Ukrainaan hyökännyt Venäjä on joutunut urheilussakin joukkoon, jossa on hyvin vähän muita – ja johon kukaan ei halua.
Saksa ja Japani suljettiin vuoden 1948 olympialaisista sotasyyllisinä, Kansainvälinen olympiakomitea KOK sulki Etelä-Afrikan apartheid-erottelupolitiikan takia olympialaisista 1964–1992 ja hajoamissotiin vajonnut Jugoslavia menetti paikkansa jalkapalloilun EM-kisoissa 1992.
Venäjä on suljettu kansainvälisestä urheilusta. Millainen tie johtaisi sen takaisin arvokisoihin? Edes sodan loppuminen ei automaattisesti johtaisi Venäjää takaisin kilpakentille, arvioi Jyväskylän yliopiston liikuntasosiologian emeritusprofessori Hannu Itkonen.
– Mannerlaatat ovat liikahdelleet, ja paluu vaatii hyvin monenlaista sopimuksellisuutta. Isossa mitassa urheilu on siinä aika pieni kysymys. Minun analyysini on, että aika alusta joudutaan monia asioita miettimään, koska urheilun toimijakenttä on niin kirjava ja kaikkien sen organisaatioiden toiminnan ennakoiminen on tavattoman työlästä, Itkonen sanoo.
Suomen urheilun eettisen keskuksen Suekin pääsihteerin toimesta muutama vuosi sitten eläköitynyt Harri Syväsalmi arvioi, ettei Venäjän lippua nähdä urheilukisoissa ennen kuin presidentti Vladimir Putin on väistynyt maan johdosta.
– En usko, että Venäjä on mukana kansainvälisessä urheilussa ennen kuin siellä tapahtuu isoja muutoksia poliittisessa johdossa. Senkin jälkeen se on pitkä tie. Siellä uusi johto joutuu taistelemaan pitkää kulttuuriperintöä vastaan, että menestystä haetaan väärillä metodeilla, Syväsalmi sanoo.
Urheilua neuvostotyyliin
Jo ennen hyökkäystä Ukrainaan Venäjä on ollut jo vuosia suljettuna kansainvälisestä urheilusta valtiona. Syynä oli viime vuosikymmenellä paljastunut massiivinen valtiojohtoinen dopingohjelma. Se on ollut muistutus siitä, että vaikka Putin on puheissaan siirtynyt markkinatalouteen, urheilussa Venäjä on toiminut yhä neuvostotyyliin.
– Kemiallinen valmennus ja manipulatiivinen toiminta ovat jatkuneet samanlaisina, samoin urheilijakultti on säilynyt samanlaisena. Urheilijoita on hyödynnetty sekä sisä- että ulkopolitiikan välineenä, Itkonen sanoo.
Ennen Ukraina-hyökkäystä voimassa ollut sulku on ollut pitkälti symbolinen, sillä venäläiset urheilijat ovat päässeet mukaan arvokisoihin Venäjän olympiakomitean ROC-joukkueena.
Talouspakotteet murentavat Venäjän taloutta, ja se murentaa puolestaan Venäjän vaikutusvaltaa kansainvälisessä urheilussa. Länsimaiset urheilujoukkueet ja urheilijat ovat karistaneet peliasuistaan venäläissponsorien logot.
– Huippu-urheilussa on kyse tuotteesta. Se vaatii taloudellisten toimijoiden, lähinnä sponsorien mukanaolon ja merkittävän medianäkyvyyden. Pakotteet ovat olleet hyvin vahvasti talouspakotteita, ja nyt ne näkyvät sponsorien vetäytymisinä, Itkonen sanoo.
Urheilujärjestelmä on kuitenkin hajanainen, ja Itkosen mukaan nähtäväksi jää, pysyykö urheilu yhtenäisenä venäläisten painostuksen edessä.
– Toimijakenttä aika monimutkainen, ja venäläiset pyrkivät tekemään sitä vielä monimutkaisemmaksi. Yksi esimerkki oli uutinen, että Venäjä aikoisi hakea jalkapalloilun 2028 EM-kisaisännyyttä. Toinen tie on, että venäläiset lähtevät kyseenalaistamaan urheilun käyttämistä politiikan välineenä. He tekevät valituksia (Urheilun kansainväliseen välitystuomioistuimeen) CASiin ja olettaisin, että valituksia tulee yksilötasoltakin.