Tänään tulee kuluneeksi tasan kaksi vuotta kuningatar Elisabetin kuolemasta. Prinssi William ja Catherine päättivät muuttaa lähemmäs kuningatar Elisabetia ennen tämän kuolemaa vuonna 2022 tukeakseen kuningatarta ja voidakseen viettää arvokasta yhteistä aikaa Williamin isoäidin kanssa.
Vuonna 2022 prinssi William ja prinsessa Catherine, joka tuohon aikaan oli vielä herttuatar, päättivät muuttaa lapsineen Lontoon Hyde Parkin laidalla sijaitsevasta Kensingtonin palatsista Windsorissa sijaitsevaan Adelaide Cottageen. Kensingtonin palatsi pysytteli pariskunnan virallisena palatsina, mutta perheen koti sijoittui tuolloin Windsoriin.
Tuoreessa kirjassaan Catherine – Walesin prinsessa kuninkaalliskirjailija Robert Jobson kertoo liikuttavan syyn sille, miksi pariskunta päätti muuttaa perheensä Windsoriin.
Kirjan mukaan William halusi muuttaa, jotta hän olisi perheineen lähempänä iäkästä isoäitiään kuningatar Elisabetia, jonka oma puoliso prinssi Philip menehtyi 99-vuotiaana huhtikuussa 2021. Catherinen kerrotaan olleen myös vahvasti idean kannalla.
Erään kuninkaallisen lähteen mukaan William tiedosti, että hänen aikansa isoäiti Elisabetin kanssa oli arvokasta. Lähde kertoo Williamin olleen hyvin mielissään, kun hän ja Catherine tekivät päätöksen asiasta yhteisymmärryksessä pariskuntana.
– Catherine ymmärsi, että Williamille oli tulevana kuninkaana hyvin tärkeää, että hän olisi fyysisesti lähempänä isoäitiään tämän elämän viimeisinä aikoina, kun Williamia tarvittiin tukemaan sekä Elisabetia että isäänsä (Charlesia).
– Sillä todella oli merkitystä. He olivat säännöllisesti yhteydessä, näkivät toisiaan kasvotusten ja puhuivat puhelimessa useita kertoja viikossa, mikä teki heistä entistä läheisempiä.
Lue myös: Muistatko vielä? Lontoon olympialaisten avajaisissa nähtiin jättiyllätys, jonka takana oli kuningatar Elisabet: "Hän laittoi itsensä likoon"
Williamin tuki isoäidilleen oli kertoman mukaan kuningatar Elisabetille hyvin arvokasta ja tärkeää. Lähteet kertovat kuningattaren puhuneen suljettujen ovien takana vähintään epäsuoraan siitä, että hän tunsi olonsa yksinäiseksi puolisonsa Philipin menehdyttyä.
Adelaide Cottage sijaitsee noin 10 minuutin ajomatkan päässä Windsorin linnasta, jossa kuningatar Elisabet pääasiassa asui elämänsä viimeisinä vuosina. Kuningatar menehtyi 96-vuotiaana 8. syyskuuta vuonna 2022. Hän kuoli Skotlannissa Balmoralin linnassa, joka oli kuningattarelle erityisen tärkeä ja rakas paikka.
Williamin ja Catherinen lapset prinssi George, 11, prinsessa Charlotte, 9, sekä prinssi Louis, 6, käyvät koulua Lambrookissa, joka sijaitsee noin vartin ajomatkan päässä perheen kodista. Toinen syy perheen muutolle lähteiden mukaan oli, että William ja Catherine halusivat rauhallisemman kasvuympäristön lapsilleen.
Adelaide Cottagessa ei asu viisihenkisen perheen lisäksi lainkaan henkilökuntaa, vaan perheelle työskentelevät asuvat muualla. Myös perheen pitkäaikainen lastenhoitaja Maria Teresa Turrion Borrallo asuu nykyään muualla, vaikka hän asui Williamin ja Catherinen perheen kanssa samassa kiinteistössä ennen muuttoa kahdeksan vuoden ajan.
Lähde: People