EU-säännöin laskettu inflaatio eli yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin vuosimuutos oli Suomessa joulukuussa 1,7 prosenttia.
Lukema oli sama kuin marraskuun tarkennettu vuosimuutos, kertoo Tilastokeskus.
Eniten nousua kirjattiin alkoholin ja tupakan hintoihin, jotka nousivat 5,6 prosenttia vuoden takaisesta.
Elintarvikkeet ja alkoholittomat juomat kallistuivat 1,2 prosentin tahtia. Liikenteessä hinnat laskivat hiukan, 0,2 prosenttia.
Kuluttajahintojen kuukausimuutos oli joulukuussa 0,2 prosenttia. Yhdenmukaistettu kuluttajahintaindeksi poikkeaa joiltakin osin Tilastokeskuksen omasta inflaatiolukemasta.
Euroalueen yhteiseen inflaatiomittariin ei lasketa mukaan asuntolainojen tai kulutusluottojen korkoja, rahapelejä, omakotitalon palovakuutusta, kalastus- ja metsästysmaksuja tai ajoneuvoveroa.
EKP jatkanee korkojen laskemista
Koko euroalueella inflaatio oli kuitenkin nopeampaa kuin Suomessa ja kiihtyi marraskuuhun verrattuna. EU:n tilastoviranomainen Eurostat kertoi, että joulukuun lukema oli 2,4 prosenttia.
Kyseessä oli jo kolmas perättäinen kuukausi, jolloin euroalueen inflaatio kiihtyy. Vielä syyskuussa lukema asettui 1,7 prosenttiin.
Euroopan keskuspankin (EKP) tavoite on, että inflaatio asettuisi keskipitkällä aikavälillä noin kahteen prosenttiin.
EKP:ltä on odotettu seuraavaa koronlaskua 30. tammikuuta pidettävässä kokouksessa, mutta sen tielle voi vielä ilmaantua mutkia.
Suomen yleisin asuntolainojen viitekorko eli 12 kuukauden euribor on noussut maanantaina ja tiistaina. Tiistain noteeraus on 2,556 prosenttia.
Euribor on markkinakorko, joten se heijastaa markkinoiden odotuksia.
OP uskoo koronlaskuun tammikuussa
OP:n seniorimarkkinaekonomisti Jari Hännikäinen arvioi tiistaina, ettei inflaatiovauhdin kiihtyminen vaaranna EKP:n koronlaskujen jatkumista.
Tahdin kiihtymistä osattiin odottaa ja sen odotetaan jäävän väliaikaiseksi, vaikka esimerkiksi maakaasun hintavaihtelut voivat muuttaa kuvaa.
– Koronlaskujen puolesta puhuu vähitellen hellittävät hinta- ja palkkapaineet sekä euroalueen vaisu talouskuva. EKP teki joulukuun kokouksessaan varsin selväksi, että keskuspankki puoltaa jatkossakin lähtökohtaisesti maltillisia korkomuutoksia, ja ennustamme siksi koronlaskusyklin jatkuvan 0,25 prosenttiyksikön askelin, Hännikäinen sanoi tiedotteessa.
OP:ssä odotetaan, että EKP laskee talletuskorkoaan 0,25 prosenttiyksiköllä tammi-, maalis-, huhti- ja kesäkuussa niin, että talletuskorko asettuu kesäkuussa 2,0 prosenttiin.