Ford Mustang on yksi maailman myydyimmistä urheiluautoista. Yhdysvaltalaisvalmistaja saavutti muutamia päiviä sitten merkittävän virstanpylvään, kun sen tehtaalta rullasi ulos jo kymmenes miljoonas Musse.
Pääkuvan videoKulttileffan vihreä Mustang tuotiin tähän päivään |
Kymmenes miljoonas Ford Mustang on valmistunut Fordin Michiganissa sijaitsevalta tehtaalta. Kyseinen yksilö kunnioittaa legendaarisella Wimbledon White -värillään kaikkien aikojen ensimmäistä Mustangia.
Auto on varustettu 460-hevosvoimaisella V8-koneella ja kahdeksanpykäläisellä automaattivaihteistolla. Vuonna 1964 valmistunut ensimmäinen Musse kätki konepeltinsä alle 164-hevosvoimaisen V8-padan, jonka kaverina oli kolmilovinen manuaalilaatikko.
– Mustang on yhtiömme sydän ja sielu, Fordin kansainvälisistä markkinoista vastaava Jim Farley hehkuttaa.
54-vuotisen historiansa aikana Mustangia on valmistettu Michiganin osavaltiossa sijaitsevan Flat Rockin lisäksi Kalifornian San Josessa, New Jerseyn Metuchenissa sekä Dearbornissa, Michiganissa.
Lähde: Ford