Yhden hautajaiskukan periaate on yleistynyt käytäntö, mutta kukkakauppiaat toivovat, että omaisille annettaisiin mahdollisuus muihinkin vaihtoehtoihin.
Suomen kukkakauppiasliitto julkaisi 21. huhtikuuta vetoomuksen suomalaisen hautajaiskukkakulttuurin puolesta.
Liiton mukaan aiemmin vain ehdotuksena ollut yhden hautajaiskukan vaihtoehto on muuttunut joillain alueilla jo suositukseksi tai yleiseksi käytännöksi.
Kukkakauppiaat kertovat, että omaisten heille antaman palautteen mukaan muutos olisi lähtöisin seurakunnista ja papeilta, jotka ovat ohjeistaneet käyttämään vain yhtä kukkaa.
Suomen kirkon pappisliitto julkaisi 23. huhtikuuta kukkakauppiasliitolle vastauksen, jossa ihmetellään, mistä liitto on saanut tällaisen käsityksen.
Toisaalta pappien sanotaan kyllä huomanneen muuttuneen hautajaiskulttuurin, jolle syynä voi olla myös kohonneet hautajaiskulut.
Lue myös: Kun ihminen kuolee, Joelin puhelin soi – tällaista on vainajia kuljettavan työ: "On oppinut sellaisenkin asian, että pitää läheisiin enemmän yhteyttä"
Kaksi vastakkaista näkökulmaa
Kukkakauppiasliitto huomauttaa vetoomuksessaan, että moni pienyrittäjä tienaa elantonsa juuri surusidontatöillä.
– Jos hautajaiskukkakulttuuri katoaa Suomesta, tämä vaikuttaa myös alamme tukkuihin ja muihin toimijoihin, kuten oppilaitoksiin. Floristisen alan koulutuksen olennainen osa ovat surusidontatyöt, joita pian ei ehkä enää ole tarjolla, vetoomuksessa sanotaan.
Kukkakauppiaiden mukaan he kohtaavat päivittäin hämmentyneitä omaisia sekä kukkakaupoissa että hautaustoimistoissa.
– Surevat ihmiset kertovat ihmeissään, miten seurakunnat ja papit ovat ohjeistaneet heitä käyttämään vain yhtä kukkaa tai jopa kieltäneet kukkien käytön kokonaan, kukkakauppiaiden vetoomuksessa todetaan.
Pappisliiton mukaan papit eivät kuitenkaan lähtökohtaisesti tee linjauksia hautajaiskukkien suhteen.
– Omaiset voivat valita juuri sellaiset kukat kuin itse haluavat. Tässä vaikuttavat myös paikalliset tavat, pappisliiton tiedotteessa todetaan.
Pappisliitto huomauttaa, että omaisen hautajaisten järjestäminen voi aiheuttaa vähävaraisille suuriakin taloudellisia huolia.
– Yksittäisten kukkien laskeminen on monelle talouden sanelema valinta, josta saatetaan jopa tuntea häpeää, tiedotteessa todetaan.
Lue myös: Tämän verran hautajaiset maksavat: "Sillä selviää välttämättömistä kustannuksista"
Lue myös: Mitä hautaustoimistossa tapahtuu? Sami kertoo, mistä kaikesta siellä sovitaan – "Keskeinen päätettävä asia"
Katso myös: Suuret juhlat tiedossa? Floristin vinkit: Näin saat leikkokukkat kukoistamaan pidempään!
4:04
Lue uusimmat lifestyle-jutut!
Lähteet: Suomen kukkakauppiasliitto, Suomen kirkon pappisliitto