Kuhmoisten ase- ja varusmuseolle keskiviikkona tehdystä murrosta epäilty mies on vangittu.
Pirkanmaan käräjäoikeus vangitsi 49-vuotiaan miehen perjantaina todennäköisin syin epäiltynä varkaudesta ja törkeän pahoinpitelyn yrityksestä.
Keskiviikon murrossa asemuseolta vietiin seitsemän vanhaa pitkäpiippuista mustaruutiasetta. Teosta epäillyt kaksi pirkanmaalaista miestä otettiin kiinni samana päivänä naapurikunnassa Kangasalla.
Anastetut mustaruutiaseet löydettiin heidän käyttämästään henkilöautosta.
49-vuotiasta epäillään törkeän pahoinpitelyn yrityksestä, koska hänen epäillään yrittäneen ajaa autolla asemuseon omistajan päälle.
Museolta poistuessaan epäillyt myös törmäsivät paikalle saapuneeseen paloautoon, poliisi kertoi torstaina.
Toista keskiviikkona kiinni otettua miestä epäillään ryöstöstä ja rattijuopumuksesta. Ryöstöepäily johtuu siitä, että poliisin mukaan asemuseon omistajaa pahoinpideltiin, kun museolta vietiin aseita.
Kolme murtoa lyhyen ajan sisään
Poliisi vaati 49-vuotiasta miestä vangittavaksi jatkamisvaaran takia.
Miestä epäillään myös Kuhmoisten asemuseolle heinäkuussa tehdyistä kahdesta murrosta. Hän oli näiden rikosepäilyjen vuoksi tutkintavankeudessa jo aiemmin kesällä.
Heinäkuun alussa eli 2.–3. heinäkuuta museoon tehtiin murto, jossa varastettiin 34 käsiasetta. Niistä poliisi on saanut takavarikoitua kahdeksan, mutta 26 käsiasetta on jäänyt kateisiin.
Muutamaa päivää myöhemmin eli 5. heinäkuuta samaan kiinteistöön tehtiin uusi murto, jossa epäillään varastetun muun muassa alkoholia.