimpään johtoon kuulunut Alexander Schalk-Golodkowski.
Loppumetreilläkään Erich Honeckerin johtaman mahtipuolue SED:n keskuskomitea ei kuitenkaan suostunut myöntämään, että totuus oli karuakin karumpi. Että työläisten ja talonpoikien valtio oli auttamatta vararikossa.
– Ideologia, joka ei tosiasioita kestä, on ennen pitkää tuhoutuva, kirjoittaa kokenut ja monissa liemissä keitetty kollega Yrjö Rautio Helsingin Sanomissa.
Silti erityisesti nuori polvi jaksaa Saksassa ja koko Euroopassa, myös meillä Suomessa, olla ihastunut kommunististen diktatuurien talouspoliittiseen työkalupakkiin kuuluneista ajatuksista.
Jaksaa, vaikka tuolla työkalupakilla ei vielä missään ole saatu aikaiseksi mitään kestävää. Ei varsinkaan ympäristöasioissa. Se nimenomaan Itä-Saksassa todistettiin.
Tuntuu kuin 30 vuodessa olisi unohdettu miten karusti käy, jos talouden karut totuudet unohdetaan. Juuri näitä totuuksia nimittäin aktiivisesti väistellään, kun vapaan demokratian markkinapaikoilla tarjoillaan äänestäjille valittavaksi erilaisia vaihtoehtoja yhteisten asioiden hoitamisesta.
Painotuseroja – isojakin – demokratiassa saa ja pitää olla.
Vaalikarjaa ei kuitenkaan pitäisi haalia omaan aitaukseen uskottelemalla, että sitä rahaa, jota jokainen jakaa oman ideologiansa tai yhteiskuntapoliittisen linjansa mukaisesti, syntyy jossain melkein itsestään.
Miljardeja ei luo kukaan mielellään vain siksi, että joku muu pääsee niitä jakamaan.
DDR oli yksi iso virhe. Onneksi tavalliset itäsaksalaiset kyllästyivät ja sanoivat riittävän kovaan ääneen, että nyt riittää.
Kukaan ei varmasti halua tänä päivänä toistaa tuota yhtä isoa virhettä.
Mutta liian moni haluaa itäsaksalaisten huikeaa vallankumousta juhliessaan unohtaa aktiivisesti, että vallankumous tehtiin, koska DDR oli konkurssissa ja että DDR olisi mennyt konkurssiin myös ilman vallankumousta.