Ruotsalainen jääkiekkoseura Kiruna IF pelaa ensi kaudella paidoissa, jotka loistavat sateenkaaren väreissä seksuaalivähemmistöjen nimissä.
Riemunkirjaviin sotisopiinsa pukeutuneet pelaajat kertoivat uusista kuvioista seuran kotikaupungissa Kiirunassa torstaina.
He tulevat puhumaan kouluilla ja osallistumaan tapahtumiin, joissa pyritään kasvattamaan ymmärrystä ja hyväksyntää ihmisten erilaisuuksien ja samanlaisuuksien suhteen. Esimerkillään seura haluaa ehkäistä kiusaamista ja syrjintää sekä tarjota nuorille yhtäläisen mahdollisuuden kiekkoiluun.
– Kun äijämäisimmän kaupungin äijämäisimmässä urheilulajissa astutaan esiin, muutkin toivottavasti innostuvat pian, seuran tiedotteessa sanottiin perjantaina.
Tavoitteena on Ruotsin homojen, lesbojen, biseksuaalien ja transsukupuolisten henkilöiden liiton RFSL:n sertifikaatti, jonka edellytyksenä on hyvä työympäristö ja kunnioittava kohtelu edellä mainittujen ryhmien näkökulmasta.
Urheiluseuroille kyseistä sertifikaattia ei ole aiemmin myönnetty.
Ruotsin kolmannella sarjatasolla pelaava KIF on aiemmin esiintynyt punavalkoisissa.