Yahoo kysyi ex-tupakoitsijoilta, mikä sai heidät lopettamaan tupakanpolton. Kenties nämä tarinat rohkaisevat niitä, jotka kamppailevat lopettamispäätöksensä kanssa.
Jon Parks poltti seitsemän vuoden ajan noin 5–6 tupakkaa päivässä.
– Tiesin pystyväni lopettamaan, jos yrittäisin, mutta minulle todettiin, että kaikki sanovat niin, Jon kertoo.
Lopulta mies lopetti tupakanpolton kuin seinään. Lopettaminen oli aluksi tuskaista, sillä tupakoinnista oli ehtinyt muodostua rutiini, josta oli vaikea luopua.
Jon poltti tupakkaa viedessään koiran ulos aamuisin, ajaessaan töihin ja sieltä kotiin, lounaan jälkeen ja kahvintauon yhteydessä. Tupakkapaikat olivat myös paikkoja, joissa pystyi sosialisoitumaan helposti työkavereiden kanssa.
Lopettamispäätöksen jälkeen Jon helpotti oloaan suurella määrällä kahvia ja purukumia. Hän onnistui lopulta, kun hän muutti ajatteluaan niin, että sen sijaan että hän lopettaisi tupakanpolton, hän vain luopuisi pahasta tavasta.
Jon pääsi eroon tupakasta muutama vuosi sitten eikä ole polttanut enää sen jälkeen.
LUE MYÖS: Oho! Nyt 25 kuppia kahvia päivässä onkin ihan ok määrä – "ei vaikuta sydämen terveyteen
Esteettiset syyt auttoivat
Beverly Friedmannia alkoi etoa tupakan voimakas haju kodin tekstiileissä ja vaatteissa.
Etenkin stressaavina päivinä nainen poltti tupakkaa tavallista enemmän, mikä myös heijastui hänen vaatteissaan entistäkin vahvempana tuoksuna.
Hajun ja terveydellisten syiden lisäksi lopettamisen taustalla olivat myös esteettiset ja jopa pinnalliset syyt.
– Sen lisäksi, että haluan välttää tupakoinnin aiheuttamia sairauksia, haluan säilyttää kauniin ihon, hyvät hampaat ja hiukset, Beverly luettelee.
Beverly onnistui tupakoinnin lopettamisessa kahdessa kuukaudessa. Hän vierotti itsensä irti tupakasta aluksi sähkötupakan avulla.
Kaksi vuotta sitten tupakoinnin lopettanut nainen on edelleen savuton.
LUE MYÖS: Tuplasti tehokkaampi kuin nikotiinipurkka – tutkimus paljasti toimivan keinon tupakoinnin lopettamiseen, haitat hyvä tiedostaa
Ikä tulee vastaan
Ian Jackson yritti päästä eroon tupakasta useita kertoja siinä onnistumatta. Lopulta ikääntyminen toi vauhtia päätöksentekoon.
– Joku kertoi minulle, että jos lopetan 30 ikävuoteen mennessä, tupakoinnin aiheuttamat vaikutukset poistuvat ennen pitkään elimistöstäni. Se oli tavoitteeni, Ian avaa ajatustaan.
LUE MYÖS: Lopetitko tupakoinnin keuhkosyövän pelossa? Tutkijoilla on huonoja uutisia
Nuori mies vähensi tupakointia onnistuneesti tavoitteensa mukaisesti. Hieman myöhemmin Ian kuitenkin havahtui siihen, että hän oli 31-vuotias ja poltti edelleen tupakkaa.
– Odotin jotain, joka olisi saanut minut lopettamaan, Ian perustelee epäonnistumistaan.
Lopullinen lopettamispäätös tapahtui yhdessä yössä. Ianin ystävä kertoi tupakoineesta isästään, joka tarvitsi hengittääkseen erillistä happisäiliötä. Ian lopetti tupakoinnin kuin seinään, sillä hän ei halunnut samanlaista kohtaloa.
Kaksi viikkoa kestäneistä univaikeuksista huolimatta tupakanpolton lopettaminen oli helppo ja oikea päätös.
Terveydelliset syyt
Robert Barrows sai elämänsä opetuksen lääkärikäyntinsä aikana.
– Minulla oli pieni yskä, ja rintaani sattui aina, kun yskäisin. Lääkäri kävi 20 minuutin ajan läpi sukuni sairaushistoriaa ja luetteli kysymystensä lomassa erilaisia sairauksia sydänkohtauksista aivohalvaukseen, Robert muistelee.
Sairauskertomusten läpikäymisen jälkeen lääkäri testasi miehen keuhkojen tilavuuden. Selvisi, että Robert kykeni käyttämään vain 70 prosenttia keuhkojensa kapasiteetista tupakanpolton vuoksi.
Lääkärissä käyminen riitti, sillä Robert lopetti tupakanpolton samantien eikä ole polttanut yhtäkään savuketta sen jälkeen.
LUE MYÖS: Keuhkosyöpään kuollut mies varoittaa muistokirjoituksessaan koskettavasti tupakoinnin vaaroista: "Olin idiootti, joka teki saman tyhmän päätöksen päivästä toiseen"
Leikkaus auttoi luopumisessa
Douglas Jonesin jalka operoitiin leikkauksella, ja miehen tuli olla polttamatta muutaman päivän ajan kirurgisen toimenpiteen jälkeen.
Vaikka Douglas oli varma, että hän palaa entisiin tapoihinsa heti siihen luvan saatuaan, toisin kävi. Mies halusi vieroittaa itsensä irti tupakasta, sillä muutaman päivän savuttomuus oli käynyt niin helposti.
Ketjupolttaja rajoitti aluksi tupakointiaan siten, että hän poltti yhden tupakan tunnin aikana, sitten yhden tupakan päivän aikana ja lopulta hän polttikin yhden tupakan koko viikon aikana.
Douglasin mukaan lopettaminen on helpompaa, kun pitää itsensä kiireisenä eikä ajattele tupakanpolttoa.
Uusi rakkaus toi stopin
Abe Navas lopetti tupakanpolton alkuvuodesta 2017. Ensimmäinen kuukausi oli todella vaikeaa aikaa: mies ei pystynyt edes katsomaan elokuvia tai tv-sarjoja, joissa ihmiset tupakoivat, jotta hänen mielihalunsa eivät olisi kasvaneet liian suuriksi.
LUE MYÖS: "Se, mitä emme syö, tappaa meidät" – huono ruokavalio aiheuttaa jo enemmän kuolemia kuin tupakointi
Lopettamispäätöksen taustalla olivat aluksi terveydelliset syyt.
– Minulla oli todella epäterveelliset elämäntavat, ja halusin päästä kuntoon uudestaan, Abe perustelee.
Miehen lopettamispäätöksen sinetöi kuitenkin uusi rakkaus, sillä hänen puolisonsa ei siedä tupakanpolttoa – ja mitäpä sitä ei tekisi rakkauden tähden?
Lähde: Yahoo