Ensitreffit alttarilla -ohjelman 11. kauden toisessa jaksossa parit menevät naimisiin. Jennin, 30, kolmas kysymys uudelle kumppanilleen Jyrkille, 39, koskee lihansyöntiä.
Ensitreffit alttarilla -ohjelman Jennille, 30, on tärkeää, että tuleva kumppani syö lihaa. 11. kauden toisessa jaksossa hänelle selviää, että hänelle valittu aviomies Jyrki, 39, on lihansyöjä. Jenni tiedustelee asiaa heti nimen ja asuinpaikan jälkeen.
– Ruokavaliokysymys oli kolmas kysymys, mitä kysyin. Hän kertoi, että hän oli ollut eilen ystäviensä kanssa pihviravintolassa, mistä sain aasinsillan todeta, että hän syö siis pihviä. Tuli sieltä sitten, että ei ole vegaani, Jenni kertoo jaksossa.
Myös Jyrki on vaikuttunut tuoreesta vaimostaan.
– Hyvä ensituntuma vaimosta. Mitä on ehtinyt juttelemaan, niin synkkaa kyllä, Jyrki sanoo jaksossa.