Silmäleikkauksen tarvitseva pikku-Mahasa, äitinsä rintaa imevä Gospel-vauva, koulun alkua odottava miehenalku Mohamed. Turvapaikanhakijat eivät ole pelkästään nuoria miehiä.
MTV Uutiset tapasi perheitä Vihdissä avatussa vastaanottokeskuksessa.
Riuttarannan tiistaina avatussa vastaanottokeskuksessa Vihdissä on vilkasta. Keskuksessa on 130 ihmistä ja pelkästään perheitä.
Suurin osa Riuttarannan asukkaista on Irakista. Perheitä on tullut myös Syyriasta, Afganistanista, Jemenistä, Kuwaitista, Nigeriasta ja Somaliasta.
Lapsia Riuttarannassa on siis kymmeniä. MTV Uutiset tapasi heitä ja heidän perheitään.
"Nigeriassa ei ole ketään"
Nigerialainen Osaroso Omoruyl tuli kahden lapsensa kanssa Suomeen Italiasta, minne hän oli muuttanut vuosi sitten miehensä perässä.
Miehen ryhtyi väkivaltaiseksi ja Osaroson piti päästä pois.
Omoruylien perhe tuli Suomeen Italiasta pakoon perheen väkivaltaista isää.
– Asiat muuttuivat huonoiksi sen jälkeen, kun muutimme lasten kanssa Italiaan. Mieheni alkoi tapella sekä haukkua ja hakata minua. Halusin lähteä lasteni kanssa ennen kun hän tappaisi minut, Osaroso sanoo.
Perheen matka Suomeen taittui junalla ja lopuksi lautalla Tukholmasta.
– Matka oli pitkä ja hyvin vaikea, Osaroso sanoo.
Esikoistytär, 9-vuotias Goodness, puhuu äidinkielensä lisäksi myös englantia ja ehtipä hän oppia hieman italiaakin.
Goodness auttaa toimittajaa kirjoittamalla kauniilla käsialalla muistiin itsensä ja pikkusiskonsa nimen.
Goodness, kuten muutkin vastaanottokeskuksen lapset ja aikuiset, odottaa kovasti koulun alkua ja suomen kielen oppimista.
6-kuukautinen pikkusisko Gospel sen sijaan keskittyy vielä toistaiseksi ympäristönsä hurmaamiseen.
Gospel on hyväntuulinen ja -tuoksuinen nappisilmä.
– Haluan jäädä Suomeen, löytää täältä töitä ja mennä ehkä kouluunkin. Haluan vain olla lasteni kanssa, miestäni en halua enää nähdä. Nigeriassa minulla ei ole ketään, kertoo tyttöjen äiti.
Mahasan silmät huolestuttavat
Irakilaiset Ahmed Rashed ja hänen vaimonsa Assel Mnther ja 3-vuotias tyttärensä Mahasa Ahmed saapuivat Eurooppaan Turkista Kreikkaan lautalla.
– Pelkäsimme kuolevamme. Meitä oli 60 ihmistä samassa veneessä.
3-vuotiaan Mahasan menoa näköongelmat eivät tunnu haittaavan.
Loppumatka taittui junalla. Nyt perhe on onnellinen päästyään Suomeen.
– Matka oli hankala. Emme tienneet pääsisimmekö perille.
– Haluamme hyvän elämän. Suomi on rauhallinen ja turvallinen maa. Irakissa ollessamme kuulimme, että lastenhoito ja koulut ovat hyvät, ja että tämä on demokraattinen maa, hyvä perheille.
Pienellä Mahasalla on ongelma näkönsä kanssa, hän katsoo kieroon. Vanhemmat kyselevät huolissaan, voisiko vaivalle ehkä tehdä täällä jotain.
Vastaanottokeskuksen väki lupaa, että terveydenhoitaja tutkii tytön ja sitten mietitään, mitä silmille voidaan tehdä.
Mahasa pelaa mielellään jalkapalloa vastaanottokeskuksen kentällä.
Äiti puolestaan tiedustelee, voisiko hän tavata naispuolisen lääkärin.
Kieliongelmien vuoksi kestää kotvan ymmärtää, että hän uskoo olevansa raskaana, ja haluaisi varmuuden asiasta. Henkilökunta lupaa hankkia raskaustestin.
Irakista perhe lähti sisällissodan takia. Kotiäitinä ja rakennusmiehenä työskennelleet vanhemmat myivät koko omaisuutensa, auton ja asunnon, matkarahojen saamisensi kokoon.
