Britannian pääministeri Theresa Mayta on verrattu muun muassa lentokapteeniin, jonka koneen polttoainemittari alkaa piipata punaista, ja joka etsii koneelleen tuskaisesti laskeutumispaikkaa, mutta sellaista ei maisemasta löydy (ainakaan vielä). Lisäriesana on riehuva ja kapinoiva kotimatkustamo.
Video: Brexit-neuvottelut kariutuivat toissapäivänä jälleen.
Lokakuisessa Brysselissä ei sovita EU:n ja siitä näillä näkymin 29.3.2019 eroavan Britannian välisestä siirtymäajan sopimuksesta. Täällä ei myöskään anneta poliittista julistusta EU:n ja Lontoon tulevista kauppa- ja taloussuhteista. Alkuperäinen kalenteri siis petti, mutta ei ensimmäistä kertaa EU:ssa.
EU:n 27 jäsenmaata ja May kiistelevät asiasta, joka ei juuri noussut esiin Britannian brexit-kansanäänetyksen kuohuissa 2016, eikä ennen kuin siirtymäajasta ryhdyttiin kalistelemaan mustekyniä ja tulkitsemaan sopimustekstejä.
Perälauta rajakiistaan
Kyse on Irlannin saaresta, tarkemmin Irlannin ja Pohjois-Irlannin välisestä rajasta.
Vuonna 1998 Pohjois-Irlannin väkivaltaisuuksille saatiin virallisesti loppu niin kutsutussa pitkäperjantain rauhansopimuksessa. Dokumentin yksi keskeinen saavutus oli rajan katoaminen ja vapaa liikkuminen sen yli. Nyt rajan entisen fyysisen läsnäolon tietävät vain paikalliset.
EU ja May sopivat viime joulukuussa, että Irlannin ja Pohjois-Irlannin välinen raja pysyy nykyisellään. Siitä tulee brexitin voimaan astuttua EU:n ja Britannian välinen ainoa maaraja.
EU:n mukaan sopimus tarkoittaa, että se pysyy, tapahtui EU:n ja Britannian välillä mitä tahansa, tulee millainen sopimus tahansa, tai ei saada aikaan sopimusta lainkaan. EU-slangissa kyseessä on backstop, suomeksi vaikkapa perälauta. Se on, tai olisi, katsantokannasta riippuen, vain varmistus, ei erillinen välttämättömyys, jos muuten asia sovitaan.
Lontoo ja Bryssel haluavat välttää paluun raja-aikaan ja -aitaan.
Miten Irlannin kysymys ratkotaan?
Kyse on kaupasta, rauhasta, ja siitä, kuka määrää, mitä Pohjois-Irlannissa tapahtuu.
EU27 ei halua siirtyä varsinaisiin EU:n ja Britannian tuleviin kauppaneuvotteluihin, ennen kuin nykyinen rajakäytäntö, siis esteetön liikkuvuus, on naulattu lakitekstillä mantereeseen. EU ei luota siihen, että raja pysyy taatusti auki, jos siitä päätetään osana Brysselin ja Lontoon tulevaisuuspakettia.
Tulevaisuuteen pitäisi siirtyä 1.1.2021. Siihen asti Britannia on mukana sisämarkkinoilla, muttei enää EU:n päätöksenteossa. Ilman mitään siirtymäajan sopimusta 30.3.2019 on tyly herätys Euroopassa. Ero astuu voimaan kertaviillolla.
Theresa May puolestaan katsoo, että ”Irlannin kysymys” olisi osa EU:n ja Britannian tulevia neuvotteluja, ja sille jotenkin löytyisi ratkaisu, kun EU:sta vain löytyisi hyvää tahtoa, ja että EU27:n pitäisi liikahtaa asiassa mahdollisimman pian.
