Koronan nousu kesällä pettymys rokotejohtajalle – uudet rajoitukset perusteltuja: "Toivotaan, ettei tulisi rokottamattomien pandemiaa"

2:21img
Uhkaako Yhdysvaltojen "rokottamattomien pandemia" Suomea – näin asiantuntija vastaa
Julkaistu 21.07.2021 14:43
Toimittajan kuva

Carlos Sunila

carlos.sunila@mtv.fi

Rokotetutkimuskeskuksen johtaja Mika Rämet pettyi kesän aikana nousseisiin koronatapausmääriin. Uudet rajoitustoimet ovat hänen mukaansa perusteluja.

Mika Rämet sanoo olevansa harmistunut siitä, että tapausmäärät nousivat Suomessa kesällä. Tämä estää yhteiskunnan laajamittaisemman avaamisen, kuten Britanniassa on tehty.

– Oma toive ja odotus oli, että kesäaika olisi ollut rauhallista ja saataisiin rokotuskampanjaa vietyä eteenpäin ja päästäisiin syksyyn hyvästä tilanteesta, Rämet sanoo.

Rämet toteaa, että hänen mielestään epidemian hillitseminen uusilla rajoitustoimilla on hyvin perusteltua.

– Tässä taustalla on keskeinen ajatus, että rajoitustoimilla ostetaan aikaa, että saadaan väestö rokotettua. Sangen pian ja oikeastaan tässä kohdin on myös tärkeämpää alkaa seuraamaan vaikeiden tautitapausten esiintymistä.

Vaikeiden tautitapausten osuus on pieni verrattuna tartuntalukuihin. Tällä hetkellä yli 50 ihmistä on sairaalassa ja 10 tehohoidossa, vaikka tartuntoja on ollut eilen ja tänään yli 400.

Lue myös: MTV Uutisten tiedot: Suomessa kohta viisi aluetta vähintään kiihtymisvaiheen koronarajoituksissa – ravintoloista päätös torstaina

Milloin on oikea aika avata?

Rämetin mukaan on vaikea arvioida, missä kohdin yhteiskuntaa olisi oikea-aikaista avata. Jossain kohdin yhteiskunnan avaaminen on kuitenkin edessä, hän sanoo.

– Britannia päätti avata tällä viikolla. Kysymys on, että mikä on se hyvä hetki avata, Rämet toteaa.

– Sitä voi miettiä onko se siinä kohti, kun kaikki halukkaat yli 16-vuotiaat ovat saaneet kaksi annosta. Vai riittääkö esimerkiksi, kun alle 30- tai alle 40-vuotiaat ovat saaneet ainakin yhden rokoteannoksen, että missä kohdin rajoituksia lähdetään purkamaan, Rämet sanoo.

Syksyllä on myös kiinnitettävä huomiota lapsiin ja koronaan. Myöskään muita lasten sairauksia ei saisi unohtaa.

– Kuinka aktiivisesti koronavirusta tulee lieväoireiselta lapselta, onko perusteltua asettaa lapsia karanteeniin, laittaa luokkia etäopetukseen? Näiden suhteen mielipiteeni on, että näistä vähitellen irrottaudutaan.

Lue myös: THL:n Mika Salminen MTV:lle: Suomessa on neljäs korona-aalto – lisärajoituksista luvassa päätös tällä viikolla

"Rokottamattomien epidemiaa" ei haluta Suomeen

Yhteiskunnan avaaminen johtaa väistämättä tartuntatapausten nousuun, Rämet arvioi. Taustalla on se, etteivät kaikki halua ottaa koronavirusrokotetta.

– Väistämättä siinä kohdin, kun yhteiskuntaa avataan, tapausmäärät nousevat. Sellaista mahdollisuutta ei mielestäni ole, että käperrytään kuoreen, suljetaan rajat ja tehdään hirveästi testejä, että jotenkin pystytään karsimaan ja poimimaan korona pois yhteiskunnasta.

Yhdysvalloissa tilanne on edennyt siihen pisteeseen, että suurin osa koronaviruksen vuoksi sairaalaan joutuvista tai tautiin kuolevista on rokottamattomia. Yhdysvaltojen terveysviraston johtaja kuvailee maan tilannetta "rokottamattomien pandemiaksi", sillä korona jyllää pääosin rokottamattomien keskuudessa.

Mika Rämetin mukaan "rokottamattomien pandemia" sopii länsimaiseen tilanteeseen, jossa rokotuskattavuus alkaa olla jo hyvä – on kuitenkin muistettava, ettei suurin osa maailman ihmisistä ole saanut edes ensimmäistä piikkiä. Suomeen "rokottamattomien pandemiaa" ei Rämetin mukaan haluta.

– Ajatellaan ja toivotaan, ettei Suomessa tulisi enää rokottamattomien pandemiaa tapahtumaan, hän sanoo.

Katso alla oleva video ja lue uutinen: Mika Rämet: Lapsiin, nuoriin ja nuoriin aikuisiin kohdistuvia rajoituksia ei pitäisi enää tehdä – "Nyt ollaan siinä tilanteessa"

2:23img

Mika Rämet ei toivo uusia rajoituksia lapsille, nuorille tai aikuisille – "Pitäisi suhtautua kriittisesti"

Tautimäärät kasvavat yhteiskunnan avaamisen myötä

Korona kuitenkin vaanii niitä, jotka eivät rokotetta ota. Tauti saattaa olla vakava niin vanhemmille kuin nuorillekin ihmisille.

– Aina kun yhteiskunta avataan, tartuntamäärät nousevat, joka tarkoittaa, että rokottamattomat tulevat altistumaan ennemmin tai myöhemmin koronavirukselle, Rämet sanoo.

– Tällä hetkellä tilanne Yhdysvaltojen, Britannian, Euroopan ja Suomen osalta on se, että vaikeat tautitapaukset painottuvat rokottamattomiin.

Tällä viikolla on puhuttu runsaasti myös koronaviruksen aiheuttamista pitkäaikaisoireista, joita voi saada, vaikka taudin sairastaisi lievänä. MTV Uutiset kertoi maanantaina, että Suomessa voi olla jopa kymmeniä tuhansia long covid -oireyhtymästä kärsivää.

Katso koko Mika Rämetin haastattelu alla olevalta videolta.

12:37img

Milloin koronatartuntojen laskemisesta voidaan luopua ja avata Suomi kokonaan? Mika Rämet Rokotustutkimuskeskuksesta vastaa

Lue myös: Mika Rämet: Lapsiin, nuoriin ja nuoriin aikuisiin kohdistuvia rajoituksia ei pitäisi enää tehdä – "Nyt ollaan siinä tilanteessa"

Lue myös: Suomessa voi olla jopa kymmeniä tuhansia koronan pitkäaikaisoireista kärsivää – asiantuntijan mukaan hoidon tarjoaminen on vielä lapsenkengissä

Tuoreimmat aiheesta

Koronarokotus