Kun tyttöystävä oli Suomessa, norjalaishiihtäjä viritti makuuhuoneeseen todellisen yllätyksen

Petter Myhr ei ole vielä maailmancupissa hiihtänyt, mutta hän lyö itseään tosissaan likoon. Norjalainen jopa yllätti tyttöystävänsä, juoksija Selma Löchen Engdahlin viime kesänä.

Myhr ajatteli teini-ikäisenä lupauksena, että hän hiihtäisi jo varhain maailmancupissa, MM-kisoissa ja olympialaisissa. Hän sanoo Norjan yleisradioyhtiö NRK:lle ajatelleensa pääsevänsä huippukisojen makuun jo ennen kuin hän olisi "seniori".

Norjan maastohiihdon taso on kuitenkin tunnetun hurja. Myhr on tätä nykyä 23-vuotias eikä ole vieläkään maailmancupissa debytoinut. Hän on parhaimmillaan sijoittunut Norjan cupin kilpailussa 13:nneksi ja maailmancupin alapuolella olevan Scandinavia-cupin kisassa 22:nneksi.

Myhr uskoo, että jos hän olisi Ruotsin kansalainen, hän olisi jo maailmancupia sivakoinut. Valmennustöitä tekevä ja kokopäiväisesti opiskeleva norjalainen harjoittelee yli 1 000 tuntia vuodessa ja satsaa lajiin todella intohimoisesti. Hän unelmoi hiihtävänsä MM-kisoissa jo Trondheimissa ensi vuonna.

"Tietyillä alueilla vähän äärimmäinen"

Myhrin tarmoa kääntää kiviä kehityksensä eteen kuvaa tarina viime kesältä. Kun hänen kumppaninsa, juoksija Selma Löchen Engdahl, oli kilpailemassa yleisurheilun alle 23-vuotiaiden EM-kisoissa Espoossa, Myhr oli tehnyt muutoksia parin makuuhuoneeseen. Hän oli virittänyt sängyn yhteyteen happi- eli alppiteltan. 

Alppiteltoilla voidaan säädellä hengitettävän ilman happipitoisuutta vastaamaan vuoristo-olosuhteita. Vuoristoharjoittelulla voidaan parantaa veriarvoja ja suorituskykyä.

Teltta tuli Suomesta kotiin palanneelle Engdahlille "todellisena yllätyksenä".

– Hän on tietyillä alueilla vähän äärimmäinen mutta hän on aika luova, Engdahl, 22, kuvailee kumppaniaan.

Engdahl kertoo parin keskustelleen alppiteltoista, mutta "he eivät olleet täysin samaa mieltä".

"Kaikkia sairaita juttuja"

Norjan olympiaorganisaatio Olympiatoppen ohjeistaa urheilijoita olemaan simuloimaan korkeutta itsenäisesti, koska "on vain vähän tieteellistä näyttöä siitä, että sillä olisi suurimmassa osassa tapauksia positiivinen vaikutus suoritusykykyyn".

Myhr puolestaan sanoo olevansa "erittäin kiinnostunut testaamaan kaikkia sairaita juttuja, jotka voivat parantaa suorituskykyä mutta ovat tietysti sallittuja". 

Alppiteltta lähti joka tapauksessa "suhteellisen nopeasti" pariskunnan asunnosta, koska se aiheutti paljon melua ja häiritsi yöunia.

Suomalaisurheilijoista alppitelttaa ovat viime vuosina käyttäneet esimerkiksi kestävyysjuoksija Topi Raitanen, kävelijä Aku Partanen ja soutaja Joel Naukkarinen.

Lue myös:

    Uusimmat