Hautaustoimistoissa ollaan huolissaan siitä, että vainajia ei voida jatkossa kohdella aina arvokkaasti. Syynä on se, että vainajien määrän kasvaessa ei ole ollut riittävästi tiloja, joissa näitä voitaisiin säilyttää asianmukaisesti.
Suomen Hautaustoimistojen Liitto lähetti tänä vuonna asiasta viestin aluehallintovirastoihin, joissa se varoitti vakavista ongelmista vainajien säilytyksessä ja luovuttamisessa. Syynä ovat puutteelliset ja kokonaan puuttuvat vainajien säilytystilat eri puolilla maata.
Liiton mukaan vainajamäärän kasvuun ei ole riittävästi varauduttu.
Aluehallintovirasto kertoi vastauksessaan ottavansa vainajien käsittelyn puheeksi valvonnan yhteydessä.
1:31
Vantaan Hautaustoimisto Kyllikki ja Petri Forsius Oy:n Kyllikki Forssius kertoo miten karusti on joutunut kohtaamaan omaisen hakemisen ja millaisia toiveita hänellä on omalle viimeiselle matkalleen näkemiensä asioiden vuoksi. Hänestä on onni, etteivät omaiset pääse näkemään, millaisissa oloissa vainajat odottavat hautaamista. "En itse haluaisi tulla kohdelluksi sillä tavalla", kokenut alan ammattilainen toteaa.
Lue myös: Vainajia kuljetetaan Suomessa edestakaisin kunnasta toiseen: "Ruumishuoneisiin tarvitaan lisätilaa"
Kylmäkontit säilövät vainajia katseiden alla
Eri puolilla maata vainajien säilytystilan puutteeseen on vastattu ottamalla käyttöön kylmäkontteja, joissa vainajia säilytetään.
Esimerkiksi Malmin sairaalan pihalla on verhoiltuna kymmenen kylmäkonttia, joihin mahtuu yhteensä 150 vainajaa. Keravan terveysaseman pihalla, aivan parkkipaikan vieressä, on taas hieman pyörä- tai roskakatosta muistuttavassa katoksessa yksi kylmäkontti.
Vantaan Katriinan sairaalan pihalla hurisee myös kylmäkontti. Kyseinen kontti päätyi uutisiin, kun sen sisälle päässyt kissa oli syönyt vainajaa.
Lue myös: Vantaalla sairaalassa ruumiita syönyt kissa oli riutunut ja hylätty – "Eikä häntä kukaan kaivannut kotiin"
Kontit tulivat tutuiksi koronakriisin myötä, kun kasvavaan vainajamäärään varauduttiin, mutta nyt ne ovat hautaustoimistojen mielestä vakiintuneet ratkaisuksi kasvavaan vainajamäärään eri puolilla Suomea.
Hautaustoimistot ovat huolissaan konttien puhtaudesta ja hygieniasta, jotka ovat tärkeitä kysymyksiä vainajaa siistittäessä ja arkkuun laittaessa. Iso murhe on tilan puute: Hautaustoimistojen työntekijöiden kerrotaan joutuvan jopa pukemaan vainajat arkkuun ulkotilassa, koska soveltuvia sisätiloja ei ole.
Hautaustoimistojen mukaan tämä rikkoo lakia. Hautaustoimilaki edellyttää, että vainajan ruumista ja tuhkaa tulee käsitellä arvokkaalla ja vainajan muistoa kunnioittavalla tavalla. Ulkona tehtävä pukeminen ei tätä varmastikaan kaikista ole.
Lue myös: Helsingissä koronasairaalan pihalle ilmestyi kylmäkontteja – kaupunki vahvistaa: Tarkoitettu vainajien säilyttämiseen
Hautaustoimisto: Meistä kontti ei ole oikea vainajan säilytyspaikka
Kyllikki Forsius Vantaan Hautaustoimistosta kertoo, että vainajien säilyttämisessä on paikoin epäkohtia.
– Vainajia voi olla samassa sängyssä useampi, tai vainaja lattialla. Meidän näkökulmastamme kontti ei ole se oikea vakituinen vainajan säilytyspaikka, vaan sen tulisi olla tilapäisratkaisu – ja hyvinkin tilapäinen, eikä kuten nyt että nyt meillä on niitä useita ympäri maata käytössä, hän sanoo.
Osansa hautaustoimistojen harmiin tuo se, että tilojen puutteiden vuoksi hautaustoimistojen työntekijöiden on vaikea tehdä töitään, jos tilassa ei voi käyttää ahtauden vuoksi esimerkiksi nostolaitteita tai arkunkuljetuskärryä. Seurauksena voi olla jopa vaaratilanteita.
– Tärkeintä olisi ymmärtää se, että vainajille täytyy löytyy ne säilytystilat, jotka ovat asianmukaiset ihmisen säilyttämistä varten, ja ne täytyy löytyä riittävän läheltä.
Hän kyseenalaistaa, ovatko tavaran säilyttämiseen ja kuljetukseen käytetyt kontit ylipäänsä sopiva ratkaisu vainajien säilyttämiseen.
