Koronaviruksen tuomaa käsihuuhteen kysynnän piikkiä edeltäneen tuotantoruuhkan Bernerin tehtaille toi hiustenhoitotuotteisiin liittynyt ilmiö.
Muun muassa päivittäishygienia- ja kosmetiikkatuotteita valmistavan suomalaisyritys Bernerin tehtaalla Etelä-Savossa sijaitsevalla Heinävedellä riittää juuri nyt kuhinaa.
Tehtaalle palkataan parhaillaan lisää väkeä, jotta yhtiö pystyisi vastaamaan voimakkaasti kasvaneeseen erilaisten hygieniatuotteiden kysyntään.
0:15
Lue lisää: Kommentti: Mysteerivirus on saanut nyt nimen, mutta monta kulmaa on yhä avoinna – yksi asia yleisökysymysten tulvassa saa pohtimaan, mikä on seuraava uutinen koronassa
Kysynnän raju nousu kohdistuu käsidesiin ja käsihuuhteisiin. Syy kysynnän nousuun on Kiinasta maailmalle levinnyt koronavirusepidemia.
– Olemme valmistaneet käsidesiä noin kolmen viikon aikana saman määrän kuin viime vuonna reilun puolen vuoden aikana, kertoo Bernerin Heinäveden tehtaan tehtaanjohtaja Jari Puustinen MTV:lle.
– Joitain käsidesilaatuja on valmistettu kymmenkertainen määrä verrattuna viime vuoden lopun tilanteeseen.
Edellinen kysyntäpiikki Curly Girl -ilmiöstä
Bernerin Heinäveden tehtailla siirrytään kysynnän kasvun myötä tekemään työtä kolmessa vuorossa. Käsidesille riittäisi kysyntää Suomen rajojen ulkopuolellakin.
– Tällä hetkellä meidän kaikki tuotteet menevät kokonaan kotimaan markkinoille. Olen saanut myyntipuolelta sellaisia terveisiä, että kysyntää olisi ulkomaillekin, mutta tällä hetkellä meidän tuotanto kattaa vain kotimaan kysynnän, tehtaanjohtaja sanoo.
Lue lisää: Sata oppilasta joutui koronakaranteeniin – MTV tapasi rehtorin keskellä poikkeuksellista koulupäivää
Bernerillä 1990-luvulta lähtien työskennellyt Jari Puustinen kertoo tehtaan edellisen tuotantopiikin liittyneen hieman erilaisiin tuotteisiin.
– Viime vuonna hiustenhoitotuotteisiin kohdistunut Curly Girl -ilmiö, se toi joihinkin tuotteisiin kymmenkertaisen kysynnän normaalikuukausiin verrattuna, Puustinen sanoo.
– Tämä koronaviruksen tuoma piikki on ollut kuitenkin huomattavasti laajempi ja voimakkaampi lyhyellä aikajänteellä.
Lue lisäksi: Koronavirusneuvontapuhelin avattu Helsingissä – soita tähän numeroon koronaviruskysymyksissä
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan Suomessa on todettu tähän mennessä kuusi laboratoriovarmistettua uuden koronaviruksen aiheuttamaa tautitapausta.
Kolme tapauksista liittyy matkailuun ja kolme ovat jatkotartuntoja. Kaikki Suomessa todetut tapaukset ovat olleet lieviä.
Bernerin Heinäveden tehtaan kysynnän kasvusta uutisoi ensimmäisenä Yle.