Tänä keväänä varuskunnissa ilmenneet adenovirustapaukset ovat olleet taudinkuvaltaan tavallista voimakkaampia.
Osa varusmiehistä on joutunut adenoviruksen aiheuttaman taudin vuoksi sairaalahoitoon, kertoo kenttälääkinnän palveluyksikön apulaisjohtaja, lääkintäkapteeniluutnantti Richard Lundell Puolustusvoimien sotilaslääketieteen keskuksesta.
– Adenovirusta meillä on oikeastaan joka vuosi. Tilanne ei sillä tavalla ole erikoinen muuten, mutta tänä vuonna tauti on ollut erityisen ärhäkkä, sanoo Lundell STT:lle.
Poikkeuksellista ei hänen mukaansa ole tapausten määrä, vaan taudin vakavuus.
Parhaillaan Vekaranjärvellä ja Dragsvikissä
Adenovirusta on ilmennyt Lundellin mukaan paljon tänä vuonna Etelä-Suomen varuskunnissa.
Hän kertoo, että tautitilanne on alkanut rauhoittua Rannikkoprikaatissa Upinniemessä ja Kaartin jääkärirykmentissä Santahaminassa, mutta tällä hetkellä virusta ilmenee erityisesti Karjalan prikaatissa Vekaranjärvellä ja Uudenmaan prikaatissa Dragsvikissa.
Aiemmin tänään maanantaina Uudenmaan prikaati tiedotti, että se on siirtänyt noin 40 varusmiestä majoittumaan muista erilleen muun muassa adenoviruksen vuoksi.
Prikaatin mukaan varuskunnassa on esiintynyt myös muita virus- ja tartuntatauteja.
Lundellin mukaan Karjalan prikaatissa on hengitystieoireita viime päivinä ollut karkeasti noin muutamalla sadalla ihmisellä ja näiden tapausten joukossa on myös testattu adenovirusta.
Kaikkia epäiltyjä adenotapauksia ei ole testattu, vaan osa on arvioitu oirekuvan perusteella. Kaikki varusmiehet, jotka on jouduttu toimittamaan siviilihoitoon, on kuitenkin testattu.
Keuhkokuumeen oireita
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan adenovirukset aiheuttavat yleensä ylemmissä hengitysteissä tulehduksen, jonka oireena on korkea kuume.
Lundellin mukaan vastaavia oireita on ilmennyt nytkin, mutta lisäksi sairastuneilla on ollut huonovointisuutta, vatsakipua ja päänsärkyä. Hän lisää, että osalle tauti on aiheuttanut myös keuhkokuumeen tyyppisiä oireita.
– Kyllä se on ilmeisesti aika raju tauti osalla, sanoo Lundell.
Puolustusvoimien sotilaslääketieteen keskuksessa tarkkaillaan tilannetta säännöllisesti.
– Pyrimme toki siihen, että tilanne pysyisi rauhallisena.
Katso myös video: Mikä ihmeen adenovirus?
Uusimmat
-
21:32
Juuri nyt: Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:03
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
20:14
Aivosyövästä selvinnyt Karita suuntasi Mount Everestille: "Oli elämä ennen ja elämä jälkeen"
-
20:09
Manchester City on jälleen Valioliigan mestari!
-
19:43
MM-kisoissa taas älyttömät murskajaiset – pistepörssiin uusi kärkinimi
-
19:37
Leijonat putosi MM-lohkonsa viitoseksi – Itävalta lähellä ihmetemppua
-
19:30
Mio luopui haaveestaan saada oma lapsi lain pakottamana – kirjoitti syntymättömille lapsilleen sydäntäsärkevän kirjeen: "Isi ei olisi koskaan halunnut menettää teitä"
-
19:09
Syyt, joiden vuoksi lämpö ja helle voivat väsyttää – lääkäri neuvoo olemaan erityisen tarkkana tässä tilanteessa
-
19:03
Purra: Perussuomalaiset on Suomen Eurooppa-myönteisin puolue
-
18:54
Hellerajat paukkuneet taas useilla havaintoasemilla – alkuviikolla viilenee, mutta vain hetkeksi
-
18:42
Yhdysvaltain Sullivan saapunut Israeliin neuvotteluihin: Taistelut Gazassa jatkuvat
-
18:32
Leijonien konkari muistaa katastrofin kymmenen vuoden takaa: "Ei kannata panikoida"
-
18:31
Kova keihästulos! Suomalaisheittäjä paransi ennätystään metrikaupalla
-
Lataa lisää