Kuu sai erilaisia värejä yötaivaalla – katso lukijoiden kuvat osittaisesta kuunpimennyksestä

Kuun pimennys, lukijan kuva
MTV Uutisten lukija taltioi kuunpimennyksen.
Julkaistu 17.07.2019 10:45
Toimittajan kuva

Carlos Sunila

carlos.sunila@mtv.fi

Viime yönä Suomessa koettiin osittainen kuunpimennys. Esimerkiksi Twitter on täyttynyt ihmisten ottamista kuunpimennyskuvista.

Tähtitieteellisen yhdistys Ursa kertoi eilen, että syvimmän pimennyksen aikaan yli puolet kuun pinnasta on Maan täysvarjon peitossa. Tämä tapahtui noin puoli yhdeltä yöllä.

– Lähellä horisonttia oleva kuu näyttää kellertävältä tai punertavalta, sillä ilmakehä sirottaa sen valosta sinisiä sävyjä pois. Tästä syystä myös auringonlaskut ja -nousut punertavat. Kuu saattaa punertua vielä lisää ilmassa olevien epäpuhtauksien, kuten kosteuden tai metsäpalojen noen vuoksi, joten pimennyksen syvimmässä vaiheessa oleva kuu näyttänee kuparinkarvaiselta, ja sen pimentynyt yläreuna on selvästi alaosaa tummempi, lähes musta, Ursa kertoi eilen.





Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Täydellistä kuunpimennystä ihailtiin Suomessa tammikuussa. 

Tuoreimmat aiheesta

Kuu