Poliisin on määrä tiedottaa Viertolan kouluampumisen tutkinnan valmistumisesta

11:04img
Poliisi Viertolan kouluampumisesta: Tekoa suunniteltiin viikkoja, 12-vuotias ampunut aseella ennenkin.
Julkaistu 24.10.2024 05:21

MTV UUTISET – STT

Murhasta ja kahdesta murhan yrityksestä epäillään tapahtuma-aikaan 12-vuotiasta poikaa.

Poliisin on määrä tiedottaa tänään Vantaan Viertolan kouluampumisen tutkinnan valmistumisesta. Ampumisessa huhtikuun alussa kuoli 12-vuotias poika ja haavoittui vakavasti kaksi samanikäistä tyttöä. Tapahtuma-aikaan 12-vuotiasta poikaa epäillään murhasta ja kahdesta murhan yrityksestä.

Poliisin mukaan epäilty on kuulustelussa kertonut suunnitelleensa tekoa 2–3 viikon ajan. Poliisin mukaan epäillyn laitteisiin tehdyt laite-etsinnät ovat paljastaneet, että hän oli jo kuukausia aiemmin ollut kiinnostunut kouluampumisista ja aseista. Kiinnostuksestaan ja aikeistaan poika ei ollut poliisin mukaan puhunut kenellekään.

Poliisi kertoi aiemmin, että kouluampumisessa käytetty revolverimallinen käsiase kuului epäillyn lähisukulaiselle. Asetta säilytettiin poliisin mukaan lukitussa asekaapissa, josta epäilty otti sen haltuunsa luvatta.

Tutkinnanjohtaja Marko Särkkä kertoi toukokuussa, että poliisin tietojen mukaan epäilty oli käyttänyt asetta aiemmin kahdesti aseen haltijan valvonnassa. Ensimmäinen kerta oli Särkän mukaan kesällä 2023 ja toinen lähempänä kouluampumisen ajankohtaa.

1:10img

Kerroimme viime viikolla, että Viertolan kouluampumisessa loukkaantunut tyttö on päässyt sairaalasta.

Lue myös: Vantaan kouluampumisessa hengenvaarallisesti loukkaantunut 12-vuotias tyttö on päässyt sairaalasta kotiin – "Ihmeeksi tätä voi kuvailla"

Opettaja sai epäillyn poistumaan

Tapahtumat luokkahuoneessa kestivät poliisin mukaan 1–2 minuuttia. Epäilty saapui aamulla kouluun, nosti huivin kasvojensa suojaksi ja käveli luokkaan. Luokkahuoneessa poika ilmoitti, että "nyt loppuu kiusaaminen" ja ampui kolmea oppilasta, poliisi kertoi.

Paikalle avuksi pyydettiin rinnakkaisluokan opettaja, joka onnistui puhumalla saamaan epäillyn lopettamaan ampumisen ja poistumaan koulusta. Poliisi on kuvaillut opettajan toimintaa kylmähermoiseksi ja päättäväiseksi. Esitutkinnassa on selvinnyt, että pojan aikomus oli kohdistaa tekonsa useampaan kuin kolmeen ihmiseen.

Lue myös: Poliisilta uutta tietoa Viertolan sankariopettajan päättäväisestä toiminnasta – saattoi pelastaa henkiä

Poliisin mukaan epäilty on kertonut teon motiiviksi kiusaamisen, jota hän on kuvannut nimittelynä, syrjintänä ja ryhmän ulkopuolelle jättämisenä. Esitutkinnassa ei kuitenkaan poliisin mukaan ole tullut ilmi seikkoja, jotka tukisivat epäillyn kertomaa kiusaamisesta. Tutkinnassa on tullut esille vuosia aiemmin tapahtuneita muutamia yksittäisiä konfliktitilanteita, jotka on selvitetty.

Esitutkinnan valmistumisesta huolimatta asia ei siirry syyttäjälle, koska epäilty on alle 15-vuotias.

13:39img

Vantaan kouluampuminen – Minne päätyy 12-vuotias murhasta epäilty poika, kysyttiin Rikospaikka-ohjelmassa.

Lue myös: Poliisi MTV:lle: Kouluampujan kokemus kiusaamisesta voi olla "pojan oma tuntemus"

Tutkinnassa yllättävää tietoa Vantaan kouluampumisessa käytetystä aseesta – poliisilla käsitys uhrien valikoitumisesta

Tuoreimmat aiheesta

Vantaan kouluampuminen