Kuusikymppinen mies vangittu epäiltynä alaikäisen parituksesta – seksiä uhrilta ostaneiden tilanne auki

Päijät-Hämeen käräjäoikeus on vanginnut 64-vuotiaan miehen todennäköisin syin epäiltynä törkeästä parituksesta.

Epäillyn rikoksen tekoaika on kesäkuun lopulta elokuun alkuun, käy ilmi käräjäoikeuden vangitsemistiedoista.

Tutkinnanjohtaja Jari Kiiskinen sanoo STT:lle, että uhri on yli 16-vuotias, mutta alle 18-vuotias. Tästä syystä asiassa ei tutkita esimerkiksi lapseen kohdistuvia seksuaalirikoksia. Niissä niin sanottu suojaikäraja on 16 vuotta.

Teosta epäilty mies on kotoisin Orimattilasta.

Poliisi tutkii myös paritukseen liittyvää taloudellista hyötyä ja suunnitelmallisuutta.

Poliisille tehtiin syyskuun lopussa ilmoitus epäillystä paritusrikoksesta.

Kiiskinen ei vielä ota kantaa seksiä ostaneiden ihmisten määrään tai siihen, ovatko he voineet syyllistyä rikokseen.

– En tässä vaiheessa vielä ota kantaa siihen ostajien osuuteen. Heidän osalta ratkotaan vielä asiaa eteenpäin. Ostajien osalta se menisi seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäyttönä, mutta sellaista tutkintaa ei ole vielä käynnistetty, Kiiskinen sanoo STT:lle.

Poliisi ei aio kertoa tapahtuman tarkempia yksityiskohtia uhrin yksityisyyden suojelemiseksi.

Syyte jutussa tulee nostaa 28. helmikuuta 2025 mennessä.

Lue myös:

    Uusimmat