Kosteaa iltaa viettäneiden ystävysten leikkimielisenä alkanut nahistelu päättyi sairaalareissuun – "Sää puukotit mua"

AOP poliisiauto valo kuvituskuva poliisi
Julkaistu 16.08.2023 06:29
Toimittajan kuva
Rebekka Härkönen

rebekka.harkonen@mtv.fi

Hyvät ystävykset istuskelivat asunnolla iltaa, joivat alkoholia ja ärsyttivät leikkimielisesti toisiaan. Pukkaisu vatsaan, tökkimistä, läiskäisy  ja "nännäreitä". Sitten heilahtikin jo puukko.

Rikos tapahtui marraskuussa 2022 Tampereella.

Ilta eteni mukavasti. Alkoholia kului ja jossakin vaiheessa iski nälkä. Toinen kaveruksista kävi hakemassa ruokaa ja palasi ystävänsä asunnolle.

Syömisen jälkeen alkoi molemmin puolinen nahistelu. Asunnossa asunut mies sai tarpeekseen ja pyysi ystäväänsä lähtemään.

Kun kaveri keräsi tavaroita mukaansa, mies haki puukon. Uhri nosti kätensä torjunta-asentoon ja ehti käännähtää. Terä osui käteen ja sitten lapaluun seutuville.

Veri tahrasi asuntoa ja rappukäytävää, jonne uhri pakeni.

Terä lävisti nahkatakin

Uhri vietiin ambulanssilla hoitoon ja vielä lääkärillekin hän kertoi, että tappelu oli ollut leikkimielistä. Hänen oli ollut vaikea uskoa, että hyvä ystävä olisi puukottanut häntä.

Lääkärintodistuksen mukaan terä oli kuitenkin lävistänyt nahkatakin ja uponnut noin neljän sentin syvyyteen uhrin selkään.

– Sää puukotit mua, ystävä kuvaili uhrinsa todenneen ennen asunnosta poistumista.

Pirkanmaan käräjäoikeus katsoi 26-vuotiaan miehen syylliseksi törkeään pahoinpitelyyn ja tuomitsi hänet vuoden ja neljän kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Lisäksi mies joutuu maksamaan puukottamalleen ystävälle 3 700 euroa kärsimyskorvauksia.

Lue myös: Kirveellä varustautunut mies aikoi pahoinpidellä tai tappaa ulkomaalaisia Helsingin Rautatientorilla tai matkalla sinne

Pelottavista harhoista kärsivä mies linnottautui asuntoon kuudeksi tunniksi ja tulitti poliiseja aseella – väsähti taistelun tuoksinnassa lattialle ja heräsi poliisikoiran puraisuun

Autoilija joutui väistämään – seurasi toista kuskia kotiin ja puukotti

Mies yritti murhata pikkuveljensä ja hävittää ruumiin viemärinavausaineella – taustalla perintöriita äidin omaisuudesta

Tuoreimmat aiheesta

Oikeudenkäynnit