Kommentti: Turha tuijottaa pelkkiä mestaruuksia – Roger Federer vastaa huippu-urheilun iänikuiseen kiistanaiheeseen

GettyImages-818051678
Tuttu näky: Roger Federer juhlimassa Wimbledonin keskuskentällä. Hän voitti turnauksen ennätykselliset kahdeksan kertaa vuosien 2003 ja 2017 välillä. Lisäksi hän oli neljästi finaalissa häviävänä osapuolena.2016 Tim Clayton
Julkaistu 23.09.2022 07:03
Toimittajan kuva
Ossi Karvonen

ossi.karvonen@mtv.fi

@ossikarvonen

Roger Federerin tennisura antaa vastauksen yhteen huippu-urheilun iänikuisista kysymyksistä. Hän on lajihistorian suurin, kirjoittaa MTV Urheilun Ossi Karvonen.

– Olemme samassa tilassa suuruuden kanssa, kuuluttaja julisti Australian avointen päänäyttämöllä Rod Laver Arenalla 24. tammikuuta 2016.

Roger Federerille se oli yksi Grand Slam -ottelu lukemattomien kaltaistensa joukossa. Ilta päättyi suvereeniin voittoon maailmanlistalla 16:ntena olleesta David Goffinista.

Itselleni, yhdelle katsojalle noin 15 000 muun joukossa, se oli penkkiurheilijan unelma.

LUE MYÖS: Roger Federer päättää häikäisevän uransa

Federer oli kentällä juuri niin tyylikäs, tehokas ja taiturimainen kuin osasin odottaa. Supertähti, joka loisti, mutta otti yleisön ihailun nöyränä vastaan. 

Kun kenttäkuuluttaja luetteli Federerin saavutuksia alkulämmittelyjen aikana, yleisö yltyi raikuviin suosionosoituksiin seitsemän Wimbledon-mestaruuden kohdalla (myöhemmin tuli vielä kahdeksas).   

– Tämä jatkuu vielä, kuuluttaja totesi lakonisesti ja päätti upean litanian US Openin voittovuosien luettelemiseen. 

Yleisö oli sulaa vahaa.

Herra Täydellisyys

GettyImages-818050362

Roger Federerin eleganssia Wimbledonin keskuskentällä turnauksen finaalissa 2017.

Federer oli nuorena tennislupauksena temperamenttinen tuittupää, mutta ammattilaisvuosilta rosoja on lähes mahdotonta löytää.  

Tennisuralta on irronnut satumainen määrä turnausvoittoja ja titteleitä sekä satojen miljoonien tulot. Siviilipuolen saldona on yli kahden vuosikymmenen mittainen parisuhde ja kaksostytöt sekä -pojat.  

Juttu jatkuu kuvan alla. 

16.1.41165513

Roger Federerin perhettä Wimbledonissa kesällä 2019. Federerin äiti ja Mirka-vaimo takana, edessä perheen lapset. 

LUE MYÖS: Rafael Nadal lähetti lämpimän viestin uransa lopettavalle Roger Federerille – "Surullinen päivä urheilumaailmalle"

Sveitsiläisen suoritukset ovat olleet virheettömiä niin Wimbledonin keskuskentällä, hyväntekeväisyysgaaloissa kuin muotilehtien kansikuvissakin.

Olenkin usein leikitellyt ajatuksella, että hänellä on pakko olla jokin vähemmän mairitteleva salaisuus – niin täydelliseltä herra Federer vaikuttaa.

Juttu jatkuu videon alla. 

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Roger Federer hurmasi myös suomalaisen tennisyleisön Jarkko Niemisen jäähyväistapahtumassa Helsingissä marraskuussa 2015. Video paljastaa suomalaisyleisön hätkähdyttävän yllätyksen Federerille. 

Olikin jollain tapaa huvittavaa kuulla tapauksen taustat, kun Federer koki tennisuransa ensimmäisen vakavan loukkaantumisen keväällä 2016. Omaan selkään rappusia noustessa iskevä noidannuoli on helpompi sulattaa, jos maailman paras tennispelaaja voi loukkaantua valmistellessaan kylpyä tyttärilleen.

– Kyseessä oli erittäin yksinkertainen liike, jonka olen toistanut miljoonia kertoja elämäni aikana, tuolloin naksahduksen polvestaan kuullut 34-vuotias Federer selvitti.   

LUE MYÖS: Kommentti: Roger Federer on ihme, joka hämmästyttää yhä uudelleen

Kun vamma käytännössä vesitti loppukauden 2016, hätäisimmät ehtivät jo haudata tennisikonin uran.