Nimittäin Mayn mukaan yksikään Britannian pääministeri ei voisi suostua siihen, että Pohjois-Irlanti olisi osa sisämarkkinoita. Mayn mukaan alue ei enää olisi Lontoon komennuksessa, vaan EU käytännössä hallitsisi sen taloutta. Uutta rajaa, kaupallista tai muuta, ei vedetä Irlanninmereen, on motto.
Maylta ei toistaiseksi konkretiaa
May periaatteessa haluaa, että koko Britannia saisi väliaikaisesti saman kohtelun kuin mitä EU haluaa yhä jatkaa Pohjois-Irlannille, eli mahdollisimman kitkattoman tavaroiden, palvelujen ja pääoman (muttei ihmisten) liikkumisen EU:n sisämarkkinoilla ja tulliliiton puitteissa.
EU:n näkökulmasta, ja Mayn harmiksi, Britannia on brexit-ovesta kuljettuaan periaatteessa kuin kuka tahansa ulkopuolinen, eikä sille kuulu sisämarkkinaedut ilman sisämarkkinoiden velvoitteita. Ei rusinoita brittiläiseen vesikeksiin. Lontoo ei esimerkiksi halua, että Euroopan unionin tuomioistuin on ylin lakinuijan heiluttaja.
Britannian pääministeri ei vain ole toistaiseksi kertonut konkreettisesti, mitä hän täsmällisesti haluaa, ei ole siis iskenyt pöytään omia ehdotuksiaan. Varjoon ei voi tarttua. Ja tänään Mayn arvellaan Brysselissä ennen EU27:n illallista tulevan kuulostelemaan, mitä muilla olisi tarjota, eikä nyt ole kyse illan menusta.
Mayn rätinkejä odottavat sekä EU27 että britit itse, lähtien Mayn omasta konservatiivipuolueesta, ulottuen häntä kriittisesti tukevaan Pohjois-Irlannin unionistipuolue DUP:hen, opposition työväenpuolueeseen, ja myös toista itsenäisyyskansanäänestystä pohdiskelevaan Skotlantiin.
Jos May saa sopimuksen EU:n kanssa, se on hyväksyttävä Westminsterissä, eikä vihreä valo ole kirkossa kuulutettu. (Konservatiivipuolueessa palaa koko ajan oma englantilaismielinen nationalistinurkka, joka ei halua sopimusta lainkaan, vaan haluaa sanoa tylyt goodbyet Kanaalin toispuoliselle Euroopalle.) Tämän jälkeen vielä europarlamentin on sanottava sopimukselle yes ja oui. Takaraja on tuo 29.3.2019.
Ei siis siirtymäajan sopimuskilistelyä tänään Brysselissä.
Entä kuukauden päästä?
Jo jonkin aikaa on puhuttu huippukokouksesta marraskuussa. On jo esitetty jorinoissa joulukuutakin, ja viimeksi tänään Irlannin ulkoministeri mainitsi, että voihan siirtymäaikaa jatkaa, kunhan rajakysymys pysyy EU27:n halun mukaisena.
Marraskuu on kaukana. On jo muun muassa sanottu, ettei sitä pidettäisi lainkaan, ei edes eräänlaisena ”valmistaudutaan sopimuksettomaan brexitiin” EU27:n kesken. Painostusta on siis ilmassa, hermopeliä puolin ja toisin.
Joidenkin toiveissa, Britanniassa ja muualla Euroopassa, on uusi brexit-äänestys, kunhan sille annetaan otollinen aika kypsyä.
Tuskaista on Mayn ohjaamassa koneessa, mutta häneltä odotetaan yhä konkreettista lähestymissignaalia EU27-ennonjohtoon.
Joka tapauksessa, paljon hikeä ja työtunteja on kulutettu, aivosoluja rassattu, ja hiuksia revitty ja harmaannutettu. Ei tainnut silloinen pääministeri David Cameron arvata, mitä hänen häviävä kätensä poliittisessa brexit-äänestyspokerissa on saanut aikaan.