Osa suomalaisista yrittää saada sairausvakuutuksen salailemalla oireitaan – vilppi voi johtaa laskuun

9:39imgKatso Huomenta Suomen keskustelu viime vuoden toukokuulta: Yksityiset terveysvakuutukset kasvussa – luotetaanko terveydenhuoltoon?
Julkaistu 27.12.2024 09:23

MTV UUTISET – STT

Osa hakijoista pyrkii salailemaan oireitaan terveysselvityksessä, kerrotaan vakuutusyhtiöistä.

Pieni osa vapaaehtoisista terveysvakuutuksista jää myöntämättä terveysselvityksessä ilmi käyvien asioiden takia. On hyvin yleistä, että suomalaiset päättävät hankkia vakuutuksen vasta siinä vaiheessa, kun heille on jo tullut huolestuttavia oireita.

Vakuutusta ei kuitenkaan voida myöntää ennen kuin oireiden syy on selvillä, kerrotaan LähiTapiola- ja If-vakuutusyhtiöistä.

Lue myös: HS: Olga Temosen oikea käsi tuntui oudolta kesällä 2023 – terveysvakuutuksen karenssi päättyi vain päiviä ennen aivosyöpädiagnoosia

Vakuutusyhtiöiden mukaan entistä useampi pyrkii saamaan vakuutuksen myös salaamalla olemassa olevia oireitaan tai parhaillaan suunnitteilla tai meneillään olevia tutkimuksiaan.

– Tällainen salailu käy usein ilmi viimeistään vahinkotilanteissa ja johtaa korvausten epäämiseen. Jos tapaukseen liittyy räikeämpää vilppiä ja tiedonantovelvollisuuden rikkomista, vakuutus voidaan irtisanoa – ja joskus harvoin on jouduttu jopa perimään korvauksia takaisin, toteaa Ifin henkilövakuutuksista vastaava johtaja Tero Hoikkala.

Terveysselvitystä vaaditaan vapaaehtoisissa henkilövakuutuksissa, kuten sairauskuluvakuutuksessa, henkivakuutuksessa sekä vakavan sairauden tai sairaudesta johtuvan työkyvyttömyyden varalle otettavissa vakuutuksissa.

LähiTapiolassa 4–10 prosenttia näistä vakuutuksista jää myöntämättä terveysselvityksissä ilmi käyneiden asioiden takia.

Sekä LähiTapiolassa että Ifissä on selvästi yleisempää, että vakuutus myönnetään rajoitusehdoilla, eli asiakkaan olemassa olevia sairauksia rajataan vakuutuksen ulkopuolelle. Osa hakijoista jättää rajoitusehdoilla myönnetyn vakuutuksen lopulta ottamatta.

– Toisaalta, jos rajattavia sairauksia kertyisi paljon, vakuutus voi jäädä myös tästä syystä myöntämättä. Toki tähän vaikuttaa se, mistä oireista tai diagnooseista on kyse, eli lievempiä sairauksia voi olla useampiakin, Hoikkala sanoo.

6:00imgNäin suomalaiset huijaavat vakuutusyhtiöitä – vakuutustutkijat tutkivat viime vuonna 2500 tapausta.

Lue myös: Tällaisilla huijauksilla suomalaiset yrittävät petkuttaa vakuutusyhtiötä – hinta voi olla kova

Hakijoissa entistä enemmän monisairaita

Perusperiaate on, että sairauskuluvakuutuksesta tai työkyvyttömyyden varalle otetusta vakuutuksesta rajataan pois kaikki hakijan jo tiedossa olevat sairaudet. Sen sijaan henkivakuutus ja vakavan sairauden turva voidaan myöntää myös ilman olemassa olevien sairauksien rajaamista, kertoo LähiTapiolan hankejohtaja Laura Miettunen.

– Sairauskuluvakuutus otetaan usein hyvin pienelle lapselle, jolloin siellä harvoin on vielä mitään kroonisia sairauksia. Nämä vakuutukset ovat alkaneet valtavasti yleistyä myös aikuisten parissa.

Mitä iäkkäämmästä hakijasta on kyse, sitä todennäköisemmin hakijalla on enemmän kroonisia sairauksia, jotka aiheuttavat vakuutukseen rajauksia tai joiden takia vakuutusta ei voida myöntää lainkaan.

Miettusen mukaan vakuutus jätetään herkästi myöntämättä tapauksissa, joissa hakijalla on useita perussairauksia, kuten tyypin 2 diabetes, verenpainetauti ja korkea kolesteroli.

– Hakijoiden joukossa on entistä enemmän monisairaita, jolloin vakuutusriskin arviointi on haasteellisempaa, Miettunen kertoo.

Ifin Hoikkalan mukaan terveysselvitystä läpi käydessä olennaista on myös se, ovatko olemassa olevat sairaudet hyvässä hoitotasapainossa. Jos sairaus on vasta hiljattain diagnosoitu, se johtaa herkemmin vakuutuksen myöntämättä jättämiseen tai vähintään vakuutuksen ulkopuolelle rajaamiseen.

Lue myös: Yhä useampi suomalainen turvautuu yksityiseen terveysvakuutukseen – "Epäillään julkisen terveydenhuollon toimivuutta"

Mielenterveyshäiriö harvoin vakuutuksen esteenä

Moni pelkää, että mielenterveysongelmat estävät vapaaehtoisen vakuutuksen saamisen. Lievät mielenterveysongelmat ovat kuitenkin hyvin harvoin este vakuutuksen saamiselle, ja yleensä vakuutus voidaan myöntää vähintään rajaamalla kyseinen sairaus vakuutuksen ulkopuolelle, kertoo Laura Miettunen LähiTapiolasta.

– Jos vakuutusta ei voida myöntää, kyseessä on yleensä hyvin pitkäkestoinen ja vaikea mielenterveyshäiriö, johon liittyy merkittävä työkyvyttömyyden riski. Samasta syystä mielenterveyshäiriö vaikuttaa todennäköisimmin juuri työkyvyttömyyden varalle otettavan vakuutuksen saamiseen.

Miettunen huomauttaa, että hyvin hoidettu mielenterveysongelma on vakuutusyhtiön näkökulmasta pienempi riski kuin hoitamaton sairaus eikä esimerkiksi terapiassa käyminen ole itsessään syy jättää vakuutusta myöntämättä.

Tero Hoikkalan mukaan Ifissä ollaan samoilla linjoilla.

Lue myös: Vakuutusyhtiön työntekijä lähetti asiakkaalle erikoisen viestin – parjasi julkista terveydenhuoltoa

Tuoreimmat aiheesta

Terveys ja hyvinvointi