Kommentti: Ylegate-kirja paljastaa jättimäisen mediatalon ylivarovaisuuden

Ylegate-kirjan ovat kirjoittaneet viime aikojen myrskyissä Ylestä eronneet toimittajat Salla Vuorikoski, Jussi Eronen ja Jarno Liski.

Kirjan lähtökohtana on pääministeri Juha Sipilän viimesyksyinen hyökkäys toimittaja Salla Vuorikoskea kohtaan. Tapaus on  suomalaisen journalismin historiassa ainutlaatuinen. Vuorikoski kirjoitti nettijutun Sipilän perheen yhteyksistä valtion tukemassa Terrafame-kaivosbisneksessä (entinen Talvivaara). Sipilä pillastui ja tämän seurauksena Ylen päätoimittaja Atte Jääskeläinen muutti juttua Sipilää suojelevaan suuntaan. Jutussa ei ollut virheitä.

Yle sai journalismin etiikkaa valvovalta Julkisen sanan neuvostolta langettavan tuomion. Yle meni poliitikon (pääministerin!) hiostuksen jälkeen sensuroimaan uutista, jossa ei ollut mitään vikaa.

Tutkiva journalisti Vuorikoski ja hänen esimiehensä Jussi Eronen lähtivät Ylestä, koska eivät mielestään voineet enää palvella yleisöä journalismin etiikan mukaisesti. Samaan työryhmään kuuluneesta Jarno Liskistä Yle pääsi eroon, kun Yle ei jatkanut hänen määräaikaista sopimustaan.

Motivaatiota helppo epäillä

Toimittajien motivaatiota kirjoittaa kirja on jo ehditty epäillä lähteneiden kostoksi ja henkilökohtaisten kaunojen purkamiseksi. Itse en mitenkään löytänyt kirjasta oman sapen sylkemistä tai kaunaisuutta.

Ylegate on pursuileva kuvaus verovaroin rahoitetun jättimäisen mediatalon autoritaarisesta johtamisesta, kömpelöistä organisaatiohimmeleistä, välisarjan päällikköjen jatkuvasta vastuun pakoilusta ja ennen muuta ylivarovaisuudesta, joka johtaa journalismin kuohimiseen.

Sipiläkin sai lopulta synninpäästön valvojaltaan: pääministeri ei ollut oikeuskanslerin mukaan esteellinen päättämään Terrafame-rahoituksesta. 

Yleisön ja journalismin asia

Kirjoittajat lausuivat yhdestä suusta tänään julkisessa lehdistötilaisuudessa Akateemisessa kirjakaupassa, että kirjaa ei ole kirjoitettu Yleä vastaan, vaan päinvastoin: 

– Suomi tarvitsee hyvää ja hyvin johdettua riippumatonta journalismia. Nyt se ei toteudu sillä tavoin kuin Yleisradion sitä pitäisi toteuttaa. Veroillaan Yleä rahoittavan yleisön täytyy tietää, mitä Ylessä tapahtuu. Kyseessä on yleisön etu ja työntekijöiden työhyvinvointi, kirjoittajat totesivat.

Nopeasta tuotannosta huolimatta selkeästi ja perusteellisesti kirjoitettu kirja ei pyöri pelkästään Sipilän Terrafame-kohun ympärillä. Se kuvaa journalistisen johdon ja vallanpitäjien peliä jo vuosien takaa.

Päätoimittajaksi 2010 noussut Atte Jääskeläinen (entinen Hesarin ja STT:n pomo) on kirjoittajien mukaan vetänyt koko ajan varovaista linjaa, jonka seurauksena journalistista vapautta tärkeämpää ovat hyvät suhteet poliitikkoihin, jotka päättävät Ylen rahoituksesta.

Herrojensuojelua ja varoituksia

Herrojensuojelusta kirjassa on monta tarinaa. Miljonäärikansanedustaja Eero Lehden sisäpiirin kiinteistökaupoista piti vaieta, koska Lehti istuu Ylen rahoituksesta päättävässä hallintoneuvostossa. Samaan aikaan Jääskeläinen matkusteli Lehden kestittävänä.

Keskustalaisen Nuorisosäätiön sullemulle-bisneksiä paljastaneita juttuja piti seisottaa ja väännellä toimittajien simputusta muistuttavalla tavalla, vaikka jutuissa ei ollut virheitä.

