”Kekkonen hiihtää, Kekkonen kalastaa, mutta kuinka käy Kekkoselta rock´n roll”, lauloi underground-yhtye Suomen talvisota 1970-luvun alussa. Tamminiemen museon valokuvanäyttely todistaa, että olisi irronnut myös rock, koska koko kansan Urkki nautti julkisuustempuista. Näyttely 25 vuotta hallinneesta presidentistä kuvaa häntä arjessa ja myös humoristisin sävyin.
Urho Kaleva Kekkonen, UKK ja kansan keskuudessa Urkki, valittiin Suomen tasavallan presidentiksi vuonna 1956. Voisi sanoa, että hänet kulutettiin loppuun, koska hän ei enää loppuvaiheessa osannut luopua vallastaan. Niinpä tämä toteemi kaatui sananmukaisesti suorilta jaloiltaan. Hän erosi tehtävästään syksyllä 1981 ilmoituksella, johon likipitäen muistinsa menettänyt presidentti oli raapustanut nimensä – henkilääkärinsä ohella.
Presidentti Kekkonen kerttoi VIP-lehdessä joulukuussa 1973, että rakkaimmat tossunsa hän on saanut joululahjaksi pojantyttäreltään Sallalta. Kuva: Kari Laakso.
Kekkonen, Kekkonen, ikuinen Kekkonen
Uran loppu ei ollut kaunein, mutta ura presidenttinä sitäkin kultaisempi. Hän oli 1950–1960-luvuilla syntyneille ikuinen. Lasten sanonnan mukaan ”Suomen presidentti on Kekkonen ja hänet valitaan joka kuudes vuosi.”
Urho Kekkosesta kasvoi ikoninen hahmo, joka rakasti valtaa ja julkisuutta. Poliitikot palvoivat häntä – paitsi laitaoikeisto, joka kävi epätoivoista taistelua UKK:ta ja hänen hoviaan vastaan. Presidentti asetti vastustajansa tiettyyn laatikkoon ja sulki kannen.
Suomen politiikkaa ja henkistä ilmastoa hallitsi UKK:n aikakaudella aivan ylivertaisesti suhteemme Neuvostoliittoon. Sodan arvet olivat pitkään kipeät. Suhde oli varsin jakomielinen: vaalittiin ”ystävyyttä ja yhteistyötä” ja samalla Neuvostoliitto kyttäsi, valuuko Suomi lännen leiriin.
Amerikan silinterihatussa ja punalipun varjossa
Naapurimme sekaantuminen Suomen sisäpolitiikkaan ja ”sopivien” hallitusten valitsemiseen näyttää nykypäivänä demokratian irvikuvalta. Kokoomus ei kelvannut hallitukseen 20 vuoteen, vaikka se menestyi vaaleissa ja monet puolueen nokkamiehet hiihtivät Urkin perässä, minkä ehtivät.
Kekkonen kalasti lohia Pohjois-Islannissa 16.8.1975. Kuva: Kari Santala.
Aggressiivisen itänaapurin uhka oli tuolloin todellinen ja peliä oli pelattava. Tässä UKK oli taitava ja siksi häntä pidettiin korvaamattomana idänsuhteiden takaajana. Suomen mantroja olivat ”puolueettomuuspolitiikka”, ”sovittelu idän ja lännen välillä” ja Kekkosen lause: ”Suomi ei ole maailmanpolitiikassa tuomari, vaan lääkäri”.
Samaan aikaan Kekkonen esiintyi Setä Samulin silinterissä, tämäkin kuva löytyy Tamminiemen näyttelystä. Tällaisin elein hän yritti muistuttaa, että Suomi ei marssi punalipun tahdissa.
Mediakin suojeli – ja konttasi
Ajalle oli kuvaavaa myös se, että valtamedialla oli tapana julkaista Kekkosen lausunnot sellaisenaan, venettä ei keikutettu. Pahimmillaan se johti siihen, että media vaikeni Kekkosen muistihäiriöistä ja työkyvyttömyydestä tämän uran loppupuolella, vaikka presidentti puhui jo sekavia ja kaatuili matkoillaan median läsnä ollen.
Kekkosen jälkeen vuonna 1982 presidentiksi valittiin Mauno Henrik Koivisto ja lakimuutoksella kaudet rajoitettiin kahteen, siis maksimissaan 12 vuoteen. Koivistosta tuli liki yhtä suosittu kansan presidentti. Hänen työtään helpotti maailman raju muutos.
Neuvostososialismin kuolonkorina alkoi Koiviston valinnan aikoihin. Suomi alkoi opetella normaalia parlamentarismia ja kokoomus, tuo ”piikki kommunistien lihassa” nousi viimein jopa pääministeripuolueeksi vuonna 1987. Mediakin myönsi itsesensuurinsa ja sananvapautemme alkoi löytää länsimaisia latuja.
