Koronavirustesti korvataan yleensä sairauskuluvakuutuksesta, jos testi on lääkärin määräämä. Matkavakuutusten suhteen asiakkaan kannattaa olla tarkkana, sillä ehdot vaihtelevat yhtiöiden välillä ja jopa saman yhtiön erilaisissa matkavakuutuksissa.
Yksityisten lääkäriasemien koronatestien kysyntä voi kasvaa syksyllä, sillä julkisella puolella koronatesteihin on jo nyt kertynyt paikoin ruuhkaa, ja testiajan sekä tuloksen saaminen voi kestää hieman kauemmin julkisella kuin yksityisellä puolella.
Koronatestien hinnat liikkuvat yksityisillä lääkäriasemilla parin sadan euron molemmin puolin. Esimerkiksi Pohjola, If, LähiTapiola ja Fennia kertovat verkkosivuillaan, että sairauskuluvakuutus korvaa koronavirustestin, jos asiakkaalla on oireita ja koronavirustesti tehdään THL:n kriteerien perusteella lääkärin lähetteellä.
– Lääkäri voi antaa lähetteen joko digitaalisesti tai kivijalassa, kertoo Ifin korvausasiantuntija Anne Koivisto.
Käytäntö on sama Pohjolassa, kertoo yhtiön henkilökorvauksista vastaava johtaja Rami Mäkinen.
Sairauskuluvakuutus ei tyypillisesti korvaa koronan vasta-ainetestejä. Korvattavia eivät myöskään ole niin sanotut pikatestit, joissa vastauksen voi saada esimerkiksi vartissa, jos ne eivät ole THL:n hyväksymiä.
Jos THL myöhemmin hyväksyy tällaisia testejä, ne voivat tulla korvattaviksi, Ifin Koivisto kertoo.
Lue myös: Suomalaisista 70 prosenttia ottaisi koronarokotteen – Yhdysvalloissa herännyttä huolta liian matalasta rokotekattavuudesta ei ole Suomessa ilmennyt
Matkavakuutus voi korvata koronatestin ehdoista riippuen
Sairauskuluvakuutusten lisäksi myös matkavakuutus voi korvata koronatestin, mutta käytännöissä on vaihtelua yhtiöiden välillä ja saman yhtiönkin sisälläkin sen mukaan, millaisilla ehdoilla matkavakuutus on otettu.
Ifin ehdoista kertoo Anne Koivisto:
– Jos on ollut matkalla ja siellä sairastuu koronaan, tai tulee koronaan mahdollisesti viittaavia oireita, joiden perusteella lääkäri määrää testiin, matkavakuutus korvaa testin matkakohteessa tai silloin, kun on palattu Suomeen.
Jotta Ifin matkavakuutus korvaa koronatestin, testiin tulee hakeutua 14 vuorokauden kuluessa ulko- tai kotimaanmatkan päättymisestä, ja koronatestin tulee tässäkin tilanteessa olla oireisiin perustuva ja lääkärin määräämä.
Ifin matkavakuutus korvaa Koiviston mukaan koronatestin, vaikka oireet eivät olisi alkaneet vielä matkan aikana, vaan riittää, että oireet ovat alkaneet ja testiin hakeuduttu 14 vuorokauden kuluessa matkan päättymisestä, jos on ilmeistä, että tartunta on saatu jo matkalla.
– Korvauksia pitää katsoa tapauskohtaisesti. Meillä on se käsitys, että eiväthän oireet ala välittömästi, vaan tartuntahan voi tulla vaikka lentokoneessa, Koivisto sanoo.
Jos kuitenkin asiakkaalla olisi esimerkiksi tiedossa oleva korona-altistus kotipaikkakunnalla matkan jälkeen, voitaisiin katsoa, että oireet olisivat todennäköisimmin sieltä.
Pohjolassa koronatestien korvauskäytäntö on matkavakuutusten osalta erilainen.
Rami Mäkinen kertoo, että Pohjolassa nykyään myytävät matkavakuutukset korvaavat koronatestin silloin, kun oireet, joiden perusteella lääkäri määrää testin, ovat alkaneet jo matkan aikana. Asiakkaalla on kuitenkin matkan päättymisen jälkeen 14 päivää aikaa hakeutua koronatestiin.
Jos oireet alkavat vasta matkan päättymisen jälkeen, koronatestiä ei nykyisin myytävissä Pohjolan vakuutuksissa korvata edes 14 päivän sisällä paluusta.
Mäkisen mukaan jotkut aikaisemmin myydyt vanhempien ehtojen mukaiset Pohjolan matkavakuutukset saattavat kuitenkin ehdoista riippuen korvata koronatestin, vaikka oireet eivät olisi alkaneet vielä matkan aikana.
–On eri aikakausien matkavakuutuksia. Joissakin on mukana pitkän itämisajan sairaudet, ja niissä on erilaisia tulkintoja, hän sanoo.