Joulukuusen kotiin kuljettaminen kannattaa suunnitella ja organisoida huolellisesti. Mikäli asiallista keinoa sen kuljettamiseksi ei ole, kannattaa kuusi hankkia kotiinkuljetuksella.
Mikäli joulukuusen aikoo kuljettaa kotiin autolla itse, tulee operaatio suunnitella huolella. Monesti voi olla fiksumpi tilata kuusipuulle kotiinkuljetus.
Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen muistutti jouluna 2018, kuinka kuusen kuljettamisessa kannattaa menetellä. Vesalaisen mukaan paras ja suositeltavin kuljetustapa on joko pakettiauto tai kuomullinen perävaunu.
Mikäli pussitettu kuusi mahtuu suksiboksiin, voi sitäkin hyödyntää.
Lue myös: Tämä lienee jonkin sortin ennätys: Mittarissa 291 km/h ja vielä joulukuusikin katolla!
Muista nämä, jos kuljetat kuusen katolla
Kuusia näkee monesti kuljetettavan auton katolla.
– Mikäli näin toimitaan, pitää autossa ehdottomasti olla taakkateline, johon kuusi saadaan kiinnitettyä asianmukaisin sidontaliinoin, Vesalainen ohjeisti.
Viimalle, kuralle ja tiesuolalle altistuminen aiheuttaa lisäksi fyysistä rasitusta neulasille, mikä voi johtaa neulasten putoamiseen ennen aikojaan.
– Katolla kuljetettaessa kuusi saattaa myös vaurioittaa auton maalipintaa hankaamalla tai valuttamalla pihkaa. Kattokuljetukseen päädyttäessä on kuusi syytä suojata tiiviillä muovilla, pressulla tai pussilla, hän vinkkaa.
Neulaset saa putoamaan ennenaikaisesti myös pakkaamalla kuusen umpijäisenä lämpimään autoon. Vesalaisen mukaan neulaset eivät saa riittävästi kosteutta, mikäli ne sulavat runkoa nopeammin.
Varo myös pihkaa
Mikäli ajattelit laskea auton sisälämpötilan niin alas kuin mahdollista, mieti uudestaan.
– Se johtaa lasipintojen huurtumiseen, mikä on omiaan vaikeuttamaan havainnointia autosta ulos. Koska havainnointi on turvallisen ajamisen perusedellytys, matkustamossa kuljetettavan kuusen tulisikin olla valmiiksi sulanut, jolloin lämpötilan kanssa ei ole tarpeen kikkailla, Vesalainen opastaa.
Kuusen verkottamisesta ja pussittamisesta on myös se hyöty, etteivät oksat tärvele auton verhoiluja eivätkä neulaset varise autoon sisälle. Vesalainen muistuttaa, että pihkan irrottaminen verhoilusta ei ole mikään helppo juttu.
Kuljetti kuusen sitten katolla, tai auton sisällä, tulee sen pysyminen paikallaan varmistaa asianmukaisella sidonnalla.
– Oikein sidottuna kuusi pysyy paikallaan myös mahdollisessa hätäjarrutuksessa tai törmäyksessä.