Korkein oikeus kumosi raiskaustuomion ennakkopäätöksessä näytön puutteen vuoksi – ratkaisu jakoi tuomarit

1.03706849 Laki oikeus tuomio
All Over Press
Julkaistu 26.07.2022 11:57

MTV UUTISET – STT

KKO ei antanut ennakkopäätöstään yksimielisenä. Viisihenkisestä kokoonpanosta kaksi olisi tuominnut miehen.

Korkein oikeus (KKO) on tuoreessa ennakkopäätöksessään kumonnut miehen saaman raiskaustuomion liian vähäisen näytön vuoksi.

Tuore päätös jakoi KKO:n jäseniä, jotka osallistuivat ratkaisuun.

Viisihenkisestä oikeuden kokoonpanosta kaksi oikeusneuvosta oli ratkaisusta eri mieltä ja katsoi, että näyttö olisi riittänyt osoittamaan miehen syyllisyyden.

KKO:n mukaan näyttönä tuomiolle oli pitkälti epäillyn seksuaalirikoksen uhriksi joutuneen naisen kertomus. Korkein oikeus lopulta arvioi, että myös miehen kertomus tapahtumien kulusta oli siinä määrin uskottava, että hänen syyllisyydestään jäi varteenotettava epäily. KKO:n ennakkopäätökset ohjaavat lain tulkintaa.

Helsingin hovioikeus tuomitsi

Rikosjutussa käsiteltiin Helsingissä kesällä 2017 tapahtunutta raiskausepäilyä. Korkeimman oikeuden ratkaisun mukaan tapahtumien aikaan 42-vuotias nainen oli heinäkuisena yönä tavannut miehen kadulla. Nainen oli kertonut tavanneensa miehen Helsinginkadun ja Fleminginkadun kulmalla, ja sitä ennen hän oli juonut ravintolassa paljon alkoholia. Nainen oli ollut huolissaan läheisestään ja itkenyt, koska läheinen oli joutunut putkaan.

Nainen ja mies olivat menneet miehen asunnolle. Naisen mukaan hän oli ollut tapahtuma-aikaan humalassa ja herännyt miehen vuodesohvalla siihen, että mies oli yhdynnässä häneen vastoin naisen tahtoa. Nainen oli tapahtumien aikaan parisuhteessa.

Muutama viikko myöhemmin nainen oli kertonut terveyskeskuksessa joutuneensa raiskatuksi. Naisella oli lääkärinlausunnon mukaan ollut ahdistuneisuutta ja levottomuutta aiempaa enemmän.

Mies kiisti raiskaussyytteen ja katsoi, että yhdyntä oli tapahtunut yhteisymmärryksessä.

Sekä Helsingin käräjäoikeus että hovioikeus arvioivat, että raiskauksen tunnusmerkistö täyttyi. Lokakuussa 2019 Helsingin käräjäoikeus tuomitsi miehelle vuoden ja 10 kuukauden mittaisen vankeusrangaistuksen, ja tammikuussa 2021 Helsingin hovioikeus kovensi vankeusrangaistuksen kahdeksi vuodeksi ja kahdeksi kuukaudeksi.

KKO kumosi ratkaisun

Korkein oikeus hylkäsi tiistaina antamassaan ratkaisussa miehen tuomion. Ratkaisussaan KKO toteaa, että naisen kertomus oli sinänsä uskottava, mutta kertomusten ohella muuta näyttöä tapahtumista oli niukasti.

– Selvityksellä asianomistajan tapahtuman jälkeisestä oireilusta ei ole olennaista merkitystä, sillä psyykkiseen oireiluun voivat lisäksi vaikuttaa myös monet muut syyt, eikä tällaisia muita mahdollisia syitä kuin teonkuvauksen mukaisen rikoksen uhriksi joutuminen voida asiassa sulkea pois, KKO perustelee ratkaisussaan.

Oikeudessa syytetty oli kertonut naisen olleen aktiivinen tapahtumiin, eikä syytetty kertomansa mukaan ollut huomannut naisen humalatilaa. Kaksi oikeusneuvosta kuitenkin arvioi, että miehen kertomuksessa oli uskottavuutta horjuttavia asioita. He olisivat tuominneet miehen teosta.

– Esitetty vaihtoehtoinen tapahtumainkulku on mahdollinen, mutta kokonaisuutena tarkastellen varsin epätodennäköinen, eri mieltä olevat oikeusneuvokset arvioivat.

Hallitus uudistamassa raiskauksen määritelmää

Hallitus on antanut esityksen seksuaalirikoslainsäädännön uudistamiseksi. Tänä vuonna eduskunnalle annetun esityksen mukaan raiskauksen määritelmä täyttyy suostumuksen puutteesta.

Nykylainsäädännön mukaan raiskauksen tunnusmerkistö täyttyy, jos pakottaa ihmisen sukupuoliyhteyteen käyttämällä väkivaltaa, sen uhkaa tai hyödyntämällä esimerkiksi uhrin puolustuskyvytöntä tilaa.

Tuoreimmat aiheesta

Raiskaus