Kuinka nopeasti korot laskevat? Ekonomisteilta varoitus: "Inflaation hidastuminen voi olla tilapäistä"
Asuntovelalliset ovat saaneet vuodenvaihteessa hyviä uutisia, kun asuntolainojen korot ovat lähteneet nopeaan laskuun. Suomalaispankkien ekonomistit kuitenkin muistuttavat, että korkoihin vaikuttavassa inflaatiossa voidaan nähdä vielä yllättäviä muutoksia.
Korkomarkkinoilla on tällä hetkellä selkeä näkemys: 12 kuukauden euriborin arvioidaan olevan vuoden päästä 2,2 prosenttia, vaikka Euroopan keskuspankki ei ole vielä aloittanut koronlaskuja. Suomalaispankeissa ennuste on maltillisempi.
– Odotamme toki, että korot tulevat laskemaan, mutta ei aivan niin nopeasti kuin markkinoilla tällä hetkellä hinnoitellaan, toteaa pääekonomisti Reijo Heiskanen OP:sta.
– Tyypillisesti korot kyllä alkavat laskea silloin, kun markkinaodotukset kääntyvät laskuun ja keskuspankki laskee ohjauskorkoa. Se kuitenkin edellyttää, että taloudessa menee huonosti, ja tällä hetkellä odotukset eivät ole niin nopeaa korkojen laskua kuin mitä markkinoilla tällä erää hinnoitellaan, hän jatkaa.
Miksi markkinat näkevät korkojen laskevan nopeammin?
Suomalaisen asuntovelallisen kannalta on kiinnostavaa, miksi markkinat näkevät korkojen laskevan nopeammin, kuin mitä Euroopan keskuspankin päätösten ja lausuntojen perusteella voisi odottaa.
– Tämä perustuu siihen, että euroalueen taloudessa on mennyt aika heikosti jo pidempään, ja ongelma on ollut liian korkea inflaatio. Nyt viime mittauksissa inflaatio on tullut huomattavasti odotettua nopeammin alas. Ja sitten odotukset ovat markkinoilla sellaiset, että inflaatio voisi jo olla kohta alle kahdessa prosentissa. Jos EKP ei siinä vaiheessa ole aloittanut koronlaskuja, niin ollaankin jo myöhässä, sanoo pääanalyytikko Jan von Gerich Nordeasta.
OP:n pääekonomisti muistuttaa, että inflaatio vaikuttaa nopeasta laskusta huolimatta edelleen palkankorotuksiin. Ne taas näkyvät EKP:n korkopolitiikassa.
– Eurooppalaiset työmarkkinat ovat edelleen varsin vahvat. Työttömyysaste on poikkeuksellisen matala verrattuna viime vuosikymmeniin. Tämän seurauksena palkkapaineet ovat suuret, kun inflaatiokin on ollut korkeaa. Ei tällä hetkellä ei ole varmuutta, että nämä paineet hellittäisivät. Tässä mielessä inflaation hidastuminen voi olla tilapäistäkin, Reijo Heiskanen sanoo.
Uusimmat
-
11:27
Taantuma on ohi – miten se näkyy kansalaisen kukkarolla?
-
11:20
Suora lähetys kello 12: Hakaniemen uusi silta aukeaa Helsingin ytimessä
-
11:18
HJK:lta rajuja liikkeitä: Kritisoitu urheilujohtaja sai kenkää
-
11:14
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
11:13
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
11:09
Kommentti: Leijonissa yllätyksiä elintärkeällä tontilla – tässä kuumin peruna MM-kohtalonpelien alla
-
10:51
Valiokunnan puheenjohtaja: Petteri Orpo antanut väärää tietoa eduskunnassa
-
10:49
P. Diddy pyytää anteeksi järkyttävän pahoinpitelyvideon tapahtumia – uhrin asianajajalta täystyrmäys
-
10:39
Helena Petäistön kolumni: Putin alistui kerjäläisen rooliin
-
10:29
Kurkusta ja retiiseistä paremman makuisia yllättävällä kikalla: "Siinä on oikeasti valtava ero"
-
10:24
Räppäri Redramalle luettiin syytteet – tilasi taikasieniä Hollannista
-
10:24
Suomi ja Britannia aloittavat laajan kumppanuuden – tärkein syy Venäjän uhka
-
10:13
Israel Iranin presidentin kuolemasta: "Me emme tehneet sitä"
-
10:09
Kaunis "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
10:06
Johnny Gaudreau kahteen ennätykseen MM-kisoissa
-
09:56
Tässä on Iranin presidentin täysin tuhoutunut helikopteri
-
09:51
Latviassa aktivisti auttoi maastorajalle juuttuneita syyrialaisia – sai syytteen
-
09:48
Autoilija kuoli Suutarilassa – törmäsi pysäköityyn kuorma-autoon
-
09:38
Yhdysvalloilta varoitus: Pride-tapahtumissa kohonnut terroriuhka koko maailmassa
-
09:31
Tässä pyörii kuusi kilometriä Oppenheimeria – Bio Rexissä päästiin menneen elokuvamaailman aikaan
-
Lataa lisää