Upeaääninen laulajakomistus voi nyt paremmin henkisesti ja fyysisesti.
VIDEOLLA: Antti Railio vieraana Huomenta Suomessa!
Laulajatähti Antti Railio on tehnyt mittavan elämäntapamuutoksen, jonka myötä hän on parissa vuodessa karistanut painoaan peräti 70 kiloa. Urakka on vaatinut paljon mieheltä niin henkisesti kuin fyysisestikin.
– Viimeiset kilot ovat hankalampia. En seuraa enää kiloja. Nyt seurataan peiliä. Tarkoituksena on tehdä sellainen mies, mikä olen aina halunnut olla, Railio kertoo.
Mies löysi muutama viikko sitten uuden rakkauden. Elämäntaparemontti on vasta rakastuneelle miehelle ollut mieluisa.
– Kun olen rakastunutkin tässä, niin kaikki on nyt hyvin, laulaja kertoo.
Kuntoilu on auttanut myös mielenterveysongelmiin
The Voice Of Finland 2013 -voittaja on kertonut avoimesti mielenterveysongelmistaan. Hän on kertonut sairastaneensa varhaisnuoruudesta asti kaksisuuntaista mielialahäiriötä.
Tähän ovat liittyneet paniikkikohtaukset ja masennus. Kuntoilu on auttanut myös avoimen miehen mielentilaan.
– En ole lääkkeitäkään syönyt yli puoleentoista vuoteen. Urheilu on auttanut, Railio avautuu.
Onnellinen mies keskittyy nyt hyvinvointinsa lisäksi musiikkiin.