Vuonna 2017 hän voitti kaksi Grand Slamia, ja puolusti Australian avointen titteliä menestyksellä 2018. Vielä kesällä 2019, lähes 38 vuoden iässä, hän pääsi yhden katkaisupelin päähän Wimbledonin mestaruudesta. 

GOAT

GettyImages-632995032

Yksi Roger Federerin uran upeimmista voitoista: sveitsiläinen palasi mestariksi Australian avoimissa tammikuussa 2017 hukattuaan lähes kokonaisen vuoden vaivojen takia.

Mestaruuksista päästäänkin iänikuiseen kiistanaiheeseen: kuka on minkäkin lajin kaikkien aikojen suurin eli GOAT, greatest of all time?  

Näiden linjausten kohdalla on tehtävä yksi asia heti selväksi. Naiset ja miehet kilpailevat vastakkain hyvin harvassa lajissa, joten heidän vertailemisensa esimerkiksi tenniksessä on ainakin allekirjoittaneen mielestä melko hedelmätöntä. Unohdetaan siis Serena Williams, Steffi Graf ja muut legendaariset naispelaajat tämän tekstin kohdalla.  

Miestenniksessä on viimeisen 20 vuoden aikana eletty täysin poikkeuksellista aikakautta. Poikkeuksellista siinä mielessä, että se on esitellyt kolme ylivoimaisesti eniten kaksinpelin Grand Slam -voittoja haalinutta pelaajaa: Rafael Nadalin (22 titteliä), Novak Djokovicin (21) ja Federerin (20).

Nuo saavutukset ovat mykistäviä, sillä neljäntenä listalla on 14 mestaruuden Pete Sampras.

Kun listaan lisää vielä omat lukunsa olympialaisista, ATP-finaaleista ja ATP-turnausvoitoista, kolmikko on urheilullisilta ansioiltaan niin ylivoimainen, ettei keskusteluun historian suurimmasta voi edes ottaa ketään sen ulkopuolelta.

Juttu jatkuu videon alla. 

3:49img

Tennistähti Roger Federer ilmoitti uransa päättymisestä viikko sitten – näin asiaa kommentoi suomalaistähti Harri Heliövaara.

Mutta onko urheilullinen menestys ja voittaminen sittenkään ainoa merkittävä mittari? Mielestäni ei ole.

Michael Jordan oli armoitettu voittaja ja näyttävä pistelinko koripalloparketeilla, mutta hän on tehnyt lajin suosion eteen paljon muutakin. Hänestä tuli NBA:n ensimmäinen maailmanlaajuinen supertähti, osittain myös Air Jordan -vaatebrändin avulla. 

Muhammad Alin nyrkkeilyura oli monella tapaa ennätyksellinen. Ali ei kuitenkaan saanut lempinimiään "Suurin" ja "Kansan mestari" pelkästään ottelemalla, vaan vaakakupissa painoivat myös hänen tinkimätön aktivisminsa ja karismansa. 

Federerin kohdalla yksi iso seikka on jo edellä mainittu puhtoisuus. Monen mielestä moinen kliinisyys on tylsää, mutta 20 vuoden mittaisen supertähteyden selvittäminen ilman suuria kohuja vaatii myös taitoa ja harkintakykyä. Tällä osastolla esimerkiksi Novak Djokovic on lyönyt muutaman kerran leveäksi uransa aikana.

LUE MYÖS: Käsittämättömiä huuhaa-puheita koronafiaskon taustalla: maailmantähti Novak Djokovicille rapaa joka suunnasta – "Missä päin maailmaa tämä on sallittua?"

Toinen merkittävä tekijä on lajihienoudet. Rafael Nadal on hurmannut fyysisyydellään sekä taistelu- ja voitontahdollaan, mutta Federerin ennennäkemätön mailataituruus, silmiä hivelevä pallokosketus ja sulava liike ovat resonoineet lajiväessä vielä voimakkaammin. 

Vastaavaa tyylikkyyttä, kuin klassisen filmitähden eleganssia, ei ole aiemmin tenniskentillä nähty. Eikä välttämättä enää nähdäkään.

Roger Federer päättää tennisuransa Laver Cup -joukkueturnauksessa Lontoossa tällä viikolla. Hän pelaa perjantai-illan nelinpelissä Rafael Nadalin rinnalla yhdysvaltalaisia Jack Sockia ja Frances Tiafoeta vastaan.   

GettyImages-1425846187

On jäähyväisten aika: Roger Federer hyvästelee tenniskentät Lontoossa. 

Tuoreimmat aiheesta

Tennis