Korona kriisiytti kodit: Kotihälytysten ja häiriökäyttäytymisen määrä hurjassa kasvussa

1:57img
Ihmisten häiriökäyttäytyminen on siirtynyt kaduilta koteihin
Julkaistu 29.04.2020 19:37
Toimittajan kuva

Mikko Kormilainen

mikko.kormilainen@mtv.fi

Koronakriisin aikana monien rikosten lukumäärä on laskenut, mutta poikkeuksiakin on.

Koronakriisi vaikuttaa myös rikosten määrään. Poliisihallituksen tilastojen mukaan useiden rikosten määrä on laskenut verrattuna viime vuoteen, mutta poikkeuksiakin on. Esimerkiksi kotihälytysten määrä on kasvanut selvästi vuoden takaiseen.

Viime viikolla poliisille tehtiin yhteensä 1 754 kotihälytystä, kun niistä vuosi sitten oli 1 241 kappaletta.

Myös häiriökäyttäytymisen ja ilkivallan määrä on kasvanut reippaasti. Viikolla 17 poliisin tietoon tuli 2 045 häiriökäyttäytyminen ja ilkivalta -tehtävää. Luku on tämän vuoden korkein. Samaan aikaan viime vuonna niitä oli yli 200 vähemmän.

Myös rattijuopumuksissa oli kasvua vuoden takaiseen.

Jotain positiivistakin tilastoista on löydettävissä. Esimerkiksi ilmoitettujen pahoinpitelyrikosten määrä oli viime viikolla selvästi alhaisempi kuin vuosi aiemmin.

Lue myös: Korona näkyy poliisin tehtävissä: Kotihälytysten määrä kasvanut roimasti

Lue myös: Mies kuristi naisystävänsä hengiltä Laitilassa – antoi oikeudelle järkyttävän selityksen: Luuli naisen vain nukkuvan, kuten aiemmin kuristamisen jälkeen

Lue myös: IS: Äitiä epäillään alle 5-vuotiaan lapsen murhasta Vantaalla

Tuoreimmat aiheesta

Rikos