Koolla onkin väliä? Peniksen koko yhdistettiin hedelmällisyyteen

shutterstock_597950870
Shutterstock
Julkaistu 08.10.2018 20:57

Valpuri Haapala

valpuri.haapala@mtv.fi

Pienellä peniksellä varustetut miehet näyttävät tuoreen tutkimuksen mukaan olevan alttiimpia hedelmättömyydelle, uutisoivat muun muassa The Telegraph sekä Medical Daily.

VIDEO: Nämä asiat heikentävät hedelmällisyyttä.

Yhdysvaltalaistutkijat päätyivät tähän johtopäätökseen tarkasteltuaan seksuaaliterveysklinikoilla kolmen vuoden aikana vierailleiden yli 800 miehen tietoja. Hedelmättömyydestä kärsivillä miehillä penis oli keskimäärin sentin lyhyempi kuin hedelmällisemmillä tovereillaan. Lisääntymisongelmista kärsivillä miehillä peniksen keskipituus erektiossa oli 12,5 senttimetriä verrattuna hedelmällisempiin miehiin, joiden peniksillä oli mittaa keskimäärin 13,4 senttimetriä.

Vaikka sentin ero ei kuulosta paljolta, huomauttavat tutkijat sen olevan tilastollisesti merkittävä. Tutkimustulosten tulkintaa heikentää se, että miehet mittasivat itse peniksensä.

Tutkimus esitellään tällä viikolla American Society for Reproductive Medicine -tapahtumassa.

"Ei syytä huoleen" 

shutterstock_1038540028

Peniksen kokoon ja hedelmättömyyteen saattavat vaikuttaa samat tekijät. Kuvituskuva.

Tutkimusta johtanut Austen Slade Utahin yliopistosta alleviivaa, ettei terveiden ja lapsia toivovien miesten tule olla huolissaan peniksensä koosta. Tutkimus on ensimmäinen, joka on tarkastellut yhteyttä peniksen pituuden ja hedelmättömyyden välillä. Työsarkaa siis riittää, ja sinällään mielenkiintoinen tutkimus herättää enemmän kysymyksiä kuin tarjoaa vastauksia.

Slade pohtii, että hedelmättömyyttä aiheuttavat synnynnäiset ja geneettiset tekijät saattavat vaikuttaa osaltaan myös peniksen kokoon.

– Tällä hetkellä pienipeniksisillä miehillä ei ole syytä huoleen hedelmällisyydestään, Slade sanoo.

Genitaalialueen mitat yhdistetty hedelmällisyyteen aiemmin 

Aiemmissa tutkimuksissa on huomattu piilokiveksisyyden laskevan miehen hedelmällisyyttä. Piilokiveksisyys tarkoittaa kiveksen sijaitsemista muualla kuin kivespussissa. Lähempänä kehoa oleva kives lämmittää liiaksi siemennestettä ja vaikuttaa negatiivisesti hedelmällisyyteen. Sama vaikutus on liian kireillä alushousuilla.

Kivesten koolla saattaa olla oma vaikutuksensa hedelmällisyyteen. Pienet kivekset on yhdistetty vähäisempään spermantuotantoon ja sitä kautta heikentyneeseen hedelmällisyyteen.

Vuonna 2011 julkaistussa tutkimuksessa puolestaan miehen peräaukon etäisyys sukupuolielimistä näytti olevan yhteydessä hedelmällisyyteen. Mitä pidempi tämä etäisyys oli, sitä hedelmällisempi mies oli. Toisessa tutkimuksessa puolestaan havaittiin, että peräaukon ja sukupuolielinten väliseen etäisyyteen näyttää vaikuttavan altistuminen ftalaateille sikiöaikana. Ftalaatteja käytetään muovien pehmentämiseen. Samaisessa tutkimuksessa huomattiin, että ftalaateille altistuminen saattaa pienentää penistä.

Länsimainen elämäntapa altistaa lapsettomuudelle? 

Miesten hedelmällisyyden saattaa vaikuttaa myös länsimainen elämäntapa. Vuonna 2017 julkaistu rapotti viittaa siihen, että länsimaisten miesten hedelmällisyys on puolittunut viimeisen neljän vuosikymmenen aikana.

Miesten hedelmättömyyteen on yhdistetty esimerkiksi kolajuomien nauttiminen sekä tulehduskipulääke ibuprofeiinin käyttäminen.

LUE MYÖS: Tiesitkö tämän peniksestä? Näin vuosituhansien saatossa kehittynyt "työkalu" eliminoi kilpailijat

Lähde: The Telegraph, Medical Daily

Tuoreimmat aiheesta

Lapsettomuus