Krista Kosonen jakoi hauskan kuvaparin itsestään: "Tyttäreni ikuisti minun mielentilat"
Krista Kosonen jakoi Instagramissa tyttärensä ottamat kuvat hänestä.
Toukokuussa 40-vuotissyntymäpäiviään juhlinut näyttelijä Krista Kosonen jakoi Instagramissa hauskan kuvaparin itsestään. Kuvat on ottanut Kososen vuonna 2015 syntynyt Selma-tytär.
– Tyttäreni ikuisti mielentilani, Kosonen kirjoittaa kuvien yhteyteen.
Kosonen on luonut viime vuosina uraa kansainvälisillä vesillä. Jussi-palkittu näyttelijä on tähdittänyt muun muassa HBO Nordicin Beforeigners-sarjaa sekä Game of Thrones -tuottaja Frank Doelgerin Pedot-trillerisarjaa. Jälkimmäinen saa Suomen-ensi-iltansa Kososen syntymäpäivänä 28. toukokuuta.
Kososelle yksi hänen uransa käänteentekevimmistä produktioista on juuri Beforeigners-sarja, joka tehtiin hänelle vieraalla kielellä.
– Jouduin opettelemaan sitä varten muinaisnorjaa ja norjaa. Se oli työvoitto, hän kertoi MTV Uutisille toukokuussa.
Keväällä Suomen-ensi-iltansa saanut Pedot-sarja on yksi Euroopan suurimmista draamatuotannoista, ja se on tehty suurella budjetilla. Kosonen kertoo, että tuotannon suuri budjetti näkyy näyttelijöille erityisesti yhdellä tavalla: aikaa on enemmän.
– Se on ihanaa, että voi tehdä työtään rauhassa. On aikaa kokeilla kohtauksia, eikä koko ajan ole kiireen tuntua. Sitä se on parhaimmillaan, hän sanoi.
Kosonen alkoi haaveilla urasta kansainvälisillä markkinoilla noin kymmenisen vuotta sitten. Katso yllä olevalta videolta koko haastattelu, jossa Kosonen kertoo, miten hän lähti laajentamaan uraansa ulkomaisille vesille.
Uusimmat
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Sveitsi haavoittuneena Leijonia vastaan – Kanada kiinni lohkovoitossa
-
23:34
Norjalaiskärki paukutti neljä maalia Real Madridin verkkoon
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
22:40
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levisi myös maastoon
-
22:38
Asiantuntija Iranin kopterionnettomuudesta: GPS-häirintä mahdollista
-
22:31
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
22:09
Sebastian Ahon NHL-seuralta erikoinen reaktio tuttuun kohtaloonsa
-
22:04
Game of Thrones -tähti Sophie Turner erostaan Joe Jonasin kanssa: "Elämäni kamalimmat päivät"
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
Lataa lisää