Kuria vaativa perussuomalaisten kansanedustaja kieltäisi kännykät kouluissa – nämä asiat esteenä

Houkuttaako puhelimen käyttö lapsia koulupäivän aikana 1:50
Metsolan ala-asteella Helsingissä on sovittu yhdessä oppilaiden vanhempien kanssa, että kännykkää ei kaiveta koulupäivinä esiin. Mitä säännöstä pohtivat oppilaat?

Perussuomalaisten Ari Koponen haluaa kieltää mobiililaitteet kouluissa.

Perussuomalaisten kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Ari Koponen haluaa kännykät pois peruskouluista, hän kertoo tiedotteessaan.

Koposen mukaan jo pitkään järkkynyt koulurauha tulisi saada takaisin. Koposen mukaan kännyköiden kieltäminen peruskouluissa olisi yksi tärkeimmistä toimista, joilla koulurauhaa saadaan edistettyä.

– Nyt on tekojen aika. Käsien levitteleminen ja asioiden selvitteleminen ei enää auta, vaan kuri kouluihin on saatava. Koulut tulee rauhoittaa oppimiseen. Kyllä sitä älyluuria saa ihan tarpeeksi vapaa-ajalla räplätä, Koponen sanoo tiedotteessaan.

Koponen kertoo jättäneensä eduskunnalle toimeksiannon, jossa selvitetään kännyköiden käytön kieltoa peruskouluihin. Tiedotteessa todetaan, että osaltaan aloitetta tukee myös hallitusohjelman kirjaus, jonka mukaan hallitus voi tehdä tarvittavia lainsäädäntömuutoksia. Niillä voitaisiin nykyistä tehokkaammin rajoittaa esimerkiksi mobiililaitteiden käyttöä koulupäivän aikana ja näin vahvistaa oppilaiden keskittymistä opetukseen.

– Alkaa oppikin menemään perille, kun saadaan turhat ärsykkeet pois häiritsemästä. Peruskoulu ei kestä enää uudistusvimmaisia päätöksiä mitä on ideologian sokaisemana runnottu läpi aiemmin, Koponen toteaa.

Laki ja perusoikeudet täyskiellon esteenä

Nykyisen lainsäädännön nojalla koko koulupäivän kattavaa kännykkäkieltoa ei voi asettaa. Tällä hetkellä lainsäädännöllä on rajoitettu kännykänkäyttöä oppituntien aikana. 

Kännyköiden käytön rajoittamiseen liittyvät myös perusoikeudet, jotka kuuluvat aikuisten lailla lapsillekin. Perusoikeuksista ei voida sopimuksella luopua oppilasta tai huoltajaa sitovasti, muistuttaa Opetushallitus.

Toukokuussa 2023 opetusneuvos Laura Francke Opetushallituksesta kertoi MTV Uutisille huomanneensa opettajien ja rehtoreiden viestittelystä, että kansallista ohjeistusta mahdollisesti tarvittaisiin. Hänen mukaansa opettajien valtuudet rajoittaa mobiililaitteiden käyttöä ovat rajalliset.

– Perusopetuksessa, lukiossa ja ammatillisessa koulutuksessa voi järjestyssäännöissä lain mukaan kieltää oppitunnin aikaisen häiritsevän käytön. Häiritseväksi käytöksi katsotaan kaikki muu, mikä ei liity opetukseen, Francke totesi tuolloin.

– Eli jos oppilas häiritsee omaa tai toisen keskittymistä, tai häiritsee opettamista, se on häiritsevää käyttöä. Kännykkä voidaan perusopetuksessa ottaa häiritsevänä esineenä pois, jos kehotukset ja kiellot eivät riitä, hän lisäsi.

Lue myös:

    Uusimmat