Kalastusta, kansaa ja kaunottaria
Tamminiemen Katse Kekkoseen -näyttelyssä ei vatvota politiikkaa, joskin se tulee remakasti esiin valokuvissa, kuten lehtikuvajournalismin tehtävä onkin. Kekkonen todellakin hiihtää, kalastaa, saunoo, ottaa kuppia – ja nauttii vallastaan niin kansan, poliitikkojen kuin viehättävien naisten seurassa.
Kuva: Pentti Vänskä.
21 kuvaajan näyttelyssä on esillä useita helmiä, jotka kiteyttävät UKK:n suurmiehen roolia. Näyttelyn koonnut Kansallismuseon amanuenssi Raija Linna poimii oman suosikkinsa. Siinä UKK on kuvattu vaalikampanjansa katsomossa takaapäin, vain tummana siluettina.
Kekkonen seurasi Jyväskylän Työväen naisvoimistelijoiden esitystä vaalikampanjastartissaan 14.12.1967. Kuva: Jorma Blomqvist.
– Kun kansa oppi tuntemaan presidentin, ei häntä enää tarvinnut kuvata kasvoista. Jokainen tunnisti tuon kaljun kallon muodosta, kuka siinä istuu, naurahtaa Linna.
Linna muistuttaa, että UKK tarjosi kuvaajille tempauksiaan, joilla kuvaajat myivät lehtiä. Se oli yhteispeliä. UKK istuu pallotuolissaan puku päällä ja balettitossut jalassa. Kuva julkaistiin lukuisia kertoja.
– Hän oli saanut ne lapsenlapseltaan, kehui niitä kovasti ja kertoi pitävänsä sisätossuina, kertoo Linna.
Kuva: Kari Laakso.
Kuvan äärellä voi vain kysyä, kenellä nykypoliitikolla olisi pokkaa ryhtyä moiseen hullutteluun.
Taateliviinin voimalla taatelipalmuun
Näyttelyssä on kuvia myös historiaan jääneestä palmuun kiipeilystä Tunisiassa vuonna 1965. MTV Uutisilla oli kunnia tavata kuvien ottaja Stina Mäenpää. Hän on näyttelyn ainoa naiskuvaaja.
5:58
MTV Uutiset kävi jututtamassa Mäenpäätä valokuvanäyttelyn tiimoilta.
Mitä Tunisiassa oikeasti tapahtui, kun Urkki kiipeää palmuun sukkasillaan ja puvunhousut jalassa?
Kuva: Stina Mäenpää
– Suurin osa kuvaajista oli jo lähtenyt seuraavaan kohteeseen, mutta -huomasin, että Kekkonen on heti aamusta hyvällä tuulella ja lähdössä palmuviljelmälle. Vuokrasin kuvaajakollegoideni Kalle Kultalan ja Pertti Jenytinin kanssa auton ja seurasimme presidenttiä. Aina voisi sattua jotain jännää.
– No perillähän tarjottiin taateliviiniä ja hetken päästä presidentti oli jo kiipeämässä palmuun. Hän katseli aikansa paikallisia työntekijöitä, jotka heittelivät puista alas kypsiä taateleita. Kekkonen riisui kengät pois ja meni perässä.
– Adjutantit seisoivat kauhusta jäykkinä, mutta paikallisviranomaiset ryntäsivät puun juurelle.
Urkki ei pudonnut.
Kaikkea ei kerrota...
Stina Mäenpää muistaa Kekkosen hyväntuulisena ja ystävällisenä ihmisenä. Mäenpää nauraa, että tunnetulla naisten hurmurilla aikaa huomioida nuori kuvaajatar.
– Hän tervehti aina iloisesti, mutta ei mitään sen kummempaa. No kyllähän Kekkosen reissuilla tuli nähtyä kaikenlaista. Niistä ei jälkipolville kerrota.
– Muistoni ovat hyviä. Vaikka ala oli hyvin miesvaltainen, myös mieskollegani olivat ystävällisiä ja hyvin käyttäytyviä.
Yhtä asiaa – siis vain yhtä – Stina Mäenpää Kekkosessa harmittelee.
– Kalaan hän lähti aina aamuyöstä, kolmen tai neljän aikaan. Se meitä kuvaajia ärsytti, mutta oli vaan noustava ja mentävä mukaan.
Kuva: Helge Heinonen.
Näyttelyssä kalastetaan myös paljon. Yhdessä ruudussa Urkki pilkkii etualalla ja takana avustaja on kontallaan naama kiinni jäässä. Kuva on aivan koominen.
– Taitaa olla joku sotilas, joka on siinä laitettu tarkkailemaan pilkkireiästä kalojen liikkeitä. Tiedä sitten, miten hyödyllistä tuollainen on, nauraa amanuenssi Raija Linna.
Ehkä hän haki Urkille saalista.