Yhdysvaltain korkein oikeus on hylännyt presidentti Donald Trumpin määräyksen jäädyttää kaksi miljardia dollaria ulkomaanapua.
Tuomioistuin hyväksyi Donald Trumpin hallintoa vastaan nostetun haasteen äänin 5–4.
Päätöksellä Yhdysvaltain korkein oikeus säilytti aiemman alemman tuomioistuimen määräyksen, joka edellytti maksujen suorittamista jo tehdyistä avustussopimuksista.
Trump oli määrännyt jäädytettäväksi lähes kaiken ulkomaanavun heti ensimmäisenä päivänään presidenttinä. Ulkomaanapua Egyptille ja Israelille ei kuitenkaan jäädytetty.
Aiemmin tällä viikolla Yhdysvallat lopetti muun muassa liki seitsemän miljoonan dollarin rahoituksensa Kirkon ulkomaanavulle.
Rahoituksen myötä järjestö on kertonut menettävänsä kymmenisen prosenttia budjetistaan.