Kuubalaiset ovat hyväksyneet samaa sukupuolta olevien avioliitot ja adoptiot sekä sijaissynnyttäjien käytön viikonlopun kansanäänestyksessä, maata hallitsevan kommunistisen puolueen vaaliviranomaiset kertoivat maanantaina.
Alustavien tulosten mukaan noin 66 prosenttia äänestäneistä kannatti lakimuutosta. Koska hyväksyntään riittää yli puolet annetuista äänistä, ei tulos enää voi muuttua laskennan edetessä.
Lue myös: Sukeltajat yrittävät pelastaa koralliriuttaa Kuubassa – irronneista korallinpaloista kasvatetaan uutta riuttaa
Uusi perhelaki merkitsee valtavaa muutosta maassa, jossa homoseksuaalisuudesta rankaistiin vielä 1960- ja 1970-luvuilla työleirituomioilla.
Kansanäänestys uudesta perhelaista osui samaan aikaan saarivaltiota riivaavan talouskriisin kanssa, joka on pahin laatuaan kolmeen vuosikymmeneen.
Lue myös: Yhdenvertaisuusvaltuutettu patistaa puuttumaan seksuaalivähemmistöjen häirintään
Kansanäänestyksen epäiltiinkin tarjoavan oppositiolle mahdollisuuden osoittaa vastustusta hallituksen toimille. Toisinajattelijat kehottivatkin ihmisiä joko vastustamaan lakiesitystä tai pidättäytymään äänestyksestä.