Krp HS:lle: Liivijengit vievät tilan muilta rikollisilta

Bandidos Finland moottopyöräilijöitä Helsingin keskustassa 13. kesäkuuta 2011. Poliisi luokittelee Bandidosin rikollisjengiksi.
Liivijengien johtajuudesta kisaavat globaalisti Helvetin enkelit ja Bandidos.Lehtikuva
Julkaistu 19.05.2016 04:09

MTV UUTISET - STT

Liivijengit ovat laajentuneet siinä määrin, että muilta rikollisilta loppuu tila. Näin arvioi keskusrikospoliisin rikosylikomisario Rabbe von Hertzen Helsingin Sanomille.

Ylikomisarion mukaan jengeistä on tullut 2000-luvulla isoja toimijoita sekä näkyvin järjestäytyneen rikollisuuden ilmiö. 

Rabbe Von Hertzen muistuttaa, että laajeneminen hyödyttää jengejä monella tavalla. Isompi jäsenkunta tuo enemmän tuloja "emoyhtiöön", minkä lisäksi on kyse voimannäytöstä ja jengien välisistä markkinaosuuksista.  

Krp:n edustaja myöntää, että Suomessa on myös voimatoimijoita, jotka eivät liity tunnuksellisiin jengeihin. Kuitenkin myös ryhmiin kuulumattomilla on von Hertzenin mukaan suhteet jengeihin esimerkiksi huumausainerikollisuudessa. 

Liivijengien johtajuudesta kisaavat globaalisti Helvetin enkelit ja Bandidos.

Tuoreimmat aiheesta

Rikos