– Matka kesti kuukauden ja se maksoi 10 000 dollaria (9000 euroa).
Perheen isä kertoo toivovansa töihin pääsemistä, hän olisi valmis tekemään mitä tahansa.
Irakista paljon tulijoita
Mohanad ja Mohmad Lazzimilla on kolme lasta, 3-vuotias Moustafa, 9-vuotias Sejjad ja 11-vuotias Fatima. Myös he ovat Bagdadin Irakilaisia ja pakenevat sotaa.
Mohanad ja Mohmad Lazzim vanhimman ja nuorimman lapsensa kanssa.
Suomessa on myös Mohmadin sisat kolmen lapsensa kanssa.
Isisin taistelut uhkasivat
Tapasimme myös Marram Khaledin ja Adalkadur Bassmanin heidän lapsiensa Mohamedin ja Aoneyn kanssa.
– Me asuimme alueella, jossa Isiksen taistelijat tekivät iskuja. Suomi on irakilaisille hyvä maa, koska täältä saa turvapaikan, tai ainakin me kuulimme niin. Saksaan ja Ruotsiin kannattaa mennä, jos on syyrialainen.
Perhe epäilee, että pidemmän päälle aika vastaanottokeskuksessa voi käydä pitkäksi.
– Täällä ei oikein ole mitään tekemistä. Pelaamme jalkapalloa ja katsomme televisiota. Sitten syödään tai valmistaudutaan syömiseen.
Kotimaassaan perheen isä oli turistiopas. Suomessa kävisi mikä tahansa ammatti.
Saudi-Arabia ei ottanut lapsia
Tämä perhe on kotoisin Syyriasta läheltä Damaskoa. Heidän matkansa Suomeen kesti kuukauden ja 10 päivää.
Perhettä pelotti Välimeren ylitys erityisesti kolmivuotiaan lapsen kanssa. Turvaan sodan jaloista oli kuitenkin päästävä.
– Tulimme Välimeren yli kumiveneellä. Yritimme ensin kaksi kertaa, mutta emme mahtuneet mukaan. Molemmilla kerroilla venessä oli jo yli 60 ihmistä. Kolmannella kerralla pääsimme kyytiin.
Välimeren ylitys maksoi 1250 dollaria henkeä kohti eli 3750 dollaria (noin 3500 euroa) koko perheeltä.
– Se oli todella pelottavaa, mutta se oli pakko tehdä, että pääsimme turvaan. Ja Suomi on mahtava ja turvallinen maa.
Lapsen työtä on leikki, myös turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksessa.
– Työskentelin hotelli- ja ravintolapäällikkönä Saudi-Arabiassa, kun sota puhkesi. En kuitenkaan voinut jättää perhettäni yksin Syyriaan, joten palasin kun sota alkoi. Yritin saada vaimoni ja lapseni Saudi-Arabiaan, mutta heitä ei päästetty maahan. Niinpä minä palasin, perheen isä kertoo.
Rahat matkaan järjestyivät heilläkin, kuten niin monella muullakin, omaisuuden myymisellä.
– Myimme kaiken päästäksemme tänne.
Ja kuten niin moni muukin turvapaikanhakija, myös tämä mies toivoo kovasti löytävänsä työtä – ja pian.
– En halua vain istua kotona. Ihminen on luotu tekemään työtä.
Lapset eivät tarvitse yhteistä kieltä
Lapset tulevat myös hyvin toimeen keskenään, kielestä ja kansallisuudesta riippumatta, kertoo Ville Perkiökangas, vastaanottokeskukseen palkattu sairaanhoitajaopiskelija.
Nämä söpöliinit ovat sisaruksia, mutta muitakin kavereita alkaa jo löytyä.
– Hyvin tulevat toimeen, ovat löytänet yhteisen kielen. Mutta aika loukkaantumisalttiita kavereita, päät kolisevat paljon. Hurjan näköistä touhua suomalaisena kun katsoo sitä.
Keskuksen työntekijää ilahduttaa vapaaehtoisten suomalaisten osallistuminen toimintaan lasten hyväksi.
– Meille on tullut valtavasti lelulahjoituksia ja huomenna tulevat vapaaehtoiset tekemään lapsille oman leikkipaikan yhteen huoneeseen.
Jalkapalloa pelataan paljon, ikään ja sukupuoleen katsomatta.
Pimeä metsä pelotti tulijoita
Ensimmäiset asukkaat saapuivat melko kaukana keskustasta sijaitsevaan entiseen leirikeskukseen viime tiistaina myöhään illalla.