Ruben Stillerin ohella kokeneelle politiikan toimittajalle annettiin varoitus, kun hän oli paheksunut Facebookissa Akuutti-ohjelman lopettamista. Oman mielipiteen lausuminen johti irtisanomisella uhkaamiseen. Tätä varoitusta ei peruttu.

Absurdiuden huippu tässä suojelujournalismissa oli sitten Terrafame-juttu ja Sipilän kuuluisat öiset haukut Salla Vuorikoskelle. Vuorikoski olisi halunnut uutisoida pääministerin sähköpostipommituksen, Jääskeläinen kielsi tämän uutisen julkaisemisen.

Lähestyä sai, vaan ei kysyä

Sipilä pantiin erityissuojeluun samaan aikaan,  kun muu media selvitti Sipilän jääviyttä kaivosbisneksessä. Toimittajien mikrofoniruuhka poliitikkojen edessä on tuttu näky. Ylen johdon määräys omille toimittajille oli, että saat työntää mikrofonisi ruuhkaan, mutta et kysyä mitään.

Tätä poikkeustilaa kesti onneksi vain muutama päivä. Jääskeläinen tuli julkisuuteen ja sanoi, että Sipilän uutisen kuohiminen olikin hätäilyä. Sipilä katui sähköpostejaan. Mutta vene oli jo kaatunut. Suomi putosi lehdistönvapauslistan ykkössijalta.

Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminta on nyt historiansa kovimmassa ryöpytyksessä. Päivää ennen tätä kohukirjaa ilmestyi Ylen tilaama ulkopuolinen selvitys firman tilasta. Sen laati oikeustieteen arvostettu professori Olli Mäenpää - ja antoi myös huutia Ylelle. MTV uutisten haastattelussa hän totesi maanantaina nasevasti, että ”herran pelko on huonon journalismin alku”.

Painostus on uutinen!

Ylegate-kirjan tekijät saivat oivan selkänojan professori Mäenpään ”virallisesta” kriisiraportista. Samoilla linjoilla ovat. Ylen julkaisujohtaja Ismo Silvo totesi maanantaina MTV Uutisille, että ”Mäenpään suosituksen mukaan poliitikkojen painostus pitää uutisoida ja meidän pitää lisätä suojelua”.

Hienoa, jos kelkka kääntyy näin nopeasti. Viime vuodet on toimittu täysin päin vastoin. Näköjään tarvitaan juristia opettamaan Suomen suurimmalle mediatalolle hyvää journalismia. Siis journalismia, joka ei nojaa lakipykäliin ja herran pelkoon, vaan luottamukseen.

Suomi tarvitsee Yleä!

Pomojen pitää luottaa toimittajiinsa, jotka raportoivat totta ja noudattavat Journalistin ohjeita - ilman kyttäämistä. Ja mitä isompi pamppu, sitä tiukemmin on tutkittava - ja paljastettava.

Olen Ylegaten kirjoittajien kanssa täysin samaa mieltä Ylen arvosta. Me suomalaiset tarvitsemme laadukasta, sivistävää ja myös ankaraa julkisen palvelun sisältöä. Kun esimerkiksi Yle Areenasta ohjelmia poimii, ei tarvitse olla huolissaan sivistävän tarjonnan kuolemasta, eikä hyvästä viihteestä. Poppikoulusta keskusteluihin ja dokumentteihin.

Raportteja piisaa – muuttuuko mikään?

Mutta nykyisen Ylen johdossa journalismin linjanvedoista ja työntekijöiden hyvinvoinnista voi olla huolissaan. Ylen hallitus vakuutteli taas, että Jääskeläisellä on täysi tuki. Siis mikään ei muutu?

Jos Jääskeläinen olisi yritysjohtaja, hän olisi jo tyhjentänyt pöytänsä ja poistunut kahisevalla kädenpuristuksella. Hänen vastuullaan olevat rankat mainekuprut eivät siis paina mitään, kun kassavirta tulee kansan kukkarosta.

Ylen päättäjät eivät siis vieläkään näytä ymmärtävän, mikä tahra suomalaiselle sananvapaudelle on aiheutettu. Lehdistönvapauden asiantuntijat ovat maailmalla kauhistelleet, miten tällaista tapahtuu Suomessa ja nimenomaan Yleisradiossa. Ehkä kaikki journalistit oppivat tästä jotain. Median kiusallisen läheinen veljeily vallanpitäjien kanssa on Mäenpään moittima "maan tapa" muuallakin kuin Ylessä.