Ainuttakaan toista autoa ei ole valmistettu yhtäjaksoisesti niin pitkään kuin Chevrolet Suburbania.
Yksi Pohjois-Amerikan maanteiden ikonisimmista autoista on ollut tuotannossa jo 85 vuoden ajan.
Yhdenteentoista versioonsa ehtinyt Chevrolet Suburban on pisimpään yhtäjaksoisessa tuotannossa ollut automalli.
Sen ensimmäinen sukupolvi saapui markkinoille vuonna 1935. Autoon mahtui kuljettajan lisäksi seitsemän matkustajaa. Moottori oli 60-hevosvoimainen rivikutonen.
– Vaikka maailma on muuttunut merkittävästi, on Suburban tänä päivänä aivan yhtä relevantti kuin vuonna 1935, Chevroletin markkinointiosaston kakkosmies Paul Edwards hehkuttaa.
Tuoreimman sukupolven Suburban on suunniteltu peräti yhdeksälle. Konepellin alta löytyy 6,2-litrainen V8, josta otetaan irti 420 hevosvoimaa.
Katumaastureiden esi-isänä pidetyn Suburbanin seuraavaa painosta odotetaan markkinoille vuoden 2020 aikana.
Lähteet: Chevrolet, Carscoops