Perunan viljelijät ovat olleet huolissaan kevään kylmistä säistä.
Varhaisperunan istutus on hyvässä vauhdissa Lounais-Suomessa. Tämän kevään istutustyötä on kuitenkin hidastanut yllättävät säänvaihtelut ja taannoinen viileä ajanjakso on teettänyt viljelijöille runsaasti töitä.
Kilpailu perunamarkkinoilla on kovaa ja viljelijät ahkeroivat pelloillaan, jotta varhaisperunat saadaan ajallaan alkukesän juhliin.
MTV Uutiset vieraili Naantalissa ja Kemiönsaarella haastattelemassa kahta perunanviljelijää. Molemmat kertovat kylmän ajanjakson hidastaneen viljelyn aloittamista. Monet varhaisperunan viljelijät joutuivat jopa auraamaan peltojaan yllättävien lumimyräköiden takia.
– Melkoisen paljon tuli aurattua. Sellainen 27–30 senttimetriä tuli viimeksi lunta tänne meille. Siinä oli aikamoinen poistaminen, maanviljelijä Antti Ruohonen Naantalista kertoo.
Myös maanviljelijä Oskar Ekholm Kemiönsaarelta on seurannut huolestuneena kevään hidasta etenemistä.
– Aina täytyy varautua siihen, että tulee hallaa. Nyt meillä on muovit päällä ja laitamme vielä harsoa. Hallaöitä tulee, mutta toivotaan, että nyt olisi hienoa säätä, Ekholm toteaa.
Niin Naantalissa kuin Kemiönsaarellakin ollaan toiveikkaita, että varhaisperunaa saataisiin alkukesän juhliin ajallaan.
– Toivon mukaan saataisiin. En ole poliitikko, niin en lupaa, mutta toivottavasti jokunen kilo tulee avomaasta jo lakkiaispöytiin, Ruohonen naurahtaa.