Vastaanottokomiteassa oli mukana Ville Perkiökangas.
– Kello oli noin 22 ja oli pimeää, ja siinä tuli kolme bussia peräkanaa. Siinä oli aikamoista hässäkkää, kun tuli melkein 90 ihmistä kertarysäyksellä pihaan. Se oli aika kaoottista. Heidän rekisteröitiin kaikki vielä samassa syssyssä sinä iltana.
Riuttarannan vastaanottokeskus päiväsaikaan.
– Osa lapsista oli ihan loppu. Ja myös osa vanhemmista. Porukka oli väsynyttä, mutta suurin osa oli onnellisia silloin jo.
Perkiökangas kertoo, että suomalainen metsämaisema ja pimeä ilta pelästyttivät osan tulijoista ja joihinkin meinasi iskeä paniikki.
– Sanoin silloin, että odottakaa nyt kaikki kun aurinko nousee ja te näette tämän paikan. Tämä on kaunis paikka.
17-vuotias irakilainen Aws vilkuttaa ikkunasta isälleen Waleed Humedille.
Syrjäinen sijainti voi ahdistaa
Paikka voi kieltämättä olla hieman hämmentävä ulkomaalaiselle.
Suomalaista maisemaa metsineen ja peltoineen riittää. On helppo kuvitella, että kauempaa tulevaa syrjäinen sijainti syyspimeydessä saattaa ahdistaa tai jopa ehkä jopa vähän hirvittää.
Lehmät ja hevoset laiduntavat lähistöllä ja heinäpaalit odottavat pelloilla.
– Kyllä tämä on aika eristyksissä. Lähimpään kylään on kai yli kymmenen kilometriä, sanoo eräs turvapaikanhakija.
Hän ei kuitenkaan halua vaikuttaa tyytymättömältä, vaan lisää heti, että paikka on kaunis ja hyvin rauhallinen ja – mikä parasta – hyvin turvallisen tuntuinen.
Myös keskuksen väki tietää, että järkevää tekemistä on löydettävä.
– Nyt kun he ovat jo rauhoittuneet ja asettuneet, he ovat jo löytäneet porukoita, pelailevat keskenään jalkapalloa, pingistä ja tennistä ja sellaista. Mutta kyllähän tässä joudutaan organisoimaan heille oikeastikin puuhaa. Alamme opetaa kieltä ja muuta aktiviteettia. Muuten he alkavat turhautua, Ville Perkiökangas linjaa
Siivousta ja remonttitöitä
Vastaanottokeskuksen toiminnanjohtajan Päivi Tapanisen mukaan alku on mennyt hyvin.
– Asukkaat ovat tavallisia perheitä ja he elävät täällä tavallista arkea perheittensä kanssa. Päivään kuuluu siivousta ja pyykinpesua ja muita sellaisia arkiaskareita.
Vastapesty pyykki kuivuu hyvin pingispöydällä.
– Miehet haluaisivat hirveästi tehdä töitä. He itsenäisesti ovat ruvenneet tekemään rakennustöitä ja siivoustöitä. Ja eilen lapset päättivät siivota pihalta omat roskansa ja sotkunsa, Tapaninen kertoo.
– Ja eräs äiti tuli vasta kysymään, että mistä hän löytäisi puhdistusaiheita, että voisi alkaa siivota paikkoja, Vihdin seurakunnan kirkkoherra Pekka Valkeapää lisää.
Lapsia kussakin perheessä on yhdestä viiteen, kertoo vastaanottokeskuksen toiminnanjohtaja Päivi Tapaninen.
– Meillä on vaikka minkälaisia erilaisia kombinaatioita. On äitejä ja lapset, isiä ja lapset, isä ja setä ja lapset, sisarukset ja lapset, Tapaninen sanoo.
Yli 7-vuotiaita lapsia on kirkkoherra Pekka Valkeapään mukaan kymmenen. Heille valmistellaan koulunkäynnin alkua, aivan ensiksi he menevät lähistöllä sijaitsevaan Nummelaan valmistavaan kouluun oppimaan suomea.
Vihdin seurakunnan kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja Pentti Aspila (vas.), kirkkoherra Pekka Valkeapää ja Riuttarannan vastaanottokeskuksen toiminnanjohtaja Päivi Tapaninen.
Riuttaranta on järjestyksessä Suomen toinen vastaanottokeskus, joka sijaitsee seurakunnan tiloissa. Ensimmäinen on myös seurakunnan ylläpitämä.