– Hän on ihminen kuoltuaankin, hän muistuttaa vainajista ja heidän arvokkaasta kohtelustaan.
Lue myös: Samin työtä on hautajaisten järjestäminen – millaiset tilanteet ovat raskaimpia?
Helsingin sairaala: Vainajia kohdellaan kauniisti ja tilaongelmia ratkotaan
Johtajalääkäri Laura Pikkarainen Helsingin sairaalasta kertoo, että vainajien määrä on kasvanut väestön ikääntyessä. Samalla ongelmaa pahentavat pidentyneet säilytysajat, kun vainajia ei saada haudattua nopeasti.
Hän kertoo, että hautaustoimistojen kanssa on keskusteltu epäkohdista ja ongelmatilanteista, ja haasteita on korjattu. Erityistä huomiota on saanut se, että vainajan arkutuksen tilapäistilat eivät ole yhtä hyviä kuin kiinteät. Vainaja on jouduttu siirtämään arkkuun ulkolämpötilassa. Tämä aiotaan kuitenkin Helsingissä korjata.
– Nyt olemme tilaamassa lämmitystä konttiin ja odotamme siihen rakennuslupaa, hän sanoo.
Hän toteaa kuitenkin, että vainajia kunnioitetaan Helsingissä arvokkaalla tavalla.
– Nämä [kontit] eivät ole tilaltaan yhtään epäkunnioittavampia kuin ne kiinteät vainajatilatkaan ovat: samanlaiset rakennusmateriaalit, joissa vainajat lepäävät, on molemmissa, hän kertoo.
– Vainajien kunnioittava käsittely lähtee minusta siitä, että kuinka ammattilaiset heitä kohtelevat. Sen pystyn sanomaan, että yhtä kunnioittavasti ja kauniisti heitä kohdellaan siellä tilapäisissä tiloissa kuin kiinteissä tiloissa, hän vakuuttaa.
Lue myös: Suomessa hautajaisten järjestäminen kestää paljon pidempään kuin muissa Pohjoismaissa – kirkko puolittaisi hautausajan
Hautausajat eivät saisi venyä
Mitä pidemmiksi hautausajat Suomessa venyvät, sitä enemmän näitä tiloja tulevaisuudessa tarvitaan, Pikkarainen arvioi.
Hänen käsityksensä mukaan hautausaikojen nopeutuminen on kiinni seurakuntien siunausaikojen saatavuudesta, joka liittyy seurakuntien henkilöresursseihin.
Kuolemien määrä on ollut kasvussa. Kuvassa Tilastokeskuksen tuorein tilasto vuosilta 2000–2022.
Hän ajattelee, että taustalla on yhteiskunnallinen ilmiö, sillä Suomessa ei ole ollut perinnettä haudata vainajia nopeasti. Osaltaan ongelmaa lisää myös hautajaisten keskittyminen viikonlopuille, vaikka hautajaisia voisi järjestää myös muina päivinä.
– Näen, että vainajan on hyvä päästä haudan lepoon säällisessä ajassa. Vaikka heitä kuinka huolellisesti säilytettäisiin ja vaikka minkälaisessa tilassa, niin kyllä ruumiin hajoamista alkaa tapahtua, jos hautaamiseen on aikaa kaksi kuukautta. Silloin ehkä vainajan kunnioittavaa ja kaunista käsittelyä on vaikeampi toteuttaa niissä siirtovaiheissa, Pikkarainen sanoo.
Helsingissä kontteja tullaan käyttämään vielä tovi, sillä Helsinkiin kaavailtu keskitettyjen vainajatilojen on määrä avautua keväällä 2026.
0:53
Katso videolta vinkit ruumisauton sujuvaan ja turvalliseen kohtaamiseen liikenteessä.
Lue myös: Älä toimi näin kohdatessasi ruumisauton liikenteessä – "Melko tyypillinen reaktio"
Tilapuutteet olleet ongelma eri puolilla Suomea
Keskustelu hautaustilojen määrän puutteista ei ole aivan uusi. Vuonna 2023 aluehallintovirastolle ilmoitettiin, että Lapin keskussairaalassa oli ollut riittämättömästi asianmukaista säilytystilaa vainajille.
Kun Muurolan sairaalan kylmälaite rikkoutui ja Rovaniemen krematorion käyttöönotto viivästyi, jouduttiin pyykkihuone ja erityisjätehuone muuttamaan vainajien varasäilytystiloiksi viilentämällä niitä mahdollisuuksien mukaan.
Vainajien säilyttämistä varten hankittiin sittemmin juurikin kylmäkontti, ja tilanne helpotti kylmätilan tultua käyttöön ja krematorion aloitettua toimintansa.
Aluehallintovirasto katsoi, että Lapin hyvinvointialue oli ryhtynyt toimiin vainajien kylmäsäilytystilojen lisäämiseksi, eikä asiassa katsottu siksi olevan aihetta enempiin toimenpiteisiin.