Viimeisimmässä Helmi-kyselyssä aiheena oli pihtaaminen. Kuka pihtaa ja keneltä?
Suurin osa Helmi-kyselyyn vastanneista ei saa aivan niin paljon seksiä kuin haluaisi. Vastoin yleisiä käsityksiä miehetkin osaavat ilmeisesti pitää hillopurkkia ylähyllyllä naisen ulottumattomissa. 42 prosenttia vastaajista kertoi siis suhteen toisen osapuolen pihtaavan.
29 prosenttia tunnustautui itse pihtaajaksi ja 29 prosenttia kertoo halujen olevan parisuhteessa tasapainossa. Vastauksia saimme yhteensä 655 kappaletta.
Väsynyt mies ei jaksa sängyssäkään
Myös naiset voivat turhautua, jos parisuhteessa ei saa niin paljon seksiä kuin toivoisi. Naisten päänsärky on noussut varsin tunnetuksi käsitteeksi, mutta miehet näyttävät vetoavan väsymykseen, kun seksi ei maita.
"Odotimme yhteisen seksin kanssa avioliittoon asti ja odotusta riittikin 4 vuotta. Olin 23 ja mies 24, kun menimme naimisiin. Aluksi se oli sellaista opettelua, vaikka kummallakin oli pari kokemusta edellisestä seurustelusta, silti vuosien tauko teki tehtävänsä ja kaikki piti aloittaa alusta. Ensin se oli romanttista ja jännittävää ja seksiä oli usein monesti viikossa. Nyt 1,5 vuotta naimisissa oloa takana ja mies tekee seksistä niin romanttisen asian, että toteutuskerrat ovat paineiden alla jääneet 1-2 kertaan kuukaudessa. Mies ei tee aloitteita kuin harvoin ja romantisoi koko touhun, joten paineetkin kasvavat." Nuori vaimo
"Mies on väsynyt . En tiedä miksi, elää omassa kuplassaan. Varmaan stressi tulevista urheilukisoista. Harjoitellut jo puoli vuotta."Ihmetyttää
"Olipa nyt kyse rahasta tai seksistä..." Pinja
"Hän on kuulemma iltaisin niin väsynyt." Mie
Olen itse kadottanut haluni
Nämä vastaajat myöntävät itse pihtaavansa. Yleensä suhteiden ensimmäiset pari vuotta ovat hyvin seksintäyteisiä, jonka jälkeen parien todelliset halut vasta paljastuvat. Nimimerkki --- kuvailee, miten halut vain katoavat:
"Sitä ei voi selittää, halu vain katoaa… Hävettää, kun en halua yhtä paljon kuin hän, mutten halua tehdä asioita, joissa en ole sataprosenttisesti mukana. Hankalaa." ----
"Jostain syystä hän vain haluaa useammin, ja joskus ei vaan huvita!" Jaa-a
Seksiä on molemmille sopivasti
Joskus käy niin onnekkaasti, että molemmat haluavat parisuhteessa suunnilleen saman verran seksiä. Ainakin kyselyymme vastanneet naiset vaikuttavat tässä tilanteessa ollessaan hyvin onnellisilta.
"Harrastamme aviomieheni kanssa lähes päivittäin seksiä. Se on sopiva määrä minulle, vaikka pidänkin miestäni ultraseksikkäänä. Hän tietenkin voisi varmaan harrastaa seksiä taukoamatta, jos voisimme... " Onnellinen
"Harrastamme seksiä suunnilleen joka toinen päivä, koska lapsen nukuttaminen menee välillä liian pitkäksi, eikä ole enempää aikaa harrastaa seksiä. Himoitsemme toisiamme jatkuvasti, mutta aikaa ei ole seksiin joka päivä, mikä harmittaa." Salla
"Olen hyvin seksuaalinen nainen ja sehän sopii miehelleni oikein hyvin!" Seksuaalinen olento
Koonnut: MTV3/Helmi
Kuvat: Shutterstock