Jääkiekon SM-liigassa Oulun Kärpät on ollut alkukauden selkeä kriisiseura.
KIERROSRAPORTTI: SaiPan järjetön voittoputki sen kuin venyy! HIFK:lle ja kriisi-Kärpille taas tappiot
Kun uusi kausi lähti liikkeelle, Kärpät nostettiin isojen mestarisuosikkien joukkoon. Se otti viime keväänä pronssia, minkä jälkeen se teki useita, nimekkäitä vahvistuksia.
Oulussa syksy on ollut pelkkää tarpomista täynnä. Kärpät oli pahimmillaan seitsemän ottelun mittaisessa tappioputkessa. Kärpät on ollut jo tovin ajan Liigan kuntopuntarin häntäpäässä.
Kärpät on sarjassa vasta sijalla 12.
Heikosta tuloskunnosta huolimatta Kärpät ei vaihtanut päävalmentajaansa, vaan Ville Mäntymaa saa jatkaa tehtävässään.
– Olemme tehneet pelaajapuolella liikkeitä. Se on se meidän ensisijainen lähtökohtamme kuitenkin, että pelaajistoa vahvistetaan, Kärppien urheilutoimenjohtaja Mikko Myllykoski totesi asiasta MTV Urheilulle.
Tappioiden yhteydessä Kärppien leiristä on jaettu kommentteja siitä, miten pienet marginaalit ovat kääntyneet vastustajien suuntaan. Maalin pelit ovat tuottaneet tappioita ja niin edelleen.
MTV Urheilun asiantuntijat Antti-Jussi Niemi ja Pekka Saravo hämmästelevät kyseisiä lausuntoja. Niemen ja Saravon mukaan Kärppien isossa kuvassa näkyy hälyttäviä merkkejä.
– Punainen lanka on ollut kadoksissa. Välillä vähän enemmän, Saravo toteaa, minkä Niemi allekirjoittaa.
Lisää aiheesta jutun yläreunan videolta.
– Heidän peruspakettinsa ei ole kasassa. Heillä on hyviä yksilöitä – vahva ykkösketju, (Teemu) Turunen ja niin edelleen, mutta sellainen selkeä sapluuna puuttuu. Mikä on Kärppien selkäranka? Ei sitä ole, Niemi hämmästelee.
– Tuossa oli joku Mäntymaan haastattelu, missä hän puhui siitä, että heille on ihan selkeää, miten he pelaavat. Valmentajan homma on myymistä, eikä mun mielestä (Kärppien) pelaajat tiedä, että mitä haetaan ja miten puolustetaan. Kun omiin menee noin paljon maaleja (eniten Liigassa), niin ei siellä jokainen tiedä, että miten omissa kuuluisi pelata. Muutamissa peleissä on mennyt ihan hämmentäviä maaleja omiin, Niemi ihmettelee.
3:25